Kattihaaste #6: Lavuaari/Pesutilat

Toissaviikolla kehuin kuinka Myrsky on saanut hyvän kasvatuksen. Vaikuttaa siltä että se onkin harhaluulo. Vielä en kuitenkaan pyörrä puheitani. Mitään ilkivaltaa se ei ole (vielä) tehnyt. Tosiasiassa kissa ei tarvitse paljon houkutusta hypätäkseen pöydälle/tiskipöydälle. Suurin syy tiskipöydälle hyppäämiseen on, yllätys yllätys, ruoka. Toinen sijaiskodin henkilökunnasta nostaa kissan kupit pöydälle kun tulee aika lisätä niihin ruokaa. Minä taas kyykistyn lattiatasolle ja lisää ruokaa siellä. Henkilökunta voi siis omalla käytöksellään johdattaa kissan huonon käytöksen tielle.

Myrsky osallistuu kattihaasteeseen tällä pystysuorassa olevalla "triptyykillä."

Mitäs täältä löytyy?

Olisiko pohjalla jotain?

Joku tulee! Äkkiä pois täältä!

Sijaiskodissa askarrellaan

Välillä sijaiskodin eteisessä askarrellaan. Tai vaihtoehtoisesti nakerrellaan, joskus jopa virkataan. Eriasteisella menestyksellä. Kissa on enemmänkin kuin tervetullut mukaan, jos sitä suinkin huvittaa. Tällä kertaa askartelumateriaalina oli paju.

Kissa testaa materiaalin kestävyyttä.

Pajunvitsat olivatkin kissan mieleen. Sillä välin kun toinen henkilökunnasta keskittyi suunnitteluun ja toteutukseen, toinen viihdytti kissaa.

Kestävää on. Sitkeyskin lienee riittävä.

Askarteleminen on kivaa!

Pajusta henkilökunta rakensi kartion, mihin sitten viriteltiin valosarja. Sijoituspaikka pihalla tuotti ongelmia. Viimein paikka löytyi. Tälläinen siitä sitten tuli.

Kuva otettu viime viikolla, kun maa oli hetken aikaa valkeana.

Vaikka nyt on pimeääkin pimeämpää, niin ei kannata masentua. Kannattaa ajatella asian kääntöpuolta. Ei tarvitse tehdä lumitöitä. Ei tarvitse ajaa pyörällä puolen metrin lumihangessa. Matkanteko hidastuu huomattavasti jos maassa on lunta. Jos ei ole pakkasta, ei tarvitse lämmittää niin paljon kuin mitä kylmällä kelillä. Ja sitäpaitsi, tätä pimeyttä ei jatku enää kauan. Talvipäivänseisaus on tänä vuonna joulukuun 22.päivä. Sen jälkeen alkaa valo valtaamaan tilaa pimeydeltä.
Myönnetään, että valoa on ikävä. Oi sitä valon määrää mikä kesällä on! Värit piirtyvät ihmeen kirkkaina muistikortille. Ja salamavalo on silloin tarpeeton. Paitsi ehkä vastavaloon kuvattaessa.

Homecoming

Oho. Olipas melkoisen suureellinen otsikko. Olen tästä kotiinpaluusta kertonut aiemminkin.

Tulit kotiin, kiva!

Mutta yhtä kaikki. Kotiinpaluu on kivaa, oli se sitten viikonlopun poissaolon jälkeen, tai työpäivän jälkeen. Tai vain lähikaupaupassa pistäytymisen jälkeen. (Postilaatikolla käymistä ja sieltä palaamista en sentään laske samaan kategoriaan.) Yön yli kotoa poissaolon jälkeen alkaa jo tulemaan kissaa ikävä. Mutta tuleeko kissalle minua ikävä? Sitä on vaikea sanoa sanoa.

Toitko mulle jotain? Vaikka ruokaa?

Ehkäpä se ei ikävöi minua. Iloisesti se kuitenkin ottaa vastaan ja toivottaa kehräämällä ja puskemalla  minut tervetulleeksi takaisin kotiin.

Mitä kuuluu kissoja jahtaavalle karhukoiralle?

Alkukuusta kerroin karjalankarhukoirasta mikä tapasi kissan ja ajoi sen puuhun. Pari viikkoa tapauksen jälkeen hirvijahti oli käynnissä taas samaisella alueella. Ensin ajo alkoi lupaavasti. Molemmat koirat, karhukoira ja jämtlanninpystykorva lähtivät metsään etsimään hirviä. Jonkin ajan kuluttua kuului haukku. Jämpti oli löytänyt jotain. Karhukoira lähti samoilla apajille. Koiranohjaajat kertoivat tilanteesta muillekin. Kuulosti siltä että siellä on hirvihaukku. Mutta mitä se hirvihaukku sitten tarkoittaa?

"Karjalankarhukoira on riistaa haukkuva ja sen pysäyttävä metsästyskoira. Se ilmoittaa riistan haukkumalla, mutta ei muuten hauku turhia metsästäessään. Koira pitää riistan paikoillaan haukkumalla ja juoksemalla edestakaisin eläimen ympärillä, kunnes omistaja ehättää paikalle. Se voi pitää riistan aloillaan hyvinkin pitkiä aikoja."

Lisää ylistystä karhukoirasta ja sen ominaisuuksista voi lukea täältä.

Karjalankarhukoira Jalo kurkistelee.

Koiranohjaaja lähti etenemään haukkua kohti. Haukulle on noustava äänettömästi ja varoen. Tuulensuuntaa ja maastonmuotoja on käytettävä hyväksi. Kohtisuoraa haukkua ei voi rymistellä. Toiveet olivat korkealla. Koirat haukkuivat kiivaasti, odotukset nousivat vielä korkeammalle. Jännitys oli huipussaan. Haukku pysyi paikoillaan, tienoolla ei pitänyt olla supikoiran pesiä. Siellä saattaisi olla se juuri se suuri sonni, mistä jokainen sarvienperään oleva metsästäjä haikailee. Porukka oli passissa ympärillä, toinen koiranohjaajista lähellä.
Kuinka siinä sitten kävi? Jämpti oli tosiaankin löytänyt nelijalkaisen metsäneläimen, se juoksenteli kivikasan ympärillä ja haukkui välillä. Vaikutti siltä että se oikein yllytti karhukoiraa. Karhukoirakin oli keksittynyt tilanteeseen. Sillä oli pää suuressa kivenkolossa ja se haukkui kovaa. Kiven alla ei suinkaan lymynnyt hirvi, ei edes pieni sellainen. Vaan mäyrä. Tuttavallisemmin metsäsika. Joten se siitä suuresta sonnista.
Mäyrät ovat melkoisen ärhäköitä elukoita. Niillä on pelottavan pitkät ja voimakkaat kynnet. Tapahtumapaikalla oli veriroiskeita. Ilmeisesti oli otettu yhteen. Olivatko veriroiskeet peräisin jämptistä, karhukoirasta vai mäyrästä? Asia jäi sillä hetkellä arvoitukseksi.

Ajo jatkui. Kaiken tämän kommelluksen jälkeen karhukoira löysi kuin löysikin hirven. Hirven perässä se ei kuitenkaan jaksanut loputtomiin juosta, sillä se ei päässyt hirven edelle ja saanut sitä pysäytettyä. Koiranohjaaja oli keskellä metsää ja tarkkaili gps:n avulla koiran liikkeitä. Koira palaili jälkiään pitkin takaisin. Ilmeisesti se muisti edelliseltä kerralta sen helpon kohteen. Sen talon, minkä pihalla oli kissa, ja minkä kissan se ajoi puuhun. Voi noloa, taas kerran! Jalo näytti viihtyvän pitkän aikaa pihassa.
Koiranohjaaja oli laittanut puhelimen äänettömälle lähestyessään haukkua, joten hän ei kuullut puhelimen soittoa. Vasta makkaratulilla hän huomasi yhden puhelun tulleen. Kissatalosta oli soiteltu...

Voi Jalski minkä taas teit!

Talon isännällä oli ollut asiaa. Isäntä oli ilmoittanut että Jalo oli pyörinyt pihalla pitkän aikaa. Töissä se oli näyttänyt olevan koska sillä oli gps-panta kaulassa, ei se ollut karkuteillä. Koiranohjaaja kysyi että oliko koira ollut siellä pahanteossa? Ei kuulemma ollut, kunhan oli ihmetellyt ja kummastellut. (Tai sitten talon kissa oli kiivennyt taas puuhun karkuun talon väen sitä huomaamatta.) Koira oli viimein itsekseen lähtenyt pois pihalta. Koiranohjaaja antoi isännälle seuraavanlaiset ohjeet: "Jos se vielä tulee sinne, niin anna sille niin paljon kyytiä että se tajuaa lähteä pois pihasta, eikä ikinä eksy sinne enää!"

Päivän toiseen ajoon lähtiessä huomattiin että Jalo lipoo kielellään kuonoaan. Kuonossa oli verinaarmuja. Se oli ottanut mäyrältä pataan. Mitä tästä opimme? Ei kannata haukkua mäyrää eikä varsinkaan työntää kuonoaan sen kynsien lähettyville. Ja ne kissat on jätettävä rauhaan! Karhukoiralla on vielä paljon opittavaa metsästyksestä ja kaikesta muustakin. Muistona tästä episodista sillä on kuonossa pari arpea.

Tuuli huojutti puita

Luvassa myrskyjuttuja, näitä oli edellisen kerran lokakuussa. Torstaiaamuna oli melkoisen tuulista. Omenapuiden oksat heiluivat ihan reippaasti.

Lapidus, Jens; Luksuselämää. Stockholm Noir III

Kissa oli ulkoillut aamukolmesta asti. Se käväisi syömässä, ja kovasti tahtoi takaisin ulos. Olin hieman yllättynyt. Yleensä aamupalan jälkeen se hyppää sänkyyn ja antautuu unen vietäväksi. Itsekin suoriduin aamupalasta ja aamuaskareista. Käväisin ulko-ovella pariin otteeseen kutsumassa kissaa sisälle. Ei näkynyt, ei kuulunut. Takki niskaan ja menoksi. Hain polkupyöräni autotallista ja johan alkoi tapahtumaan. Kissa ilmestyi paikalle. Ja melkoisen esiintulon se tekikin. Olisiko ollut tuulinen sää mikä aiheutti sille hepulin. Se säntäili pihalla edestakaisin, ja kiipesi puuhun, tuli alas. Se veti runtua ympäri pihaa.

Oletteko muuten ajatelleet mitä tarkoittaa "vetää runtua"? Kuinkahan sen oikein selittäisi? Se ei ole mitään tarkoituksellista citius, altius, fortius -juoksemista. Se on päätöntä säntäilyä ja pakolaukkaa. Ainakin hirvimetsällä puhutaan että hirvet vetävät runtua jos niillä on koira perässään.

Itse yritin hivuttautua kohti porttia. Kello kävi koko ajan, alkoi olemaan jo kiirus töihin. Kissa otti vauhtia ja kiipesi kujan vieressä olevaan vaahteraan. Kaivoin kameran esiin. Lieneekö ollut linnunpönttö mikä kissaa houkutteli?

Huhuu? Onko ketään kotona?

Pääseekö katon kautta sisälle?

No ei ollut ketään kotona.

Mä voisinkin...

...tulla täältä alas..

Ja sekopäinen säntäily jatkui vielä puukiipeilyn jälkeenkin. Minä pääsin livahtamaan pois pihalta kissan näkemättä. Onneksi matka töihin sujui myötätuulessa sukkelaan. Ilmatieteen sivuilta tarkastin tuulen suunnan ja voimakkuuden. Tuulta seitsemän metriä sekunnissa. Ilmeisesti kuitenkin riittävän myrskyisä sää Myrskylle.

Peilailua täälläkin!

Naukulan Helmi käy iltaisin peilailemassa. Sijaiskodissakin on monet kerrat yritetty ottaa kuvaa kissasta ja kissan peilikuvasta. Ja melko huonolla menestyksellä. Ehkä se johtuu siitä että Myrsky ei juuri peiliin kurki. Tai sitten kissa tekee sen salaa. Onneksi kuvankäsittelyohjelma on keksitty. Aikani tuhersin ja kokeilin kaikkea kunnes keksin mistä peilikuvatoiminnon löytää. Pääsin kokeilemaan. Mutta tuliko kuvista hienoja?

Taisin ottaa tämän kalansilmäobjektiivilla. On kovin vääristynyt kallonmuoto.

                          Entäpä tämä seuraava:

Jos aivan rehellisiä ollaan, tämä on aika karmiva.

Kuvankäsittelyohjelmalla leikkiminen on ihan kivaa. Lopputulos ei välttämättä ole niin kaunis kuin alkuperäinen. Näistä kuvista tulee mieleen joku freak show. Toivottavasti ette näe painajaisia kaksipäisestä kissasta. Hui olkoon.

Loppuun täytyy laittaa oikea ja käsittelemätön kuva kissasta ja peilistä. Se on otettu 6.5.2009 kun Myrskyn oikea perhe asui täällä kujalla samaan aikaan kuin nykyinen sijaiskodin henkilökunta. Välillä kissa tuli ujostelematta vierailulle tänne meidän puolellemme. Omassa kodissa ei ollut niin rauhallista kuin tällä puolella. Kerran kävi niin kun Myrskyn oikean perheen äiti pyysi kissan sisälle kuistille, Myrsky ei suinkaan mennyt heidän ovelleen, vaan sinne toiselle... Allaoleva kuva siis ei ole lavastetusta tilanteesta. Kissa nukahti siihen paikkaan.

Vuonna 2009.

Näyttäisi sängyssä olevan sama päiväpeitto mikä tänäkin päivänä. Mutta kissa on yhtä komea kuin reilut kaksi vuotta sitten. Ellei komeampikin!

Tiikerin päiväuni

Wikipedia in English selvittää niin kauniisti mitä päiväunet ovat:
"A daydream is a visionary fantasy, especially one of happy, pleasant thoughts, hopes or ambitions, imagined as coming to pass, and experienced while awake."
Kuinka tuon sitten suomentaisi niin että se kuulostaisi yhtä kauniita? En edes lähde yrittämään. Tyydyn nauttimaan noiden sanojen yhdistelmistä. Jotenkin niin rakastan vieraan kielen sanoja ja niiden yhdistelmiä. Ja sitä kaikua mikä niistä jää mieleen.

Daydreamin´

Pikainen haku sanalle päiväunia (siis toisella kotimaan kielellä) tuottaa suurimmalta osaltaan silmät kiinni nähtäviin uniin liittyviä juttuja. Toki joukkoon mahtuu joku pikkutuhmalta kuulostava määritelmä jostain filmistarasta mikä luokitellaan kategoriaan "naisten päiväuni".  (Huom. Sivuhuomautus: Ei kyllä kuulu meikäläisen päiväunien kohteisiin se jamppa.) Hakukoneen tarjoamien tulosten joukossa on suomenkielisen wikipedian artikkeli: Uni. Käynkin katsomassa sieltä kohdan päiväunet. Siellä on taas tarjolla tarinaa silmät kiinni uneksimista.
Uniartikkeli käsittelee myös eläinten unia: "Esimerkiksi kissan on tulkittu uneksivan lähinnä saaliin takaa-ajamisesta ja saaliilla leikkimisestä." (Wow! Myrsky oikeasti näkee jahtiunia!)

Päiväunilla tiikerin kanssa. Nukkuukohan kissa vai näkeekö se päiväunia?

Kumpi kuulostaa kauniimmalta: daydreamin´ vai päiväunilla? Saa itse päättää. Myrsky valitsee molemmat. Minäkin tykkään päikkäreistä. Ne ovat parhautta. Jos siihen vain on joskus mahdollisuus...

Vielä pitää mainita, vaikka kaikkihan tämän varmaan tietävät: Tiikerin päiväuni on myös erään Assam-Ceylon teen kauppanimi "Kvittenin-, seljan- ja hunajan aromeilla maustettu Assam-Ceylon tee. Lisänä irtoteessä kuivattuja mustaseljan marjoja, appelsiinin ja ananaksen paloja sekä malvan ja auringonkukan terälehtiä." Rakas isäni osti sitä kerran lohdutukseksi minulle kun olin flunssan kourissa.

Lopuksi vinkki: Kannattaa käydä juutupessa kuuntelemassa (ei tarvitse katsoa) aiheeseen liittyvä Lupe Fiascon biisi Daydreamin´. Yllätyin positiivisesti!

Muistakaa uneksia välillä niitä päiväunia. Se ei ole enää säädytöntä, eikä missään tapauksessa laiskuutta.

Kissa ja lankakerä

Tämä ei ole mikään satu, eikä tämä juttu kerro siitä kuinka mukava kissasta on leikkiä narukerän kanssa. Tämä on, edellisestä jutusta poiketen, aivan oikea juttu sisustamisesta. Alunperin suunnittelin juttua otsikolla DIY, mutta Saaripalstalla oltiin nopeampia ja en halunnut samaa otsikkoa käyttää.

Niin. Tämä käsittelee tee-se-itse sisustusta. Minulla oli pitkään hankintalistalla kissan ruokakuppien alle joku liina/tabletti/alusta/tarjotin (saa itse valita kuvaavimman vaihtoehdon). Naukulan Mamman hankinnan perään ihastelin jo elokuussa. (Siis apua, niin kauan aikaa sitten...)

Pitäiskö mun innostua tästä vai?

Sopivaa ei millään sattunut silmään, joten päätin tehdä sellaisen alustan itse. Iha ite, siis. Viime vuonna voitin hirvipeijaisten arpajaisissa aivan valloittavan punaisen kassin, mikä oli virkattu matonkuteesta. Kassissa voi säilyttää halkoja, sanomalehtiä, tyhjiä pulloja, tai ihan mitä vaan. Siitä sain kipinän itsekin ruveta virkkaamaan. Semmoista kassia. Inspiraation sain alkuvuodesta. Ensin ostin riittävän suuren virkkuukoukun. Tai piti ostaa monta, sillä setti tuli edullisemmaksi kuin yksi koukku. Koukkuja löytyi ihan trendiväreissä. Eivät maksaneet montaa euroa. Kesällä huomasin että Tiimarissa on näitä samoja paketteja myynnissä.

Tämän kylän kaupoista en löytänyt joustavaa matonkudetta, enkä ontelokudetta. Joten seuraavaksi vuorossa oli operaatio matonkuteiden leikkuu. Voi pojat. Siihen tuhraantuikin aivan älyttömästi aikaa. Haalin vanhoja t-paitoja mitä sitten erilaisilla saksilla (lue: tylsillä, en omista kangassaksia) leikkelin. Kevättalvella, tuntitolkulla, jalkalampun alla. Veljeni vitsaili minulle että hän arvaa mitä joulupaketista sitten löytyy. (Kuule veliseni, sinun perheesi säästyy tältä lahjalta!)
Viimein pääsin virkkaamaan. Ja se oli kivaa puuhaa se. Valmista tuli suhteellisen nopeasti, millään en olisi malttanut laskea työtä käsistäni. Minuun iski oikein virkkausvimma. Istua kyhjötin selkä köyryssä posket hehkuen ja virkkasin niin että puikko heilui. Poskeni hehkuivat, siis aivan oikeasti. Ajattelin että kuteista irtoaa pölyä mille olen hiukan allerginen, sillä muuta syytä en poskien hehkuttamiselle keksinyt! Sain virkattua kaksi kassia. Pettymyksekseni virkkaamieni kassien taso ja ulkonäkö jäivät kauas sen kassin tasosta minkä voitin.  Ensimmäiseksi uhrikseni joutui äitini. Virkkasin hänelle sinisen mökkikassin. Tyhjien pullojen kuljettamiseen jne. Seuraavan kassin pidin itse. Siinä vein (huom. imperfekti, kassi on jäänyt vähäiselle käytölle) tyhjiä pulloja kauppaan.

Yksi puolivalmis punasävyinen kassi pyöri koko kesän makuuhuoneessa. Syksyllä muistin käyttämättä jääneet matonkuteet. Rohkaistuin ja päätin virkata niistä kissan ruokakupeille alustan. Siitä selvityisin todennäköisesti kunnialla.

Lähikuvaa valmiista tekeleestä.

Tämä projekti sujui kivuttomasti ja ilman kommelluksia. Jos joku haluaa kokeilla virkkaamista, netistä löytyy monia ohjeita esimerkiksi hakusanoilla kassi ontelokuteesta. Youtubestakin löytyy Kotoliving-ohjelman Anun ohje kudekorin valmistamisesta.

Ai hieno alusta vai? -Joo, onhan se. Mutta pöperö on tärkeämpää.

Jos aivan rehellisiä ollaan, en oikein hallitse pehmeitä materiaaleja. Tekeleelleni saa nauraa jos siltä tuntuu:D Kissa kuitenkin kelpuutti virkkuutyön ruokakuppien alustaksi samantien.

Sisustuksesta

Seuraavaksi pieni kurkistus sijaiskodin keittiön sisustukseen. (Jep, joku on taas lukenut rätti-, tyyli ja sisustusblogeja.) Siellä voi huomata tarkkaan harkittuja yksityiskohtia.

(Vaikuttaako siltä että kissa on pienessä koomassa? Aivan oikein. Se on juuri syönyt)

Ovi on uudelleen maalattu peiliovi, olisiko väri ollut alunperin ruskea? Oveen on laitettu uusi kahva, mikä ei valitettavasti näy kuvassa. Lattia on mäntyä, ja se on käsitelty OSMO COLOR öljyvahalla. Kokonaisuuden kruunaa ruskeansävyinen raidallinen kissa, ruskealla raidallisella räsymatolla. Hyvin mätsäävä yhdistelmä, eikö? Sijaiskodissa siis valitaan matotkin kissan turkin värityksen mukaan.

No ei vaan. Kuka uskoi tämän? Eilen vain tajusin tämän jutun; raidallinen kissa, raidallinen matto.

Hyvä kasvatus

Saako kissa tulla pöydälle? Minun mielestäni saa. Ehkä kaikki eivät kaipaa kissaa hyörimään keittiön pöydälle kun tehdään ruokaa, ruokaillaan tai pöydän ääressä suoritetaan jotain askaretta. Minua ei haittaisi jos kissa tuttavallisesti hyppäisi pöydälle ja tutkisi mitä on tarjolla.

Myrsky on saanut hyvän kasvatuksen. Se ei juuri pöydälle hypi. Kertaakaan se ei ole ruokapöydän päällä ollut. Tai sitten se on noussut pöydälle salaa, minun tietämättäni. Jos sillä oikein ruokaa tekee mieli, niin silloin se saattaa hypätä keittiön kaapin päälle, tai tiskipöydälle. Näin kävi eräänä aamuna. Keittiön kuivaruokakaapissa on kissan herkkupusseja. Kaivelin kaapista itselleni jotain ihan muuta (sitä treenin jälkeen nautittavaa palauttavaa proteiinilisää urheilijoille ja kuntoilijoille) kuin kissanruokaa. Kissa tietysti luuli, voi reppanaa, että nyt se on herkkupussin vuoro!

Kuulin ilmiselvästi rapistelua ja kolistelua. Saanks mä jotain?

Niin se sitten toiveikkaana hyppäsi kaapin päälle ja sieltä tiskipöydälle. Hyppy oli melko sulava ja äänetön. Se täytyy myöntää.

Mitäs täältä löytyy? Tuleeks tuolta putkesta sitä vettä?

Minne täältä pääsee? Olisiko jääkaapissa mulle jotain? Anna nyt!

Koukkasin kaapista itselleni lihasta kasvattavat protskut mukaan ja seuraavassa hetkessä olin heikko pieni tyttö kollin edessä. Kun toinen niin kovasti pyysi, ei auttanut muu kuin heltyä ja kaivaa herkut esiin.

Alakynnessä?

Taistelu reviiristä jatkuu. Suuri musta oli sijaiskodin pihalla torstaina. Myrsky lymyili ulkorappusten alla jemmassa. Henkilökunta kiirehti paikalle ja ajoi suuren mustan pois.

♥Myrsky♥

Sijaiskodissa kaikilla on paha mieli. On erittäin ikävää jos kissa joutuu oman (sijais)kodin pihalla tuntemaan olonsa turvattomaksi. Eikä uskalla ulkoilla. Hemmetin musta! Saisi luvan häipyä kuvioista! En edes tiedä kenen kissa on. Se saattaa tulla tänne kauempaakin. Ja luulen, että se on leikkaamaton. Se saattaa hyvinkin olla syyllinen naapurissa tapahtuneeseen vahinkoon/onnelliseen perheenlisäykseen. Se taitaa olla alueen alfauros, tai valtakolli, tai miksikä kukkoilevaa kissaa sitten voisikaan nimittää?
Toisaalta uskon että Myrsky kyllä pitää puolensa, se puolustaa reviiriään. Sängyssä viihtyvästä kissistä kuoriutuu hetkessä vaistojaan kuunteleva killeri.

Kuinka rumaksi reviiritaistelu oikein voi mennä? Koirien valtataistelusta tiedän sen verran, jos urokset ottavat yhteen, niin lopulta heikompi väistyy. Narttukoirat taas tappelevat viimeiseen saakka. Kunnes. Henki. On. Poissa. Toivottavasti tämä taistelu ei mene siihen että käydään käsiksi. Tilanne on aiheuttanut minulle jo huolta, ja unettomia öitä (tunteja). Kissa lähtee yöllä ulos ulkoilemaan, käyn pari kertaa yössä huutelemassa sitä ja huolestun jos mitään ei kuulu. Tänäänkin tapahtui niin. Kissa suvaitsi tulla käymään sisällä vasta ennen töihinlähtöäni. Sillä oli turkki kosteana, ja hiekassa. Mitä ihmettä? Onko se ottanut painimatsin? Irtokarvojakin sillä oli. Apua. Toivottavasti se ei ole tapellut.

Minä suojelen sinua kaikelta!

Tarpeen vaatiessa teen ihan mitä vaan. Menen vaikka pihalle ja huudan niin kovaa että kaikki kujalla kuulevat:

"Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä
ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi"

(Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta) 

Possun pumppu. Ja kuka sen sitten söikään?

Äitini kävi keskiviikkona ostamassa Vilmalle possun sydäntä. Porsaan sydän on Vilman herkkua. Minäkin halusin Myrskyä ilahduttaa hyvällä ruoalla. Sillä tiedän sen itsekin; syöminen on kivaa! Joka päivä sydäntä ei ole tarjolla, ainakaan tällä kylällä. Eikä sitä ole edes joka kaupan valikoimassa. Äitini oli tehnyt joskus aiemmin kaupan henkilökunnalta tiedusteluja että milloin sitä pumppua oikein tiskiin tulee. Vastauksena oli että maanantaisin porsaat teurastetaan, ja lihatiskiin se ehtii keskiviikkona. Minäkin ryhdyin tuumasta toimeen. Kaupan kautta tulin kotiin, ja tullessani lauleskelin lastenlaulua:
"Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan
Jos mua hiukkasen onnistaa niin uuden ystävän saan.."

Kotona pihalla odottikin Myrsky-ystävä, ja laukustani ei löytynyt piimää eikä leipää, vaan porsaansydän ja itselleni monta purkkia rahkaa.

Kissan kattaus.

Oliko minulla huono esillelaitto, olinko liian hidas siinä kun laitoin porsasta pienemmiksi paloiksi vai mikä mätti? Joku aika sitten sydän upposi ihan hyvin. Kissalle ei siis sillä kertaa maistunut. Kuivamuona oli sen mielestä parempi vaihtoehto. Olisin voinut moisesta suutahtaa, mutta ikinä en ole (ainakaan toistaiseksi) kissalle hermostunut siitä että se jättää tuomani (oletetun) herkkuruoan syömättä. En suutahtanut, hieman vain kiehahdin, tai oikeastaan sisuunnuin ja sanoin kissalle: "Jos sinä et syö, niin minä syön sen sitten."

Ihmisen makuun. Vielä raakaa.

Laitoin sydämen siivuiksi ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Paistoin ne tulikuumassa pannussa, ja hyvää tuli. Minua ei pelota sisäelinten syöminen, maksa ja sydän ovat jees. Varsinkin hirven. Erityisesti vasan maksa ja sydän. Niissä on mieto maku. Munuaisten laittamisessa on kova homma, joten siihen ei viitsi ryhtyä. Hirven munuaisista ei ole kokemusta. Ruoanlaittohistoriastani löytyy yksi epäonnistunut kokeilu lampaan (pässin) munuaisten kanssa, niihin en enää koske. Pitkällä tikullakaan.
Kielikin on syötävää, oli se sitten lampaan tai hirven suusta kotoisin.

Lopputulos kirjan kera. Sopisi karppaajallekin, ilman leipää siis.

Hyvää oli keskiviikon iltapala, ja niin oli kirjakin: Syksyn uutuuksia: Ohlsson, Kristina; Tuhatkaunot. Ensin ajattelin viedä loput sydämestä Vilmalle, mutta annankin ne karhukoiralle. Sille maistuu aivan varmasti.

Kiitos, mutta tällä kertaa ei mulle maistunut.

Onko sitten niin että kissa haluaa syödä juuri teurastettua lihaa, eikä kaksi päivää vanhaa?

Pimeän pelko(ako?)

Oli maanantai, synkkä ja pimeä ilta. Pimeän jo laskeuduttua sijaiskodin pihan ylle, palasin työpäivän jälkeen kotiin. Kissa oli yksin ulkona. Ja se oli peloissaan. Tai ainakin käytös poikkesi normaalista. Toki se tuli iloiten vastaan, häntä pystyssä. Mutta millainen häntä sillä oli? Kissan takapäätä koristi pörheämpääkin pörheä häntä.

Kiva kun tulit kotiin!

Kissalla oli selkäkarvatkin pystyssä. Mitä pihalla oli oikein kesken? Oliko sijaiskodin pihalle hiipinyt pimeyden turvin ei toivottuja vieraita?

On mulla häntä pörheä. Olen suuri ja pelottava.

Olinkohan tullut sopivasti paikalle ja keskeyttänyt jotakin? Saalistuskäyttäytymistä tämänkaltainen ei kuitenkaan ollut. Kissalla oli kova vienti piharakennuksen alle.

Mulla on tilanne vähän päällä.

Kiva kun sain henkilökuntaa taustatueksi.

Mitään havaintoa en tunkeilijasta tehnyt. Pihalla oli, tai oli ollut jotain uhkaavaa. Siis kissan mielestä. Vahva epäilys oli että se suuri ja pelottava musta kissa oli käynyt kääntymässä. Päätimme yhdessä menimme sisälle.

Vielä tässä hieman pörhistelen, kaiken varuilta.

Kissa tankkasi ruokaa ja paineli rohkeasti takaisin pihalle. Hetken kuluttua se palasi kuitenkin sisälle. Kissan hetkellisesti järkkynyttä mielenrauhaa ei parantanut se, että kaivoin imurin esiin ja aloin vetämään sitä hurisevaa kapinetta perässäni. Kissa vetäytyikin tupakkapöydän alle piiloon. Siellä alla on kätevä hylly kissan kätkeytyä. Siivottuani kävin tarkastamassa tilanteen. Kissa veteli sikeitä, ihan huolella. Oikein tuhina kuului.

Sano muikku!

Kun otetaan valokuvaa, kuvaaja pyytää sanomaan muikku! (Miksi ihmeessä näin? Sen miettiminen on nyt kuitenkin toisarvoista.) Sijaiskodissa saattaa joutua kuvauksen kohteeksi joka päivä. Mitä ihmeellisimmissä paikoissa, ja kellon ympäri. Aina se kuvauksen kohteena oleminen ja poseeraaminen ei huvittaisi.

Tässä ei kuule muikuttelut auta. Suomi-Ranska sanakirja on mielenkiintoisempi kuin poseeraaminen.

Mutta muikuista tässä oli tarkoitus kertoa. Huomasin että Tuutusen basaarissa  on myös kerrottu muikuista ja siellä niistä on nautittu antaumuksella. Kuinka kävi sijaiskodissa? Tarina alkaa siitä että joku oli käynyt viikonloppuna muikkuverkoilla, (en tiedä kuka) ja tämä kalamies oli lahjoittanut kaverilleen ämpärillisen muikkuja. Kaveri ei saanut kaikki muikkuja tuhottua l.syötyä, joten kaloja tuli lahjoituksena sijaiskotiin.

Muikku poikineen.

Kissalle oli siis tarjolla muikkua, ensimmäistä kertaa täällä sijaiskodissa. Yhden pienen se suostui harkinnan jälkeen sunnuntaina syömään. Syömättä jäi kalan pää. Päätä oli ilmeisesti pyöritelty ja siirrelty tovi, sillä se löytyi matolta, kaukana ruokalautaselta. Maanantaina muikku ei enää maistunut.

Maanantaisin.

                                                         Nelosella.

                                               Suomen Huippumalli haussa.
                                                  Illan jakso: Kohti finaalia!

                                                      Joka päivä.
                                                    Sijaiskodissa.
                                        Suomen huippukolli tavattavissa!

Sijaiskodissa ei katsota Suomen huippista. Mutta voin kertoa että Suomen huippukolli on valittu. Se on Myrsky. Toki saa olla eri mieltä, mutta minun mielestäni Myrsky on Suomen huippukolli. 

Kattihaaste #5: Kaappi

Kaappi! Miten ihana huonekalu! Myrsky tekee aina välillä kaappitarkastuksen. Jos kaapin ovi on jäänyt rakosilleen, on sinne ainakin kurkistettava vaikka sisälle kaappiin ei astuisikaan. Kissan suosikkikaappeja ovat vaatekaapit. (Sijaiskodissa ruokakaappien ovet pidetään tiukasti suljettuina.) Vaatekaapit on parhaimpia niiden pehmusteiden vuoksi. Ja jos ovi on vain hieman rakosillaan, valaistus kaapissa on silloin kohdillaan. Siis ihana hämärä.

Kaikki kaapit kelpaavat kyllä Myrskylle. Tällä kertaa oli asettauduttu ovet levällään olevaan kaappiin, missä ei säilytetä juuri mitään. Hyllyltä löytyi ainoastaan yksi verho.

Tulin minä kaapista ulos. Eikun tulin minä kaappiin.

Ja arvaa mikä oli lopputulos?

 Tuo yksi änkesi kuvaamaan! Hei antaisit mun edes joskus olla!

Vähän actionia

Eilen sen hokasin. Täällä blogissa on pääosassa nukkuva kissa. Kissa joka nukkuu. Kissa joka torkkuu. Kissa joka näkee hiiriunia jne. Siis mitä ihmettä? Nukkuuko se kissa tosiaankin koko ajan? No ei todellakaan koko aikaa. Mutta melko paljon kuitenkin. Wikipedia kertoo(ko?) totuuden: "Kissat tarvitsevat paljon lepoa. Monet kissat nukkuvat 13-18 tuntia päivässä."

Nyt tähän juttuun ei siis yhtään kuvaa nukkuvasta kissasta. Osataan sijaiskodissa ulkoillakin. Ja taiteilla aidalla.

Vuorossa reviirin tarkastus.

Kun pari viikkoa sitten huhkin pihatöiden parissa, oli kissa seuranani. Kuvat ovat siis parin viikon takaa, puissa on vielä lehtiä. Ja vieläpä vihreitä sellaisia. Nyt puut ovat jo riisuneet lehtensä.

Aidalta näkeekin kätevästi naapurin puolelle.

Kissat ovat melkoisia akrobaatteja. Ensin kissa kiipesi takanani olevaan omenapuuhun. (Tietysti säikähdin.) Sieltä matka jatkui vaivattomasti aidalle. Naapuritalo toimii vapaa-ajan asuntona. Muutamana viikonloppuna kesällä siellä on ollut vierailulla koira. Koira on hyväntuulinen labradorinnoutaja. Myrsky ei ole moksiskaan siitä. Ystävyyttä ne eivät kuitenkaan ole hieroneet. Ja onneksi aita on välissä. Koira on melko hyvinvoivassa kunnossa, tuskin se jaksaisi edes hypätä aidan ylitse. Myrsky taas menee ihan minne vaan.

Sekä kujalle saakka.

Meni tovi ennenkuin tajusin että pokkarillani saan tallennettua myös elävää kuvaa! Jälkijunassa ryhdyin puuhaan, mutta tietysti catwalk aidalla jäi tallentamatta. Sain talteen vain loppupyörähdyksen.