Ja haikeutta ilmassa
Eilen oli syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Meillä oli puolisen astetta pakkasta. Anoppilassa mäen takana laitettiin paremmaksi: Pakkasen puolella oltiin kaksi ja puoli astetta.
Myrsky lähti pakkasesta huolimatta yllättävän reippaana aamulla ulkoilemaan siksi aikaa kun tein Jalon kanssa aamulenkin. Koira on aamuisin ihan täpinöissään. Se on näet se alkanut jahtiaika mikä aiheuttaa moisen virtapiikin.
Onneksi kissalla on kellariin kulku avoinna jos liian kylmäksi vetää. Ja pässipojilla villapaidat yllään. Tosin nyt kahtena pakkasaamuna villapaitojen päälle oli tullut pieni huurrekuorrute kuten nurmellekin.
Pian on tullut aika luopua näistä kesälapsista. Omistajan kanssa on käytävä neuvottelu siitä että mitä pässeille tehdään. Viedäänkö ne takaisin vaiko... Arvannette kyllä. Minä olen päättänyt että en halua olla silloin paikalla. En halua osallistua siihen.
Kovasti olemme molemmat niihin kiintyneet. Todella mukavia ja helppohoitoisia ne ovat olleet. Vaikka muutaman kerran karkailivatkin ja aiheuttivat hammasten kiristystä. Ei niistä haluaisi luopua. Ikävä niitä tulee.
Menemme ehkä tänään käymään omistajan luona. Viimeistään ensi viikolla. Voi teitä Auvo ja Kultsi. Olette olleet suuri ilonaihe meille.
Olenkin miettinyt että mistähän tämä vuosi tullaan muistamaan? Siitä kun Minna metsän istutti? Vai siitä kun meillä oli pässejä? Tai siitä kun Arttu kuoli? Vai siitä kun vauva syntyi?
Välillä tuntuu siltä että elämä on yhtä yhtä luopumista...
Translation: Turning Cold.