Säpinää sijaiskodin sovituskopissa

Karhukoiran uudet valjaat

Viime viikolla Jalo sai (vihdoin ja viimein) uudet vetovaljaat. Tähän saakka olemme käyttäneet lainavaljaita, mutta nyt meillä on ihka omat. Tilasin valjaat ja vetonarun netin kautta. Päätimme ottaa Jalon sisälle pannuhuoneeseen niiden sovittamista varten. (Jos valjaat pitäisi vaihtaa, ne eivät sovituksen aikana pääsisi kastumaan.)

SÄPINÄÄ 2014!  *klik*

Valjaat olivat oikein passelit. Koska Jalo oli valjaissa ja varmoissa käsissä, päätimme tutustuttaa kissaa ja koiraa toisiinsa. Kuten kuvasta näkyy, Myrsky ei ollut asiasta kauhean iloinen. Samantien kun Jalo tuli sisälle, kissa köyristi selkäänsä ja pörhisti turkkinsa. Myrsky pysyi paikoillaan koko sen ajan (max. kaksi minuuttia) minkä Jalo oli sisällä. Ainoastaan kissan silmät liikkuivat, Myrsky poloinen oli kauhusta kankeana.

Jalo tapansa mukaan kohelsi ja höhelsi, Myrskyä se ei ehkä edes huomannut. Ehkäpä juuri siksi että kissa oli jähmettyneenä paikalleen? Pannuhuoneessa irrotimme valjaat ja veimme koiran takaisin tarhaan. Myrsky oli heti oma itsensä kun koira oli poistunut paikalta. Valjaat on sisäänajettu ja olemme oikein tyytyväisiä. Minulla ja Jalolla on siis yhteinen harrastus metsästyksen lisäksi. Se on hienolta nimeltään canicross, eli kotoisammin koirajuoksu.

Säpinää kaikille!

Translation: Canicross.

Levotonta menoa ja veljellisiä halauksia

Tällä viikolla on sijaiskodissa ollut lievästi sanottuna meno melkoisen levotonta. Kissalla siis. Päivät pitkät on juostu ulkona. Eilinen sadepäivä onneksi toi pienen hengähdystauon. Jahtikausi on aloitettu toden teolla, päätellen siitä paistimäärästä mitä on kotiin on kannettu. Metästely ja lämmenneet ilmat ovat sekoittaneet kissan pään. Kehräävästä pehmotiikeristä on tällä viikolla sukeutunut hurja saalistaja.

Yötäkin olisi kiva olla ulkona, mutta lämpötila ei vielä anna myöten. Kissa kyllä tarkenisi, mutta henkilökunta ei vielä halua nukkua viileässä. Kissalla on siis kotiintuloaika edelleen voimassa. Se on noin puolenyön tietämillä. Koetuksella on myös bloginpitäjän mielenrauha, kuinka tähän kissan vapaaseen vaelteluun taas tottuukaan. Oman aikansa se ottaa. Vielä haluan että kissa pysyisi yöt sisällä.

Nuoli osoittaa vierasta kissaa. Kyseessä siis vanha tuttu kilpalaulaja.

Reviiriidoilta on toistaiseksi vältytty, vaikka kujalla pyöriikin tappelupukari jos toinen. Toista se on Neron residenssissä. Taisteluväsymystä oli keskiviikkona ilmassa. Niin kiire Nerolla ja Cherillä ei kuitenkaan ollut etteivät olisi ehtineet kirjettä postittaa meille. Sijaismamma sai pienen pionin juurakon, kissa karkkipussin ja veljelliset halaukset Nerolta. Kiitos vielä kerran meiltä molemmilta. Blogiystävät ovat ihana asia ♥

Illalla rappusilla maistelimme nameja, Myrsky oli tosin hieman levoton naapuritontille tulleen kilpalaulajan  vuoksi, joten namipussi ei saanut sataprosenttista huomiota. Onneksi eilinen sadepäivä oli kuin luotu löhöilyyn ja naminsyöntiin...

Translation: Yo, Brother. Spring Is In the Air. 

Kovat kollipojat

Osaavat pelotella ei-toivottuja vieraita.

Oman reviirin puolustus on tärkeää.

Ja kovat pojat käyvät ulkona pissalla talvellakin.

Siitäkin huolimatta että sisävessa on käytettävissä.

Kovanaaman imagosta on pidettävä huoli, sillä kissojen kevät on alkamassa. Illalla voi sitten hypätä sijaismamman kainaloon nukkumaan kun vieraat silmäparit eivät ole näkemässä.

Translation: Tough Guys Don't Dance.

Pieniä ja isoja jälkiä

Viikonlopuksi luvattu auringonpaiste ei sitten saapunutkaan. Lauantaiaamuna näytti hetken aikaa lupaavalta ja innoissani kaivelin aurinkolasini esiin. Ja pöh. Joudumme siis tyytymään joulukuussa otettuihin aurinkoisiin pakkaskuviin. Aurinkoa ei ole luvassa vielä tällä viikollakaan.

Pieni valonpilkahdus viikonloppuna oli jälkilöytö. Olin maalla kävelyllä karhukoirien kanssa. Jalo haistoi jotain mielenkiintoista. Jonkin matkan päässä metsätien yli menivät kahdet ison kissan jäljet. Kaksi ilvestä, jäljistä päätellen emo ja pentu olivat ylittäneet tien jokunen hetki sitten. Jäljet olivat melko tuoreet, sillä kissan haju oli vielä ilmassa. (Jalo ei ole jälkikoira, vaan se löytää riistan ilmavainun perusteella.) Jälkilöydöstä tehtiin ilmoitus petoyhdyshenkilölle.

Sijaiskodin pihamaaltakin löytyy jälkiä. Pihalla risteilee paljon pienten kissojen ja rusakoiden jälkiä. Kissojen jäljistä valtaosa kuuluu Myrskylle, osa todistettavasti naapurin Namulle sekä naapuruston "Grand Old Ladylle" 14-vuotiaalle Emmalle. Kuinka kummassa ne tytöt aina vaan jaksavatkin Myrskyä piirittää?

Translation: How Did the Bobcat Get Its Name?

Mörköjä ja punkkeja

Viime viikolla kun kävin illalla eräänä iltana kutsumassa ovenraosta kissaa sisälle, lujahti patiolta joku karvainen nelijalkainen äänettömästi yön pimeyteen. Myrsky oli aivan siinä lähettyvillä. Se taisi olla joku mörkö mikä mikä oli eksynyt sijaiskodin pihalle. Ainakin Myrskyn olemuksesta päätellen. Selkäkarvat olivat pystyssä ja häntä pörhöllään. Vieras kissa oli syysillan pimeydessä hiipinyt pihalle.

Grr... Se oli se mörkö

Henkilökunta on antanut tunkeilijalle nimityksen mörkö. Sen verran pelottava ja vakuuttava on sen olemus. Samainen mörkö vierailee aina silloin tällöin sijaiskodin pihalla. Huhtikuussa Myrsky lauloi kilpaa sen kanssa.

Onneksi pelottelin sen pois.

Myös kesällä samainen mörkö hiippaili pihalla, se ilmestyi hiljaa piharakennuksen takaa. Kuin aave. Se oli sijaiskodin ruohonleikkurin kokoinen. (Tai ainakin melkein.) Varmasti kahdeksankiloinen. Myrsky tekee parhaansa puolustaessaan reviiriään. Mörkö ei ole jokaviikkoinen vieras, ja hyvä niin.

Onneksi mörköjä pääsee pakoon sisätiloihin. Ja sijaismamma on kova tyttö huutamaan ja pelottelemaan möröt pois tontilta.

Nyt voisi vaikka hetkeksi mennä sisälle.

Aivan kaikkivoipainen tunkeilijoita vastaan ei sijaismamma kuitenkaan ole. Eilen kun tulin metsältä oli punkki pureutunut ihooni. Se oli luikerrellut takkini kaula-aukosta sisälle ja jännittävien ja pulssia nostattavien hetkien vuoksi en ollut tuntenut sen kävelyä ihollani. (Kerrottakoon tähän että en viikonloppuna päässyt näkemään eläviä hirviä, ainoastaan elottomia.) Punkki saatiin poistettua, eikä se ollut vielä päässyt imemään verta. Tiukasti se kuitenkin oli kiinni. Täytyy nyt tarkkailla puremakohtaa, tuleeko siihen ihomuutoksia. Jos tulee, on mentävä lääkäriin hakemaan antibioottikuuri. Kissalla ei punkkeja ole ollut aikoihin, vaikka viime viikolla toinen iltapäivälehdistä otsikoikin tyylin: "Pahin punkkikausi vasta tulossa."

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Translation: The Fight Against Bugs And Mites.

Onni täällä vaihtelee

Sijaismamma suojelee

Eilen illalla olin menossa nukkumaan yhdentoista hujakoilla. Tiedän, minulle kovin myöhäinen nukkumaanmenoaika, varsinkin kun aamulla odotti töihin lähtö, mutta päätin lukea yhden kirjan loppuun ja se vain venähti. Oli pilvinen ilta ja alkoi jo hämärtymään. Katsoin vielä pihalle keittiön ikkunasta. Myrskyhän se siellä penkillä omenapuun alla oli asemissa. Haluaisiko se tulla sisälle? Avasin ulko-oven. Normaalisti kissa hyppää penkiltä alas ja tulee reippaasti sisälle. Nyt ei käynyt niin. Mistä oli kysymys?

Pihalle oli tullut jotain mikä vaati kissan herpaantumattoman huomion. Siili se ei voinut olla. Niistä Myrsky ei enää hermostu. Hain kameran, koska kissa oli pörhistänyt turkkinsa. Kävi ilmi että Myrskyn reviirille oli tullut tunkeilija. Kysymyksessä oli sama herra kenen kanssa huhtikuussa pidettiin huutokilpailua.

Siellä se aidan alta kurkkii...

Voi ei, ajattelin. Tästä tulee vielä pitkä ilta. Nopeasti tunkeilija kyllä livahti aidan taakse. Toivoin kovasti ettei Myrsky, saatuaan henkilökunnasta lisävahvistusta ja rohkeutta, lähde sen perään. Mahdotonta huutoa ja volinaa kissan kurkusta kyllä lähti. Naapuriin oli tullut kesäasukkaita, en oikein tohtisi mennä naapurin pihalle meuhkaamaan yöpaita ylläni...

Huutamista jatkui hetken aikaa, se oli Myrsky kuka huusi. Onneksi henkilökunta sai Myrskyn suostuteltua sisälle. Kissa kävi kuitenkin vielä kierroksilla. Se kehräsi, mutta häntä vispasi hermostuneesti. Esimerkillisestä toiminnasta kissa palkittiin kehuilla ja raksuilla. Puolisen tuntia se malttoi pysytellä neljän seinän sisällä ja kissan oli taas päästävä ulos.
Yöllinen pihan vartiointi kulutti energiavarantoja ja kolmen maissa kissa tuli herättämään minua. Ensin hypättiin tyynylle, kehrättiin kovasti ja leipomalla pehmitettiin minut nousemaan ylös sängystä ruokakuppia täyttämään. Vielä ei kuitenkaan maltettu jäädä sisälle nukkumaan. Velvollisuudet pihalla kutsuivat.

Translation: Oh Nou. Drama In the Air.

Puuman hyökkäys

Kaikkihan tietävät mitä puumalla tarkoitetaan. On puumia ja puumia. Siis niitä pohjoisamerikkalaisia kissapetoja ja niitä toisia naaraspuolisia jotka jatkuvasti haaveilevat selätettävissä olevista uroksista. Uskaltaisin väittää että naapurin tyttökissa on juuri sellainen puuma. Namu on oikein iloinen ja viehättävä tyttökissa. Tyttönen tekee retkiä kotinsa ympäristössä ja on steriloimaton. Veikkaisin että se on juuri tämä namunen kuka houkuttelee niitä leikkaamattomia kolleja tänne naapurustoon.

Koska elämme vuotta 2012, on naistenkin ihan ok tehdä se aloite. Kotona ei siis tarvitse odotella niitä kosijoita sinne tuleviksi. Namu on aika aktiivinen seuranhakija. Sijaiskodin Myrskyäkin tämä naapurin puuma on lähestynyt muutaman kerran. Ja ihan tositarkoituksella.

Se puuma tuli taas tänne!

Ensimmäisellä kerralla kohtaaminen sujui hyvin. Olin sisällä ja huomasin Namun tulevan pihalle. Samantien muistin että Myrsky on pihalla, kuinkahan tässä oikein käy? Myrsky ajoi Namun pois, ihan tuosta noin vaan. Olin helpottunut. Ei ollut huutoa, ei mouruamista eikä uhittelua, niinkuin käy kohtaamisessa kollien kanssa. Häntää kyllä pörhisteltiin, ei sen kummempaa. Se sujui nätisti.

Eräänä lauantaina olin sisällä ja kuulin ulkoa huudon. Ilmiselvä kissan rääkäisy. Ryntäsin pihalle ja kujalla kohtasin naapurin pikkupojan ja Myrskyn. Namu oli juuri luikkinut tiehensä. Poika sanoi että ne tappelivat. Heidän Namu ja meidän Myrsky.
"Olivatko ihan kiinni toisissaan," kysyin pojalta.
"Kyllä!" Oli pojan vastaus.

Voi ei. Myrskyllä oli ollut rankka viikko takana reviirin vartioinnin suhteen. Yhtään vieraita kissoja ei tänne pihalle sinä päivänä olisi kaivattu. Kissa oli reviiriidoissa hieman haavoittunut ja ajattelin että se on varmaan aika liipasinherkällä tuulella. Ja niin se olikin.

Mutta mä ajoin sen pois!

En tiedä kumpi kissoista huusi, tai kumpi kävi käsiksi. Saattoi naapurin poika liioitellakin. Myrsky oli kuitenkin tyytyväinen itseensä ja tuli sisälle päivätorkuille.

Tämänkaltainen kohtaaminen toistui eräänä arki-iltana, yhdentoista aikaan. Olin jo sängyssä kun kuulin huudon kujalta. Kävin katsomassa. Myrsky ja Namu olivat taas kerran kohdanneet. Kumpi huusi? Vaikea sanoa. Kumpi kävi käsiksi vai huudettiinko vain? En tiedä. Nyt on ollut jo pitkään rauha maassa. Vieraita kissoja ei ole sijaiskodin pihalla näkynyt. Ei kolleja eikä näitä puumia. Onneksi.

Translation: How To Cope a Cougar Attack.

Tarkennus: Puumien sanotaan jahtaavaan itseään huomattavasti nuorempia. Myrsky on Namua huomattavasti vanhempi, joten Namua ei yleisesti tiedossa olevien kriteerin perusteella voi sanoa puumaksi. Bloginpitäjä ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta leikitellä tällä puuma-nimityksellä hieman ja olla kirjoittamatta tästä aiheesta. Tapahtumat ovat kuitenkin tosia.

Röyhkeä tunkeilija

Mutta erittäin komea sellainen

Tällä viikolla eräänä iltana sisällä ollessani huomasin että pihalla liikkui jotain mustavalkoista. Ja se oli vieras kissa! Ryntäsin ulko-ovelle ja avasin sen vauhdilla. Kissa sai äkkilähdön koska se säikähti ovenavausta. Katti ruopaisi tassuillaan pihamaata ja katosi. Olin tyytyväinen että se poistui paikalta. Samantien tajusin että Myrskyhän on ulkona, toivottavasti ne eivät vain kohtaa. Riitoja ei täällä kaivata. Päätin lähteä ulos katsomaan että vieras kissa varmasti poistui.

Sijaiskodin pihalle on joku parkkeerannut auton, ja luulen ettei se siitä liikahda ennenkuin maa jäätyy. (Talvirenkaatkin siinä on jo valmiiksi alla, siitä on hyvä sitten lähteä talvikelillä liikenteeseen.) Mustavalkea vieras oli mennyt auton alle lymyilemään. Se oli komea kuin mikä.

Kolli oli ihan kuin sarjakuvapiirtäjän kynästä lähtöisin. Valkoiset sukat jalassa, paksut posket ja valkoinen leukalappu. Ja kookaskin se oli. Ainakin kahdeksankiloinen ellei enemmänkin. (Tosin mahanahka sillä roikkui aika lahjakkaasti, siitä pieni miinus.) Ei siis niin tiukassa ja timmissä kunnossa kuin Myrsky.


Mutta se pelottava massan määrä! Pieni Keskikokoinen sijaiskissa voitaisiin helposti jyrätä sen avulla. Toisaalta on nähty että koolla ei ole niin väliä. Keskikokoinen Myrsky on melkoisen peloton sisupussi.
Kyseessä ei ollut se Suuri Musta kenen kanssa on mitelty aiemminkin. En saanut tunkeilevaa komistusta häädettyä itse, ja huusin Myrskyn apuun. Pian koukkuhäntä kirmasikin paikalle ja se huomasi heti että täällähän on tilanne päällä. Myrsky kaivautui asemiin ja aloitti neuvottelun tunkeilijan häätämiseksi. Volyymit kaakkoon!

Parinkymmenen sekunnin kohdalla kuuluu säälittävää sähinää, se on bloginpitäjä mikä yrittää suhinallaan häätää tunkeilijan. Sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta, kuten huomasitte. Kun aloin kirkumaan, molemmat kissat käänsivät korvansa luimuun. Ei sekään auttanut. Kiersin auton toiselle puolelle. Ja tunkeilija hävisi. Se teki katoamistempun. Kehuin Myrskyä hienosta tilanteen hallinnasta. Yhteistuumin menimme sisälle. Kissa vaikutti oikein tyytyväiseltä itseensä.

Pian jo kehrättiin, vaikka häntä vispasi levottomana. Ajattelin että jääköhän tunkeilija painamaan kissan mieltä, mutta onneksi Myrsky rauhoittui ja päätti jäädä sisälle. Ulos mentiin uudemman kerran vasta yöllä.

Mitä tästä opimme? Parempi huutaa asiat päin näköä kuin hyökätä silmille. Nih.

Translation: Negotiation.

Pakkolepoa

Jos elämä on hektistä ja reviirin vahtiminen vie voimat, on hyvä tietää että sijaiskodin sisätiloissa voi hellittää ja huokaista hetkeksi. Näin kävi meillä eilen. Kissa oli illalla sängyssä ja oikaisin itseni siihen poikittain. Tietysti kirjan kanssa. Kissa kehräsi tyynyllä ja silittelin sitä. Ilmeisesti se halusi enemmän ja pian se etsiytyi kylkeeni.

Myrskyä väsytti kovin. Viikonloppu meni reviiriä vahtiessa, ja ilmeisesti oli taas otettu kontaktia. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sitä ei laskettu pihalle. Henkilökunta katsoi että kissa oli levon tarpeessa. Muutamaan otteeseen se hyppäsi yöllä tyynylleni, mutta luovutti sitten. En antanut periksi ja ulko-ovi ei auennut. Pihalle se pääsi pyörähtämään vasta aamulla. Pariksi tunniksi.

Kylki vasten kylkeä oli mukava olla, meistä molemmista. Kissa alkoi vaipumaan uneen. Asento oli melkoisen takakeno.

Aivan uneen saakka ei kuitenkaan vaivuttu, kissa nosti hitaasti aina päätään ylös kun kallistuskulma taaksepäin oli liian suuri. Minä hykertelin, se oli mitä suloisinta viihdettä♥

Illalla Myrskylle tuli taas tarve lähteä ulos. Pitkät ajat se vain istuskeli pihalla ja ihmetteli. Siilikin oli pihalla, mutta niille ei enää juuri korvia lotkauteta. Myrsky rekisteröi rapinan ja tarkasti että kukahan siellä rapisteli. Siilit ilmeisesti kuuluvat jo kalustoon, niiden vuoksi ei tarvitse hötkyillä. Tai sitten kissalla ja siileillä on diili: "Pysy poissa minun tieltä niin me pysymme poissa sinun tieltäsi."

Translation: Lay-off.

Keskeytymätön 5-vuorotyö?

Kissan työvuoroista

Sijaiskoti sijaitsee paikkakunnalla missä on oli paljon puu- ja paperiteollisuutta. Bloginpitäjäkin kasvoi tehtaan varjossa, mutta siitä on jo niin kauan aikaa ettei sitä kannata täällä blogissa muistella. Monet työntekijät teollisuudessa tekevät vuorotyötä ja monilla on heistä onkin keskeytymätön 5-vuorotyö. Kuulostaa melko kauhealta työputkelta, mutta luultavasti tilipäivänä hymy karehtii monen paperimiehen huulilla. Mitä se 5-vuorotyö sitten tarkoittaa? Vastauksen saa kilauttamalla paperiliiton kaverille tai googlettamalla.

Minulla on vahva epäilys että Myrsky on alkanut tekemään 5-vuorotyötä, ilman vapaita siinä välissä. Kahtena yönä peräkkäin kissa on tehnyt yövuoron, eilen se huilasi muutaman tunnin aamupäivällä ja lähti vielä viideksi tunniksi päivällä töihin. Henkilökunta alkoi jo huolestumaan. Lepääkö kissa riittävästi? Polttaako se kynttiläänsä molemmista päistä?

Eilen illalla kissa torkkui sijaiskodin sängyssä ja pihalla kävi melkoinen trafiikki. Kun tulin töistä kotiin, pihalla pistäytyi ihana naapurin Namu. Namua ei ole näkynyt ulkosalla viime syksyn jälkeen. Luultavasti se on nyt saanut luvan itsenäiseen ulkoiluun. Maanantaina näin sen ensimmäisen kerran kun katsoin pihalle kujakytän passipaikalta. Huom! En harrastanut naapurikyttäystä, en vain voinut olla huomaamatta kuinka valkea kissimirri kirmasi omenapuuhun. Namun elkeet olivat samat kuin vasikalla kevätlaitumella, se siis oli iloinen kuin pieni lehmä. (Tai sillä oli puuhepuli.) Muitakin perheenjäseniä oli pihalla ja Namu liikkui vapaasti, se ei ollut siis karkuteillä. Onkohan se pentujen jälkeen steriloitu? Toivon että se olisi, sillä muuten täällä alkaa vieraita kolleja pyörimään enemmän ja vähemmän.

Ja se pitkäkarvainen mörkö, (se kenen kanssa on huutokilpailua pidetty) yritti hiippailla sijaiskodin pihalle kaksi kertaa. Grrr! Ja sillä välin Myrsky autuaana veteli sikeitä sängyssä.

Henkilökunta oli eilen huolissaan kissan jaksamisesta ja yritti liikkua sisällä mahdollisimman hiljaa ettei vaan tulisi häirittyä kissan unta. Minäkin olin über-väsynyt ja hivuttauduin sänkyyn päiväpeiton alle varoen. Yritin olla herättämättä kissaa. Temppu onnistuikin. Kissa pötkötti jalkopäässä ja minä nukahdin päiväpeiton alle.


Kissa nousi yöllä juomaan, minä toimin nopeasti ja heivasin päiväpeiton pois ja asettauduin kunnolla sänkyyn. Yhteisiä unia jatkuikin kolmeen asti, sen jälkeen alkoi pyrkiminen ulos. Olihan se ovi aukaistava. Puoli neljän aikaan on jo muuten melkoisen valoisaa.


Taitaa olla niin että Myrsky on yrittäjä, siis oman itsensä herra. Koska se saa päättää itse työ- ja vapaa-aikansa.

Translation: All work and no play makes cat a dull boy.

Sijaiskodissa suhisee

Useasti tänä keväänä on sijaiskodin pihalla kuulunut suhinaa, tuhinaa ja rapinaa.
-Aijaa, taasko näitä siili-juttuja?

(Mitäs siinä tuijotat? Menes pois senkin papparazzi!)

No siilijuttuja hyvinkin, mutta tällä kertaa kuviin on päässyt myös kissa. Ylläoleva kaveri kuvattiin keskiviikkona, illalla. Aurinko paistoi vielä kuvanottohetkellä, vaikkakin varjon puolella tämä siili pihisi ja puhisi.

Eilen illalla kymmenen jälkeen Myrskyn yövuoro alkoi. Sairauslomasta huolimatta kissa siis tekee töitä, tosin lyhennettyä yövuoroa. Omien voimiensa mukaisesti. Tästä on siis turha tehdä valitusta kissojen työsuojeluvaltuutetulle. (Ja sitäpaitsi Myrsky ei edes kuulu liittoon, joten siinä mielessäkin se olisi aivan turhaa.) Työskenteleminen yövuorossa on kissan oma toive.

Myrsky meni siis pihalle, ja pihalla oli vieraita. Kaksin kappalein piikikkäitä otuksia. Samantien kissa syöksyi korkealle omenapuuhun kun se huomasi tuhisevat siilit. Henkilökunta tietysti haki kamerat kehiin ja yritti tallentaa yön hetkiä.

Valitettavasti kuvien ottaminen pimeällä pihalla oli hankalaa, ellei täysin mahdotonta. Salamavalot välähtelivät, mutta niistä huolimatta kuvista ei tullut kovin ihmeellisiä.
Rohkeampi siileistä kävi moikkaamassa kissaa, Myrsky vaikutti olevan hieman hämillään asiasta. Minuakin siili lähestyi, mutta lajitoverin seura houkutti sitä enemmän.

Kovin pitkään kissa ei jaksanut siilejä seurata, koukkuhännällä oli jotain mielessä ja se poistui näyttämöltä kevätyön pimeyteen.

Siileillä heilläkin tuntui olevan omat suunnitelmansa. Mitä lie niillä olikaan mielessä?
Oliko tavoitteena kenties päästä iholle asti?

Oli teillä sitten mitä tahansa kiikarissa, niin oikein mukavaa lauantai-iltaa ja viikonloppua kaikille!

Se riehuva kissa

Reviiristä olen paljon täällä viime viikkoina kirjoittanut, mielestäni aivan liikaakin. Mutta se on nyt pinnalla täällä sijaiskodissa, ja sille ei voi mitään. Viime viikolla kerroin huutokilpailusta ja pölisevistä karvoista. Ja nyt sitten korjattiin satoa niistä.

Katso nyt: Ei mulla mitään vikana ole!

Hoidin tappelussa tulleita haavoja Cothivet -liuoksella. Ne näyttivät paranevat ihan hyvin. Alkuviikosta Myrsky oli jotenkin vaisun oloinen, ts. se ei ole ollut oma hurmaava itsensä. Ihmiset lähipiirissä tolkuttivat kuitenkin minulle: "Älä nyt ole huolissasi, kissat ovat sitkeitä, ne hoitavat haavansa itse, jne." Näistä sanoista huolimatta kuitenkin mietin ja murehdin. Että ovatko haavat tulehtuneet. Sänkyynkin tultiin kovin varoen, ja alas laskeuduttiin, ei hypätty. Ruokahalu oli kyllä ennallaan.

Kommenteista huolimatta minua silti huolestutti. Ajattelin viedä sen eläinlääkäriin. Viimeinen niitti tuli keskiviikkona kun se ei laskenut etutassuaan maahan, ja kävellessään se ontui. 

Paitsi että etutassu on pipi, ihan vähäsen vaan.

Soitin torstaiaamuna eläinlääkäriin ja kerroin oireista. Voitteko kuvitella mitä hoitaja kysyi?
"Onkos tämä se riehuva kissa?"
"No kyllä on!" vastasin.
Myrsky oli siis tehnyt lähtemättömän vaikutuksen edellisellä käynnillään. Kieltämättä hieman nauratti. Puhelimessa sitten neuvoteltiin että mitä tehtäisiin. Hoitaja keskusteli lääkärinkin kanssa asiasta, jos suoraan määrättäisiin antibioottikuuri. Kun kerran kissa ei ole yhteistyöhaluinen mitä tutkittavuuteen tulee. Rauhoittamistahan siihen viimeksi tarvittiin. Vaihtoehtoina oli tabletti tai liuos. Ei kuulostanut tablettien  antaminen useana päivänä hyvältä, sillä matolääkkeen antaminenkin tabletin muodossa vaatii useamman ihmisen työpanoksen. Neuvottelimme lisää.
Lopulta päädyimme siihen että eläinlääkäriasemalle mennään ja antibioottiruiske laitetaan valmiiksi, nostetaan kantokopan katto ja tuikataan lääke niskaan. Ilman rauhoitusta.

Kumpaakohan jänskättää enemmän? Kissaa vai ihmistä? (Minä päädyin vaihtamaan t-paitani käynnin jälkeen. Kainalot olivat sen verran märät.)

Onneksi aamupäivälle saimme ajan, ja äiti ystävällisesti kuljetti meidät pieneläinklinikalle. Kiitos äiti♥
Hoitaja haki paniikkihäkin huoneeseen, ihan kaiken varalta. Ja nahkahansikkaita. Semmoisia pitkävartisia. (Kröhm!) Tutkimuspöydälle ruiskutettiin annos feromonia. Oliko siitä apua vai ei, vaikea sanoa. Ainakaan siitä ei ollut haittaakaan. Katto avatiin, nostettiin pois ja kissalle laitettiin kuonokoppa mikä peitti kissan silmätkin. Kuonokoppa pikkuiselle, kyllä oli surkea näky.

Sijaiskodin Jason? Ei, vaan Myrsky.

Kissa antoi tutkia tassuaan, karvoja ajeltiin pois ja sitten huudettiin. Eläinlääkäri ja hoitaja tekivät yhteispäätöksen että nyt riittää parturointi. (Paitsi että se oli Myrsky kuka päätti että nyt riitti.) Karvojen alta paljastui hampaanreikä. Se puhdistettiin ja kissa sai neljä piikkiä. Yksi pistoksista, loishäätö, kirpaisi sen verran kovasti että Myrskyltä pääsi surkea huuto.

Todella hienosti käynti sujui, oli tuttu osaava lääkäri ja ihana hoitaja. Edellisestä kerrasta olimme kaikki viisastuneet ja nyt osasimme varautua siihen riehuvan kissan taltuttamiseen. Lääkäri tosin vitsaili että kissa saattoi hänen takiaan olla kauhusta kankeana, mutta ei siinä mitään. "Sehän vaan tekee homman helpommaksi kun kissa pysyy paniikissa aloillaan."
Kysyinkin häneltä että mitä tehdään vastaisuudessa jos kissa tappelee? Tuodaanko se heti tänne antibioottipistokselle?
"Ei heti tarvitse" oli vastaus. "Ensin kannattaa seurata tilannetta."
Näinhän minä tein nytkin. Tosin olisi ehkä kannattanut jo hieman aikaisemmin ottaa puhelin käteen ja tilata aika.

Eläinlääkärin kirjoittaessa papereita, tokaisin hänelle että toivottavasti vastapuolen kaverille kävi huonommin.
Mutta onko näissä reviiritaisteluissa voittajia? Varmasti ei. Ainoastaan häviäjiä.
Ja sitten on niitä ketkä joutuvat maksamaan.

Mitäpä vielä? Hieman näkökulmaa tutkittava olemisesta sain bloginpitäjä perjantaina. Minulle kävi työtapaturma, terävä jalometallihippunen syöksyi silmään. Reissu terveyskeskukseen, tutkimuksessa kävi ilmi että silmään oli tullut naarmu. Pelottiko siinä tutkimuspöydällä maatessa? Ei yhtään. Siis ihan v*7u$ti.
Ja työpäivä meni täysin plörinäksi.

Translation: Veterinary Medicine.

Sijaiskodin kulttuuriympäristö

Missä siili asuu?

Eräänä keväisenä yönä kissan teki kovasti mieli pihalle. Ulko-ovi avattiin ja kissa livahti ulos. Se päätti jäädä kuistille tarkkailemaan tilannetta, että mihinköhän sitä sitten oikein tassuttelisi. Henkilökunta kävi tarkastamassa tilanteen parinkymmenen minuutin kuluttua. Kissa istui kuistin tuolilla, tuijotteli kevätyön pimeyteen, ulkovalon kantaman ulkopuolelle ja rappusten edessä hääräsi siili. Se suhisi kissalle.
Ulkoilu jäi sinä yönä lyhyeksi. Kissa ei käynyt kuistia pidemmällä. Melkoisen omituisia otuksia nuo (kiroilevat) siilit tuntuvat olevan.

Wikipedia kertoo siilien asuvan kulttuuriympäristössä. Eikö kuulostakin hienolta? Sijaiskodin pihalla on siis kulttuuriympäristö missä siilitkin viihtyvät. Tosiasiassa kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisen jokapäiväinen elinympäristö. (Lähde: Wikipedia) Joten se siitä hienoudesta.





Illan tullen -postauksen kommenteissa pirkko ja Tansku harmittelivat siilien puutetta kotipihoillaan. Pirkolle kommentoinkin että hänellä on todennäköisesti niin siisti ja hyvinhoidettu piha missä siileillä ei ole lymypaikkoja. Sijaiskodin takapihan toisessa nurkassa on sen sijaan siilien luvattu maa!

Kauniisti sanottuna sopivan siivotonta ja hoitamatonta.

Siilin vierailu on saanut kissan hieman hämilleen. Ja on saattanut käydä niinkin että kissa on saanut nenilleen.
Myrskyn kuonossa oli pieni muisto jostain tapaamisesta. Kynnen viilto se ei ollut, eikä ampiaisenpistokaan. Veikkaan siilin piikin osuneen siihen.





Siili kiikarissa sivustolta voi lukea siileistä. Pihasiilin kanssa osiosta löytyy neuvoja kuinka jokainen meistä voi auttaa siiliä monilla pienillä arkielämän teoilla. Neuvoja yhteiselosta kissan ja siilin kanssa ei tosin löydy. Ne asiat pitänee jokaisen kissan ja siilin sopia keskenään.

Translation: Acculturation.

Illan tullen

Istutaan yhdessä kissan kanssa sijaiskodin rappusilla. On jo sen verran lämmin, että hetken aikaa tarkenee siinä istua yhdessä. Ja mietiskellä.

Bloginpitäjä tietysti ajattelee ja toivoo ettei kissan reviirille tulisi enää vieraita tunkeilijoita. Onkohan kissoilla joku korkeampi voima keneltä voisi pyytää varjelusta? Viimeksi torstaina samainen pukari poikkesi ja taas huudettiin.

Perjantai-iltana hämärän tullen sijaiskodin pihalle saapui vieras. Kun menin kutsumaan Myrskyä sisälle kuulin pihan perukoilta rapinaa, ja heti arvasin mistä vieraasta on kysymys. Osaatteko arvata mikä se siellä hissukseen rapisteli? Kyseisistä vieraista olen kertonut aiemminkin.

Siilihän se siellä kuivia lehtiä kapsutteli ja etsiskeli ravintoa. Myöhemmin illalla Myrskykin huomasi siilin kun se eteni aidan vierustaa pitkin. (Siilit muuten liikkuvat aika nopeasti, sitä ei ihan heti uskoisi kuinka rivakasti ne oikein etenevät.) Kissa paineli samantien korkealle omenapuuhun! Ovatkohan ne kohdanneet lähemminkin? Toivotaan että Myrskyllä riittää suvaitsevuutta siilien suhteen, luulen että kissan on aivan turha ryhtyä siileille ryttyilemään. Varsinkaan jos ne osaavat kiroilla.
Oikein rauhallista viikonloppua kaikille.

Translation: Sympathy for the Hedgehog.
(Pleased to Meet You, Hope You Guessed My Name, Oh Yeah)

Siviilirohkeutta

Kyllä ne tytötkin uskaltavat!

Blogin alkumetreillä kerroin kissatyttö Hilmasta. Hilman koti sijaitsee rauhallisella paikalla, ja lähistöllä liikkuu paljon metsäneläimiä, erään kerran oli tavattu supikoira piharakennuksen alta. Edellistalvena puutarhassa oli nähty kauriita ruokailemassa. Onko siinä jotain ihmeellistä? No kyllä on.

Hilma kotirappusilla.

Moni ruudun takana oleva puutarhuri varmaan kiroaa kauriit maanrakoon. Näillä leveysasteilla kaurishavainnot ovat kuitenkin melkoisen harvinaisia. Metsästäjät tietysti toivovat kannan vahvistuvan, jotta päästäisiin sitten kaurisjahtiin. (Puutarhureilla lienee toisenlainen mielipide asiasta.) Vielä kauriita ei ole niin paljon että kantaa täytyisi pienentää, saati sitten että pääsisi kaurisjahtiin. Joten puutarhatuhojakaan ei ole. Itse en ole täälläpäin nähnyt ensimmäistäkään kaurista.

Topakka ja töpäkkä.

Kaurishavaintoja ei ole ollut tänä vuonna Hilman pihalla, ja syykin siihen on tiedossa. Hilman pihamaan lähistöllä oli taas tänä talvena käväissyt ilves. Tassunjäljet paljastivat ison kissan vierailun.
Hilmaa on ilmeisesti alkanut ottamaan päähän pihalle tunkevat metsäneläimet sen verran, että se on ryhtynyt antamaan niille kyytiä. Eräänä päivänä nyt keväällä Hilman perheen äiti oli ikkunasta katsonut että mitäs tuo touhu oikein on? Ikkunasta on näkymä läheiselle lammelle, ja lammen jäällä juoksi kovaa vauhtia kaksi eläintä. Kettuhan se siellä pötki pakoon, ja Hilma perässä. Välimatkaa reilu metri.

Minä kyllä nille ketuille näytän mistä oikein pesee!

Melkoista siviilirohkeutta, ei voi muuta sanoa. Hattua täytyy Hilmalle nostaa. Olen kuullut juttuja kissasta mikä on saanut hengiltä ketun. Tämän tarinan Hilmasta ja ketusta kuultuani voinen uskoa sen olevan mahdollista. Melkoisia petoja nuo kissat siis.

Ja erittäin lämpimästi tervetuloa mukaan uusi lukija/vanha tuttu,

(huipputyyppi ihan paras koirakaveri) Mäyräkoira Myrsky! 

Translation: Girl Power!

Soutaa Huopaa

Huutokilpailu

Kyseessä ei siis ole Elokuu-yhtyeen kappale Soutaa Huopaa, vaan kissojen välinen huutokilpailu. Kyseisessä tapahtumassa kissat etenevät soutamalla ja huopaamalla, siis liikkuvat eteen ja taakse, välillä huutaen.
Tuo Soutaa Huopaa -biisi on muuten aivan gaumea kappale. Siis ärsyttävyyden suhteen. Ja tuo gaumea -sana on opittu mäyräkoira Myrskyn blogista. Sana on aika hauska, voipi olla että alan sitä viljelemään enemmänkin. Ja se Myrsky mäykky on muuten melkoisen mainio tyyppi, ei pelkästään hienon nimensä vuoksi.

Alkaisitko isottelemaan tämännäköiselle tiikerille? Joku hävytön uskalsi.

Huutokilpailut ovat tärkeitä mittelöitä. Niillä ei ole varsinaista areenaa, vaan kisat saatetaan laittaa pystyyn aivan missä vain. Yleensä ne pidetään jossain reviirin rajamailla. Kilpailuun vaaditaan kaksi osallistujaa.
Sunnuntai-iltana jouduin pääsin todistamaan yhtä sellaista.

Ensimmäinen havainto.

Myrsky halusi pihalle iltayhdeksän hujakoilla. Ensin tarkkailtiin reviiriä rappusilla. Pian tassut kuljettivat kissan piharakennuksen taakse. Askel oli määrätietoinen, ja minä päätin lähteä katsomaan mikä kissaa sinnepäin oikein vetää.

Myrsky oli saanut vainun tunkeilijasta omalla reviirillään. Kuinka havainto tehtiin, siitä en kykene sanomaan mitään. Haistoiko vihikissa vieraan kollin vai kuuluiko jotain ääniä? Itse en kuullut mitään. Hipihiljaa vieras oli tullut reviirille.


 

Myrsky vasemmalla, tunkeilija oikealla.

Samantien selkäkarvat nousivat pystyyn ja häntä pörhistyi. Ja tuijottaminen alkoi.

Yritin häätää tunkeilijaa huutamalla, se perääntyi hieman. Ja Myrsky voimantunnossa lähti perään.

Pattitilanne. Ja sitten alkoi se huutaminen.







Kissat pörhistelivät turkkejaan ja tuijottelivat toisiaan. Olin kameran kanssa aidan takana, enkä päässyt yli enkä alitse. Yritin pelotella tunkeilijaa mutta se ei lähtenyt kulumallakaan. (Kyseessä oli röyhkeä ?*$kiainen.)

Kissat siinä soutivat ja huopasivat. Ja huusivat. Lopulta sain houkuteltua Myrskyn takaisin sijaiskodin pihalle ja sisälle. Annoin lohturuokaa. Kissa ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan tassutteli levottomana pitkin huushollia. Ja se halusi takaisin ulos.
Ilmeisesti edellisenä yönä oli käyty käsiksi. Myrsky oli ollut koko yön ulkona ja se käveli jäykän oloisesti. Haavoja ei silloin havaittu. Levättyään koko päivän, se oli sunnuntai-iltana jo aivan normaali. Siis valmis reviirin vahtimiseen ja puolustamiseen.

Nyt viime yönä oli taas ollut mittelö. Parilla irtonaisella karvatupsulla kuorrutettu kissa tuli yöllä sisälle, ja sänkyyn pötköttämään. Sängyssä oli turvallista köllötellä, kissa nukkui selällään ja raajat kattoa kohti. Aamulla ihmettelin että mitä varten se noin antaumuksella tassuaan nuolee. Tassuun oli tullut hiertymä ja haava. Surkeus sentään.

Eikä tässä vielä kaikki: Eilen oli ensimmäinen punkkihavainto! Silittelin illalla kissaa, ja ihmettelin että mikä kädessäni kävelee. Apua! Se oli punkki. Kissan turkista hyppäsi käteeni punkki. Ja oli sanomattakin selvää, se koki nopean lopun.

Translation: Fight No More. No More Drama.

Sijaiskodin pieni tappelupukari

Viime viikolla kun eräänä päivänä tulin töiden jälkeen kotiin, makoili kissa kaikessa rauhassa sängyllä. Tottakai menin heti tervehtimään ja silloin huomasin sen:
-"Apua! Mitä sillä on päässä?!"
Kissan päässä törrötti kynnenpalanen. Ei ihmisen kynnenpalanen, vaan kissan. Pari kynnenkappaletta olen löytänyt lattialta, joten ajattelin että ei siinä sen kummempaa. Kynnet uusiutuvat. Irrotin sen. Vieressä oli karvatupsu koholla. Katsoin tarkemmin. Siellä oli haava. Tai ei se enää haava ollut, vaan hyvää vauhtia paranemassa oleva rupi.
OMG. Harrastaako kissa itsensäviiltelyä? Onko sillä henkisesti niin huono olo että sen täytyy viillellä itseään?

Vai onko sitä kutittanut niin kovasti että se joutunut raapimaan itseään. Toki tuli mieleen muutakin. Onko se satuttanut itsensä johonkin terävään? Vai onko se tapellut?

Olin tietysti ihan vauhkona huoletta asian suhteen. Onneksi rupi lähti pois jo melkein seuraavana päivänä, eikä mistään tulehduksesta ollut merkkejä. Oliko Myrsky sitten tapellut vai muuten vain satuttanut itsensä? Oliko se tunkenut itsensä johonkin koloon ja sieltä saanut viiltohaavan päähänsä? (Eikun mä kävelin ovea päin, siitä tämä musta silmä tuli. Ei mua kukaan ole turpiin vetänyt.)

Eräänä iltana kissa parkkeerasi viereeni kuistin tuoliin ja rapsuttelin sitä hissukseen.

Korvan takaa löytyi pari pientä rupia. Vahva epäilys on että ne olisivat sotamuistoja. Reviiririitoja, näin olettaisin. Voi surkeus sentään. Onko sitä nyt aivan pakko tapella ja käydä käsiksi? Eikö asioita voisi selvittää keskustelemalla? Se on kuitenkin varmaa ettei sijaiskodin Myrsky aloittanut tappelua. (Siis eihän meidän lapset semmoista tee, meidän lapset on kilttejä. Ne on noi naapurin lapset niitä riiviöitä ja huonosti kasvatettuja. Eikä se meidän koira pure. Se ei ole ikinä purrut ketään.)

Translation: No Need for Adhesive Tape.

Yllätysvieras

Tällä viikolla eräänä iltana sijaiskodin pihalle tuli vieras. Siis kuinka? Yllätysvieras? Pettikö kissan vartiointi? No ei suinkaan, sillä kissa oli lakisääteisellä tauolla sisätiloissa.

Henkilökunta huomasi pihalla jonkun kissankokoisen otuksen. Oliko se Suuri Musta? 

Ei, se ei ollut Suuri Musta, ja hyvä niin. Mustaa kissaa ei olekaan näkynyt sitten vuodenvaihteen jälkeen. Jos se ei ollut kissa, niin mikä se sitten oli? 

Se oli rusakko! Rusakko istui rappusten edessä. Kamera oli lähistöllä, mutta ensimmäinen laukaus ikkunan läpi salaman kanssa ei tuottanut tulosta. Seuraavaksi avattiin ovi. Tietenkin pitkäkorva säikähti oven avausta ja pakeni. Seuraava laukaus oli hallitumpi vaikka henkilökunta ei saanut kunnolla tarkennusta kohdalleen. Kuvasta voi tarkkasilmäinen erottaa jussin. Jussi on noussut takajaloilleen. Se pakenikin pian paikalta.

Myrsky on viihtynyt tällä viikolla päivisin ja iltaisin ulkona. Tuntikaupalla. Mistähän on kysymys? Reviirin vartioinnista vai saalistuksesta? Pikkulinnut eivät juurikaan pimeän aikaan ruokaile. Suuresta Mustasta ei ole havaintoja. Kyttäileeköhän kissa pupuja? Rusakoita on tällä alueella jonkin verran. Luulen kuitenkin ettei kissa saa täysikokoista rusakkoa selätettyä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Hei kannattaisko sun opetella ottamaan vähän parempia kuvia?

Translation:

Bruce Sringsteen; Magic: "I got a rabbit in the hat/ If you wanna come and see/ This is what will be."  

European hare discovered in the garden.

Paikallisvartiointia

Mitä tehdä jos kieltokyltit eivät auta pitämään tunkeilijoita poissa?

Täällä vartioin minä.

Siksipä sijaiskodin pihalla suoritetaan paikallisvartiointia. Tarvittaessa toimistoaikana, toimistoajan ulkopuolella sekä tarpeen vaatiessa ympärivuorokautisesti. Sijaiskodin paikallisvartija ennakoi toimintaympäristöä uhkaavat riskit ja puuttuu ongelmatilanteisiin välittömästi.

(Täältä onkin muuten hyvät näkymät tuonne lintulaudalle...)

Sijaiskodin vartiointipalvelun paikan päällä oleva vartija suorittaa turvallisuuteen liittyviä tehtäviä pyrkien ennalta ehkäisemään, estämään ja rajoittamaan vahinkoja ja rikoksia. Näkyvä vartiointi on ennaltaehkäisevää turvallisuutta.

Toisin sanoen: Suuri Musta, pysy poissa täältä!

Peli kovenee

Kun peli kovenee, on otettava järeät aseet käyttöön.

Pesäpallomaila ja kissa.

Tilanteen niin vaatiessa, Myrsky ottaa pesäpallomailan mukaansa kun se lähtee ulkoilemaan. Tuimaa ilmettä unohtamatta.

Itse en jaksa olla hämmästelemättä kuinka kissa kykenee pörhistämään häntänsä suuren suureksi ja muhkeaksi.