keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kujakyttä kuutamolla

Mitä mahtaa otsikko pitää sisällään? Oliko Myrsky nauttinut eilen jotain huumaavaa ainetta ja oli aivan kuutamolla, ellei suorastaan pihalla? No ei suinkaan. Myrsky on streittari. Edes huumaavaa kissanminttua ei käytetä. Tarkemmin sanoen kissanmintun päälle ei ymmärretä yhtään.

Eilen sijaiskodissa nukuttiin huonosti, ja pidettiin kissalle seuraa. Kujakytän öisen vahtivuoron aikaan oli erinomainen valaistus. Melkein täysikuu, ja vieläpä hurjan kirkas sellainen.


Yöllä tavatut kujalla liikkujat olivat:

Rusakko
Rusakko sai kytän herpaantumattoman huomion, mutta se ei aiheuttanut sen kummempia toimenpiteitä. Ainoastaan tarkkailua sen suhteen.

Kissa
Kookas musta kissa, vaalea leukaparta. Kissa hiippaili kujaa pitkin ja livahti muina kolleina sijaiskodin pihaan. Tämä aiheutti välittömän hälyytyksen, ja henkilökunta ryntäsi pihalle. Äänettömästi, ilman jalkineita ulos rynnännyt henkilökunta karkotti kissan. Myrsky jäi hetkeksi pihalle päivystämään ja tarkkailemaan tilannetta mutta palasi pian takaisin sisälle lämpimään.



Viimein uni valtasi henkilökunnan ja kissan. Vain kuu jäi taivaalle tarkkailemaan maaliskuista maisemaa.


Translation: Full Moon Party.

20 kommenttia:

  1. Voi teidän yö seikkailuja!! ;D
    Ettei vain se kuutamo olisi pitänyt valveilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin paljon mahdollista että juuri se kuutamo valvotti!

      Poista
  2. Kuvat ovat melkein kuin horrormoviesta, "kissa oli hirveän tapauksen ainoa todistaja". Meillä on samoja elkeitä, Nero tarkkailee pihaa aitanparvesta. Toinen kissa aiheuttaa reaktion, muut liikkujat tarkkaillaan rauhallisesti. Naapuri kertoi, että heidän pihassaan oli kissakokous, kulmakunnan mirrit pitivät siellä bileitä. Nero ei kuitenkaan ollut mukana, ainakaan minun tietääkseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horrormovie:D
      Vai on teillä ollut siellä keväiset kissojen kokoontumisajot... Mitähän siitä on seurauksena? Kissanpentuja parin kuukauden kuluttua?

      Poista
  3. Minusta tuo kuutamo on ollut todella voimakkaan valoisa jo lähes viikon ajan, siitä asti kun se oli vasta puolikas möllykkä! Illalla (lue: yöllä) nukkumaan mennessä ja valoa sammuttaessa on näyttänyt siltä, että jossain on vielä valo päällä ja vieläpä voimakas sellainen. Ikkunoista maisema on näyttänyt tosi hienolta. Harmittaa, kun en ole saanut aikaiseksi mennä hakemaan kameran jalustaa autosta ja ottamaan kuvia, jotenkin on ollut niin kylmä... ei jaksa :-D Vaikka ei myöskään nukuta!
    Rauhallisia jatkoöitä Myrskylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se valaisee ihan käsittämättömän paljon!
      Jalustalla ja ajastuksella kuvaaminen ei muuten henkilökunnan mielestä ollutkaan niin simppeliä. Vaikka muut pysyivät paikoillaan, niin kissan pää ei. Kuu mollottaa vielä parina yönä, ja kirkastakin on luvassa, joten lisää treeniä! Tosin toinen hyvä vaihtoehto on unta kupoliin...

      Poista
  4. Oi, ihania yökuvia. Täällä vedellään sikeitä öisin, vaikka maanantain ja tiistain välisenä yönä valvottiinkin myöhään! (Siis kymmenen jälkeen :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma!
      Minäkin suosin aikaista nukkumaanmenoa, mutta joskus käy toisin ja valvotuttaa. Ja sitten seuraavana päivänä väsyttää:(

      Poista
  5. Jännittäviä kuutamokuvia. Meillä ainakin henkilökunta nukkuu öisin. Ruskasta en mene takuuseen, kun se on lakannut nukkumasta meidän vieressämme. Kenties sekin katselee kuutamoa ja pihan tapahtumia, öisiä kävelijöitä ja rusakoita. Ulkona kulkevia kissoja täällä päin ei pahemmin näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Ruska siis valvoo ja vahtii valppaana teidän untanne että teillä on turvallista olla unten mailla!

      Poista
  6. Vai sillai teillä valvotaan. Ihana Myrskylle kun ei tarvitse yksin olla väijyvuorossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, tämä yhteinen vahtaaminen vahvisti henkilökunnan ja Myrskyn suhdetta:D Samaan hiileen täällä siis puhalletaan.

      Poista
  7. Ollos huoleton, poikas valveill' on!! Myrsky kuutamolla - mutta täydessä toimintavalmiudessa:D Hieno tuo kuutamokuva! Yöt ovat olleet kirkkaita ja pilvettömiä + hanki vielä vahvistaa kuunvaloa. Yleensä kuutamo valvottaa, mutta nyt olen ollut sen verta naatti, ettei kuutamo ole unta haitannut. Rusakkoja ja vieraita kissoja - ties mitä eläimiä havaintohaaviin tarttuu tulevina kuutamoöinä. Miten olisi vähän isompi kissa eli ilves? Olen aika usein valvonut funtsinut ja suunnitellut työjuttuja aamu/öisin(tai hakenut työmotivaatiota ja inspistä netissä surfailusta tai vain katsellut parveekkelta pihamaalle) ja huomannut, että tässä aivan Hgin keskustassa pihallamme pörrää yöaikaan satunnaisten humalikkojen lisäksi monenlaista jyrsijää, pienriistaa, citykania, rusakkoa, kissaa, kettua, minkkiä ja peuraa. No, sutta ei ole vielä nähty, mutta mahdollista on että Keskuspuiston vihervyöhykkeeltä niitä voisi Mannerheimintien lähistöön etsiytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hartaasti toivon ettei ilves eksy tänne kujalle. Noin kymmenisen vuotta sitten keväällä säikky karhun erauspentu oikaisi tämän asuinalueen lävitse ja paineli metsään. Henkilökunnan toinen jäsen näki sen olleessaan kalastamassa virralla. Karhunpentu sai aikaiseksi melkoisen kalabaliikin. Ihmiset olivat tohinoissaan ja poliisipartio pyörähti paikalla, sekä siitä tehtiin juttu paikallislehteen. (Oikein harmittaa, että itse en nähnyt sitä!)

      Yöllä maailma näyttääkin aivan toiselta kuin päivällä. Mutta melkoinen eläintarha siellä Hgin keskustassa öisin vaeltaakin!

      Poista
  8. Huu- tunnelmallista ja erittäin jännittävää! Onneksi valppaan kissan lisäksi hereillä oli myös palvelualtis henkilökunta ajamassa tunkeilijat maan pakoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ella. Kissan ja ihmisten välisessä yhteistyössä on voimaa!

      Poista
  9. Hienoja yökuvia olet ottanut! Noo, eihän nuo ole tietty helpolla syntyneitä kuvia, varpaisillaan pakkasessa kirmailua... heh. Meilläkin on täysikuu valvottanut Myrtti-vauvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varjoyrtti.
      Tietysti tarvittiin hieman kuvankäsittelyäkin! Voi teidän vauvaa, tänään täysikuu on ilmeisesti suurimmillaan, joten eiköhän se pian helpota!

      Poista
  10. Onpa tunnelmallista ja vähän karmivaakin! Meille ei edes näy ympäröivien talojen takia kuu, joten kiva nähdä sitä edes kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mindy. Teidän pitänee lähteä iltakävelylle kuuta katsomaan?

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!