perjantai 16. joulukuuta 2011

Onko se... Pöllö?

Naukulan Mamma ihastui naisten joulumessuilla pöllöön ja osti ja vei sen kotiinsa. Eilen sijaiskodissa tehtiin havainto eräästä pöllölajista.

Onko se pöllö?

Siis hetkinen? Saiko sijaiskoti uuden asukkaan? Viirupöllön?

Vai onko se kenties pieni huuhkaja?
Olento liikuskeli hiljakseen sijaiskodin sisätiloissa. Se lepäili milloin missäkin.

Tuolillekin se löysi tiensä.

Ei se pöllö ollut. Se oli Myrsky millä oli hieman pöllämystynyt olo. Se ei oikein ollut maailmankartalla. Ja silmiään se piti suljettuina. Eläinlääkärissä laitettiin kahdesti silmiin jotain voidetta etteivät silmät kuivuisi. Olisikohan silmät olleet kissalla arat kun se ei oikein jaksanut niitä edes pitää auki.
Kaikesta koettelemuksesta huolimatta ruoka sille maistui. Illalla se halusi jo ulos, vaikka meinasi nukahtaa kuistille. Ei mitään mahdollisuutta.

Pöllö pyrki syliini. Oli minun vuoroni pöllämystyä.

Kun menin nukkumaan, se tuli perässä, jaksoi sentään itse hypätä sänkyyn. Kolmen aikaan aamusta sen alkoi tehdä mieli ulos. Ilmoitin sille että pääset sitten aamulla. Käy hiekkalaatikolla jos on tarvis. Kävin puolen tunnin kuluttua tarkastamassa tilanteen. Kissa istui tuolin selkänojalla ja haikaillen tiiraili pihalle.

Aamulla se oli aivan normaali, joten päästin sen pihalle. Juoksujalkaa se sitten märältä pihalta tuli takaisin sisälle kun lähdin töihin. Tänään on ollut mieli keveänä eilisen koettelemuksen jälkeen. Kissa on ihan normaali oma itsensä, eikä mikään pöllö.

4 kommenttia:

  1. Voi pientä pöllöä. Unisuus oikein huokuu kuvista. Onneksi pöllö on nyt taas reipas ja vieläpä kissa!

    VastaaPoista
  2. Jenni: Onneksi on näin! Tällä hetkellä sijaiskodissa kissa kehrää tyytyväisenä ja henkilökunta säestää siinä taustalla:)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten Myrsky patsastelee simmut kiinni rintakehä korkeana huuhkajatyyppisesti <3

    Kissoilla on luontainen symmetrian taju - kakkoskuvassa Myrsky on asettunut täsmälleen pädin keskelle, ja pitkän hännän kaari toistaa pädin ulkokehän muotoa. Harmoniaa!

    Hienoa että Myrsky toipui lääkärireissusta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas ihanista kommenteistasi Otto Kulta. Olo ja elo sijaiskodissa on palannut entisenkaltaiseksi. Myös ilo on löytänyt tiensä takaisin tänne:)

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!