tiistai 8. marraskuuta 2011

Siivouspäivä

Maanantaisin sijaiskodissa on siivouspäivä. Silloin ravistellaan mattoja, heilutetaan rättejä, imuri huutaa ja astianpesukone jyllää. Ehkä pyykkikonekin. Tämän lisäksi sisälle kannetaan polttopuita. Alussa Myrsky oli hieman säikkynä kun imuri kaivettiin esiin. Ei se edelleenkään imurin ääntä rakasta, se ei säntää pakoon, vaan häipyy vähin äänin takavasemmalle. Tai ulos. Saattaa se imuri käynnistyä joinain muina päivinäkin kuin maanantaina. Nyt syksyllä on tehty havaintoja parista karvakeskittymästä. Nojatuolit keräävät niitä kissankarvoja.

Hyvä. Tuo yksi on jo imuroinut.
Maanantaina kissalla oli täydellinen ajoitus sisälle tulemisen suhteen. Oli ehditty imuroimaan, joten ei ollut enää melusaastetta. Joku mahtaa ajatella että miksi pitää maanantaina siivota? Eikös lauantai olisi perinteinen siivouspäivä? Tai perjantai? Minulla menee viikonloput siellä metsällä, joten en jouda viikonloppuisin puhtaasta kodista iloitsemaan. Minusta on kiva viettää arkea puhtaassa kodissa.

Hyvä kun siivosit. Saisko seuraavaksi sitä ruokaa?

Sen jälkeen kun on oikein ahkeronut ja huhkinut, laittanut ruokaa (tällä kertaa kaalipataa) sekä maistellut sitä (kissa ei edelleenkään syö jauhelihaa) ja tyhjentänyt tiskikoneen, voi keittää teetä. Kaiken tämän jälkeen tulee hyvä tilaisuus oikaista hetkeksi sängylle kirjan kanssa. Joskus siellä jo odotellaan. Rauhallinen hetki sängyssä kirjan kanssa, kissan vieressä. Se on arjen parhautta.


5 kommenttia:

  1. Kissa tekee monista arjen hetkistä juhlahetkiä! Kissa saa nauttimaan hetkistä. Ei mikään pieni saavutus pienelle otukselle :-)
    Ihania kuvia <3 Kyllä minäkin syöksyisin tuollaisen kollin kainaloon!

    VastaaPoista
  2. Niin. Saila, sinäkin olet onnentyttö. Ja vieläpä tuplakertoimin: Sinulla on kotona kaksi komeaa kollia:)

    VastaaPoista
  3. Imuri taitaa olla useimman kissan inhokki kapistus!

    VastaaPoista
  4. Minulla siivouspäivä on sunnuntai ja Kollo väistää imuria hyvissä ajoin. :)

    VastaaPoista
  5. Mamma: Toinen pelottava juttu on kadulla jylistävä kadunlakaisukone!

    Sirpa ja Kollo: Siedätyshoito voi lievittää oireita!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!