Sekä pienimuotoinen avautuminen
Huokaus. Tätä postausta olen miettinyt pitkään, mutta ajattelin kuitenkin avautua. Koska tällä asialla on ollut vaikutusta jaksamiseeni ja mielialaani. Postaustahtiakin olen joutunut hiljentämään, koska paukkuja siihen ei aina riitä. Tämä tietysti harmittaa koska blogin pitäminen on rakas ja antoisa harrastus. Ja suuri ilonaihe.
Kun tulin raskaaksi, sain kaupanpäälliseksi kaikennielevän ja lamaannuuttavan pahoinvoinnin. Tätä armotonta ympärivuorokautista krapulaa kesti minulla kolme ja puoli kuukautta. Olin aika pihalla tuon ajan, purin hammasta ja painoin vain eteenpäin. Korkeasaaren retkelläkään en ollut aivan oma itseni.
Pahoinvoinnin luvattiin hellittävän ja loppuvan kokonaan. Keväällä olinkin parin viikon ajan aivan älyttömän energinen ja sain paljon aikaiseksi. Sitten alkoi aamupahoinvoinnin aikakausi ja se jatkuu edelleen. Jostain sain neuvoksi varata yöpöydälle jotain neutraalia syömistä mitä voi mussuttaa ennenkuin nousee ylös. Ja tämän pitäisi sitten ehkäistä sitä pahoinvointia. Kaikkeahan sitä oli epätoivoisena yritettävä.
Voileipäkeksiä siis yöpöydälle. Ensimmäinen yritys: Ei pahoinvointia ehkäisevää vaikutusta. Seuraavana yönä kissa huomasi yöpöydällä olevan cream crackerin ja päätti ottaa siitä osansa. Se niistä pahoinvoinnin ehkäisykeinoista sitten...
Yritän olla "avautumatta" tästä vauvan odotuksesta sen enempää. Mutta elämäni pyörii kuitenkin (ja aika tukalasti) mahani ympärillä joten näitä juttuja tulee jos Myrsky on niihin jollain tavalla osallinen. Muuten yritän hillitä itseäni asian suhteen. Olettehan kärsivällisiä.
Translation: In Sickness and In Health.
Ollaanhan me :)
VastaaPoistaTiedän tuon tunteen kun odottaa pahoinvoinnin loppuvan, eikä se vaan lopu.
Ja toinen raskaus voi olla sitten sellainen, että ensimmäinen pahoinvointiaalto tulee synnytyssalissa....ei taida paljon lohduttaa?
Mutta usko mua, aika parantaa "haavat" :D
Kiitos Pepi ♥ Minä olen monet kerrat juuri tuota loppumista toivonut, mutta en enää jaksa uskoa siihen. Näillä mennään sitten loppuun asti... (Aamupahoinvoinnin kanssa pystyn elämään, toivottavasti ympärivuorokautinen pahoinvointi ei tule takaisin.)
PoistaNo TOTTAKAI sä kirjotat raskaudesta ja sitte vauvasta. Mä ainaki oon kovasti ootellu niitä tarinoita. Oikee tärisen innosta kun aattelen vauvatarinoita.
VastaaPoistaMulla (lääke)pahoinvointiin auttaa mustikkakeitto. Mä oon pahimmillaan ollu 'rapulassa' 3 vuotta, eikä se oo yhtään kivaa.
Mutta raskaus ja vauvatarinoita, kiitos, kyllä ne tänne sekaan mahtuu!
Voi kiitos Timo ymmärryksestä! Mustikkakeitto täytynee varmaan laittaa kauppalistalle...
PoistaTsemppiä Minna! Kyllä tänne raskaus- ja vauvajuttujakin mahtuu. Vaikka kuinka paljon. Sitä paitsi toki me kaikki ollaan kiinnostuneita Myrskyn tulevasta veljestä tai siskosta. Me muuten luullaan, että tulee veli.
VastaaPoistaKiitos Naukulaan ♥
PoistaTulokaan sukupuoli on muuten arvoitus meillekin!
Kuulostaapa hurjalta ja kurjalta. Olisipa ihme jos ei elämäsi pyörisi vatsan ja vauvan ympärillä. Minua kiinnostaa kaikki mitä blogiystävät touhuavat ja ihmisten pennutkin ovat erittäin mielenkiintoisia :) Toivottelen parempaa vointia! Meillä on parin komeron lattialla jemmassa näkkileivän pala, mutta ei suinkaan kissaa varten. Jos näkkäri katoaa tiedän, että hiirellä on hampaansa pelissä.
VastaaPoistaKiitos Cheri ♥
PoistaVoi kyllä me kestetään, mehän päästään ihan helpolla sinuun verraten.
VastaaPoistaJa kaikki mikä liittyy Myrskyyn, sinuun tai vauvaan kiinnostaa kyllä.
Parempaa vointia sinulle.
Voi tota Myrskyä, sun olisi pitänyt laittaa viereen vielä vähän aurajuustoa ja pari viinirypälettä sille ;)
VastaaPoistaJa todellakin vauvajutut kiinnostaa. Tottakai !
Aikoinaan, kun nuorta aikuista (oli myöhässä 18 päivää) odotin ja tyyppi oli niiin myhössä että mun piti muuttaa Kättärille vahdittavaksi niin siellä oli samalla osastolla äitejä tippapulloissa kiinni pahoinvoinnin takia. Pahoinvointi ei todellaakaan ole helppoa ja vaikuttaa normaaliin elämään ihan valtavasti.
Ja eihän se nuori aikuinen suostunut syntymään ilman käynnistystä. On muuten ihan yhtä laiska edelleen ;)
18 päivää myöhässä, OMG! Sehän on ihan lainvastaista:D Onneksi en sentään ole tiputukseen joutunut, eli asiat ovat minulla ihan hyvin siihen verrattuna. Sillä olen yrittänyt lohduttaa itseäni:)
PoistaHyvä blogiystävä, on ilo lukea kirjoituksiasi, Myrskyllä tai ilman, joten myös vauvajutut ovat mieluista luettavaa.
VastaaPoistaKiitokset ♥
PoistaKyllä tänne vauvajuttujakin kaivataan, kun kerran vauva on varmasti elämässäsi tärkeintä tällä hetkellä.
VastaaPoistaKyllähän niitä varmaan vielä jokunen tulee:)
PoistaTsemppiä!
VastaaPoistaKyllä vauvajuttujakin on mukava lukea. :)
Kiitos Sirpa ja Kollo ♥
PoistaPiinaava pahoinvointi on varmasti tosi kurjaa :( Voisikohan siihen auttaa pikkulusikallinen puolukkahilloa, se ei kyllä ole neutraalia.
VastaaPoistaTottakai haluan kuulla vauvajuttuja, Myrskyllä ja ilman :)
Puolukkaan siis mars! Paitsi kyykistyminen alkaa olemaan tooosi hankalaa:D Mutta yritetään!
PoistaKiva kun kirjoitat kuulumisia, omia ja masuvauvan. Vaikkei pahoinvointi olekaan kivaa, edes luettuna.
VastaaPoistaItselleni auttoi pahoinvointiin jokin verensokeria nostattava, esmes hedelmä. Nappailin mandariinejä ainakun vähänkin tuli etovahko olo. Söin niitä siis kilokaupalla raskausaikana, mutta auttoi :) Tsemppiä Minna!
Kiitos Me Like ♥ Syöminenkin on minulle vaikea laji nykyään, mahassa ei ole ruoalle hirveästi tilaa, joten joudun tyytymään linnunannoksiin...
PoistaKirjoita ihan jaksamisesi mukaan Myrskystä, raskaudesta, vauvasta ja muista kuulumisistasi. Toivottavasti pahoinvointi helpottaa pian!
VastaaPoistaHarmittaa kun on niin paljon jäänyt kaikkea jännää kertomatta, jälkijunassa täytyy juttuja sitten laittaa tulemaan.
PoistaTottahan toki kirjoitat, mikä mielessäsi on. Ei Myrsky sitä kiellä. Odotuksesi liittyy täysin Myrskyyn. Hän näyttää jopa esimaistavan yönapostelut.
VastaaPoistaOlen pahoillani huonovointisuudestasi enkä oikein osaa lohduttaa, mutta lasket varmaan päiviä arvioituun aikaan : )
Nauroin kovasti punnituskuvalle. Jospa Myrsky ajattelee, että koska muutkin näyttävät "lihovan", se on sallittua : ) Parempaa vointia sinulle!
Kiitos Mayo ♥ Kyllä lasken! Hyvällä tuurilla vauva on ulkoistettu kahden kuukauden kuluttua, mutta en oikein jaksa uskoa siihen...
PoistaKaikki aiheet käy :-), täällä luetaan ja eletään mukana. Vauva on iso juttu elämässä, joten minulle lukijana on kunnia ja ilo, jos haluat kertoa nyt odotusajasta ja sitten pikkuisen tekemisistä.
VastaaPoistaTarun kanssa samaa mieltä, että seuraavaksi Myrskylle juustotarjotin :-D.
Kiitokset ♥
PoistaSe juustotarjotin saattaa jäädä laittamatta:D
Täälläkin luetaan mielelläään myös vauva-juttuja. :)
VastaaPoistaToivottavasti pahoinvointi hellittää jo ennen laskettua aikaa, tai sitten odotat kuninkaallista, niinkuin Englannissakin! ;D
Kiitos, uskaltaudun siis silloin tällöin näitä kertomaan. Minäkin huomasin iltapäivälehden lööpin ja ajattelin: Siis mitä, onko helppojakin raskauksia?
PoistaMekin luemme mielellämme mitä TEILLE kuuluu, ihan siis mistä tahansa! :)
VastaaPoistaKiitos Elina ja kissalapset ♥
PoistaEnsiksi: tsemppiä odotukseesi. En ole itse kokenut pahoinvointia muuten kuin Menieren tautini kanssa (hyh), mutta voin vaan kuvitella, että voimasi ovat vähissä sen kanssa. Onneksi tämä on tila joka menee ohi.
VastaaPoistaLukijasi eivät varmaan pahoita mieltään vauvajutuista, päin vastoin! Olisihan se hassua, kun elämäsi on näin paljon muuttumassa emmekä me tietäisi mitään asiasta :) Voihan Myrsky olla pääosassa jatkossakin, tai mistäpä sitä tietää... Minäkin aina välillä mainitsen Isännät, siellä he ovat menossa mukana. Terveisin 15-v. teinin äiti :)
Kiitos! Ja voi surku sinun osaasi, googlasin tuon taudin eikä kuulosta sinun osasi helpolta:(
PoistaKiitos Minna, onneksi tautini on aika hiljainen tällä hetkellä (koputan puuta).
PoistaMeillekin kelpaa kaikki hauskat ja vähemmän hauskat jutut, kissalla tai ilman, samaa perhettä kuitenkin olette, myös koirat käy ;-)
VastaaPoistaItse ensimmäisen pojan kanssa oksensin koko ajan aamusta iltaan ja illasta aamuun viikosta 7 lähtien! Karjalanpiirakoita ja mandariineja meni kilokaupalla parin tunnin välein! Toisen pojan kanssa oksensin alussa ja lopussa, välissä lyhyt tauko ilman oksuja. Mekin veikataan tuosta Myrskylle pikkuveljeä...
Yksi helpottava tapa, mene uimaan! Siellä vatsa on mukavammin "painoton"! Jos siis pääset ennen oksua altaaseen... Itse en olisi halunut altaasta pois kun tuli niin hyvä olo siellä! Tsemppiä loppumetreille! Ainakin se huono olo jää synnytys-saliin viimeistään!
Kiitos! Ja oi voi. Helppoa ei ole ollut sinullakaan mutta selvisit:) Minä kävin kesällä lammessa pulikoimassa, mutta se tuntui selän puolella jotenkin epämiellyttävältä joten jätän uintireissut väliin. Mutta karjalanpiirakat ovat kyllä hyviä. Ja riisi noin yleisesti ottaen. (Normitilassa kyllä luokittelen riisin koiranruoaksi, hmm...)
PoistaTsempit sulle Minna <3 Kuulosta tosi karseelta tuo olotilasi. Nyt vain hellit itseäsi, teet kaikkea kivaa mitä jaksat etkä hermoile postaustahdista. Täällä me olemme ahnaasti odottamassa jokaista raporttia, oli se sitten vatsasta, vauvasta tai Myrskystä. Tai mistä vaan Ja lopussa kiitos seisoo, näinhän se on, viitaten raskausaikaan. En pysty muuten päättämään sukupuolta;)
VastaaPoistaKiitos Pirkko ♥
PoistaOlen kovasti yrittänyt höllätä tahtia, ja on ollut pakkokin mutta kun sitä on niin tottunut tekemään! Ja se välillä syö naista aika pahasti:(
Höllää ja lepää tunnontuskitta. Vauveli ja sinä ja no, Myrsky olette tärkeintä. Onkos teillä vanhanajan keinutuolia? Ai että teki hyvää istua siinä hieman takakenossa poikaa odotellessa, selälle ja kylkiluille (potkut) :)
VastaaPoistaYritän lepäillä, mutta koville se ottaa. Ja ottavat ne potkutkin jo koville:D (Anoppilassa koetin keinutuolia, se on kyllä nounou tälle mammalle: Huono olo siinä vain tulee...)
PoistaVoi harmi tuota pahoinvointia! :( Tiedän miten kamalaa on olla koko ajan pahoinvoiva (ei tosin raskauden takia, vaan ihan selittämättömistä syistä). Kevättalvella joiduin myös tiputukseen, kun oksensin kivun takia 10-30 minuutin välein kaksi vuorokautta. Siihen pahoinvointiin ei auttanut yhtään mikään, edes voimakkaat pahoinvointilääkkeet (ok, niiden voimalla en oksentanut muutamaan tuntiin, mutta pahoinvointi ei kadonnut). Huh, muistelen kokemuksiani kauhulla ja lähetän sinulle erittäin suuret tsempit! Mandariini (satsuma) on minullakin sellainen, jota voi jopa tehdä mieli pahoinvoinnin aikana ja tietysti pitää syödä ihan mitä vaan, mikä alas menee! Olkoon se sitten vaikka sipsit tai suolakeksit tai ihan mikä vaan suoloja sisältävä. Nyt on hyväksyttyä syödä mielitekojen mukaan, joten siitä vaan! :)
VastaaPoista