Kirjoitin edellisen oman koirani Hessun muistolle toukokuussa 2011, mutta sopiihan se ihan jokaiselle poisnukkuneelle koiraystävälle. Osanottoni ja voimia.
Osaa otamme täälläkin suureen suruunne! Yhden koiruuteni kohdalla kävi juuri niin, kuin elämän kaari menee: Juuri sinä päivänä kun jouduimme luopumaan rakkaasta koirastamme, sain tietää odottavani ensimmäistä lastamme. Eli hyvin huomasi siinä, että elämä on luopumista ja uuden syntymistä... <3 <3 <3
Kiitos ♥ Tämä on elämän kiertokulkua. Kun jotain rakasta menettää, saa toivottavasti tilalle jotain. Viimeksi kun samankaltaisessa tilaneteessa olin, hyvästelimme reilut kahdeksan vuotta sitten lapsuudenkodin rakasta kissaa, oli veljeni vaimo silloin raskaana.
Voi Arttu, toivottavasti teillä on hauskaa Eetun kanssa siellä jossain. Eetu meni viikkoa aikaisemmin. Hyvä on vanhojen uskollisten poikien päästä tuskistaan, vaikka suuren surun jättävätkin jälkeensä. Laitan sinullekin tämän runon, josta itse sain lohtua.
SURU SURU SURU SURU
Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajalla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä.
Hei hei, Arttu! Hyvää matkaa autuaammille metsämaille. Siellä jalat kantavat kolotuksitta, metsämiehet tarjoavat nuotiolla eväistään ja hirvilupia on loputtomasti, eikä kukaan tunge samalle haukulle tai omalle kaadollesi.
Uskomatonta. Otto-koira nukkui pois perjantaina ja ensin sain kuulla Suden Eetusta ja nyt teidän Artusta. On täällä mennyt itkien pari iltaa, vaikka Otto olikin vain usein hoidossa. Koirataivaassa kirmailevat nyt Arttu, Eetu ja Otto.
Halaus sinulle. Keskity marraskuun tulevaan onneen : )
Voi Arttu, kaunis ja arvokas koiravanhus. Otan osaa suureen suruunne.
VastaaPoistaKomeeseen ikään Arttu pääsi! Osanotto kotiväelle!
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaOsanotto ja voimia.
VastaaPoistaArttu oli komea koira!
Kiitokset ♥
PoistaArttu oli mitä komein!
♥ Artulle hyvää matkaa!
VastaaPoista♥
PoistaLämmin osanotto uskollisen kaverin poismenon johdosta. Arttu saa nyt juosta vapaana uusilla jahtimailla.
VastaaPoistaKiitos Cheri ♥
Poista(Minä kuiskasinkin Artulle että kohta pääset juoksemaan kun eläinlääkäriä odottelimme.)
Syvin osanottoni perheenjäsenen poismenon johdosta!
VastaaPoistaVoih. Elämä on luopumista :/
VastaaPoistaSitä tämä välillä on:(
PoistaSateenkaarisillalle
VastaaPoistasinne saatoin ystäväni
vihreämmille niityille
paremmille metsämaille
Hiljaa lähti ystäväni
ikiuneensa nukahti
jäljelle jäi tyhjä talo
ihmisten iso ikävä
♥♥♥
PoistaKirjoitin edellisen oman koirani Hessun muistolle toukokuussa 2011, mutta sopiihan se ihan jokaiselle poisnukkuneelle koiraystävälle. Osanottoni ja voimia.
VastaaPoistaKiitos ♥ Sanasi olivat kauniit. Ne herkistivät minut ja henkilökunnan. Meillä on pihalla nyt tyhjä koppi ja tyhjä tarha.
PoistaPitkän ja varmasti hyvän elämän sai Arttu elää. Nyt voi metsästellä ilman vanhuuden vaivoja!
VastaaPoistaOsanottomme.
Kiitokset ♥
PoistaOsaa otamme täälläkin suureen suruunne! Yhden koiruuteni kohdalla kävi juuri niin, kuin elämän kaari menee: Juuri sinä päivänä kun jouduimme luopumaan rakkaasta koirastamme, sain tietää odottavani ensimmäistä lastamme. Eli hyvin huomasi siinä, että elämä on luopumista ja uuden syntymistä... <3 <3 <3
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaTämä on elämän kiertokulkua. Kun jotain rakasta menettää, saa toivottavasti tilalle jotain. Viimeksi kun samankaltaisessa tilaneteessa olin, hyvästelimme reilut kahdeksan vuotta sitten lapsuudenkodin rakasta kissaa, oli veljeni vaimo silloin raskaana.
Lepää rauhassa Arttu.
VastaaPoistaOsanotto suruun.
Kiitos Anna ♥
PoistaHyvää matkaa sinne toisille haukkumaille Arttu! :,(
VastaaPoistaVoivoi, mutta kaikkihan me täältä...
VastaaPoistaElämä on syntymistä ja kuolemista...
PoistaNyyh. Mutta pitkä komea elämä on ollut <3
VastaaPoistaJa erittäin rikas sellainen.
PoistaSurun hieman helpotuttua, jäävät ne kauniit muistot<3
VastaaPoistaJa niitä on paljon ♥ Koko hirviporukalla. Arttu oli legenda jo eläessään.
PoistaSurullista... voimia...
VastaaPoista♥
PoistaOsaanottoni ♥
VastaaPoistaKiitos Taru ♥
PoistaVoi Arttu, toivottavasti teillä on hauskaa Eetun kanssa siellä jossain. Eetu meni viikkoa aikaisemmin. Hyvä on vanhojen uskollisten poikien päästä tuskistaan, vaikka suuren surun jättävätkin jälkeensä.
VastaaPoistaLaitan sinullekin tämän runon, josta itse sain lohtua.
SURU SURU SURU SURU
Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Eino Leino
Kiitos Sude ♥
PoistaKoiravanhusten on nyt hyvä olla.
Otan lämpimästi osaa suruunne.
VastaaPoistaKiitos ♥
PoistaKauniita unia, Arttu.
VastaaPoistaHei hei, Arttu! Hyvää matkaa autuaammille metsämaille. Siellä jalat kantavat kolotuksitta, metsämiehet tarjoavat nuotiolla eväistään ja hirvilupia on loputtomasti, eikä kukaan tunge samalle haukulle tai omalle kaadollesi.
VastaaPoistaVoimia herrasmiehen menettäneille <3
Lämmin kiitos kauniista ja lohduttavista sanoistasi ♥
Poista(Itkuhan niitä lukiessa tuli...)
Uskomatonta. Otto-koira nukkui pois perjantaina ja ensin sain kuulla Suden Eetusta ja nyt teidän Artusta. On täällä mennyt itkien pari iltaa, vaikka Otto olikin vain usein hoidossa. Koirataivaassa kirmailevat nyt Arttu, Eetu ja Otto.
VastaaPoistaHalaus sinulle. Keskity marraskuun tulevaan onneen : )
Kiitos Mayo. Ja halaus myös sinulle ♥
PoistaNiin uskomattoman rakkaita eläinystävät meille ovatkin!
Hei! Meillä vakaasti uskotaan että lemmikitkin menevät taivaaseen ja jälleennäkeminen on taattua. Otamme osaa suureen suruun.
VastaaPoistaKiitos Helena ja Blackie ♥
Poista