lauantai 13. syyskuuta 2014

Ihanat iltahetket

Ikinä en kuvitellut tai edes haaveillut asuvani maalla. Mutta näin elämässä kuitenkin kävi. Myrsky on muuten asunut maalla ennenkin. Jopa pariin eri otteeseen. Ja ei tämä maaseutu niin huono paikka ole asua. (Jos ei nyt mietitä sitä syksyn ja talven pimeyttä.)


Illat ovat maalla erityisen hienoja. Iltaisin on niin hiljaista.
Silloin sitä vasta oikein tajuaa missä asuukaan. 


Viime viikot ovat olleet kiireistä aikaa henkilökunnalle. Eivätkä ne illat niin hiljaisia ole olleet. Puimuri on pitänyt pellolla meteliä ja viljankuivaamo on huutanut pitkälle iltaan. Minäkin olen osallistunut sadonkorjuuseen. Olen siirrellyt traktoria ja peräkärryä paikasta toiseen. Ja pakko tunnustaa, se on aika kivaa hommaa. Ja onneksi hommat on järjestetty niin että minun ei ole tarvinnut peruutella eikä tyhjentää kärryä. (Sekin aika varmaan tulee kun blondin on se peruutteleminen opeteltava.)


Illan tullen Myrsky virkistyy. Kissa haluaisikin luuhata kaiket yöt ulkona. Mutta minusta on tullut maallemuuton myötä hieman hermoheikko kissan suhteen. En saa kunnolla nukuttua öisin jos kissa ei ole tullut ajoissa kotiin! Joten tylysti jossain vaiheessa iltaa/yötä kun kissa on tullut sisälle suljemme ikkunan mitä kautta kissa pääsee kulkemaan itsenäisesti sisään ja ulos. Ja välillä tätä protestoidaan ankarasti. Onneksi Myrsky kuitenkin tyyntyy ja "alistuu" osaansa. Ja näin minä saan itselleni mielenrauhan.

Välillä käy kuitenkin mielessä: Olenko liian itsekäs asian suhteen? Enkö vain voisi antaa kissan tulla ja mennä mielensä mukaan? Olenko huono kissamamma kun tällä tavoin rajoitan kissan elämää?

Translation: Good Evening.

27 kommenttia:

  1. Kotitiikereiden ei olekaan hyvä olla öisin ulkosalla. Ei maallakaan, jossa on muitakin petoja liikkeellä!

    Minä taas olen haaveillut asuvani maalla. Traktoria en kyllä ole ajanut koskaan, ja kyydissäkään en ole ollut kuin pikkulapsena muutaman kerran. Voi olla että olisi viisain olla yrittämättäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvatonta ja villiä voi se maaseudun yöelämä olla, olet siinä aivan oikeassa. Jos vastaan tulee mahdollisuus kokeilla ajamista, suosittelen. Ja tietysti toivon että traktori pelittää kunnolla!

      Poista
  2. Traktorilla on mukavaa körötellä ja peruuttaan opit yhes päiväs, jos haluut.
    Mulla on samaa vikaa, en saa nukuttuu ennenku jokanen karvaperse on sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treeniähän se vaatisi. Ja tilaa. Sitten vasta lähtisi kokeilemaan ahtaisiin paikkoihin kun homman kuvittelee olevan hanskassa. Ihana että muitakin heikkohermoisia löytyy!

      Poista
  3. Minä oon aina halunnu kokeilla miltä tuntuis asua maalla, mutta se ei vielä ole toteutunut... Toivottavasti joskus tämän elämän aikana vielä.
    Minun mielestä on ihan hieno piirre ihmisessä, että haluaa tietää missä kissa on ennen kuin antaa unen tulla. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä ja huolehtiva kissamamma <3 Mä tekisin just ihan samoin.
    Joskus nuorena kun ystävät asuivat maalla, pääsin traktoria kuljettamaan kun en heiniä vooinut tehdä. Siinä hommassa on oma viehätyksensä. Kutena maalla-asumisessakin, mitä en ole koskaan kokeillut kuin hetkellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, kiva kuulla tämä ♥ Sitä kuitenkin miettii että olisiko kissa onnellisempi jos se saisi täyden vapauden. Mutta rajat taitavat olla vain hyväksi. Vai olet sinä ollut traktorihurjastelija:D

      Poista
  5. Minäkin mieluummin maalla ollessamme otan kissat yöksi sisälle, aika hyvin onnistuukin Pipsun kohdalla, Miiru tykkäisi yöpyä ulkoilmassa, mutta useimmiten kuitenkin tulee sisälle - tassuja laahaten toki. Helteillä kissat kuitenkin tekivät kunnon stopin, halusivat nukkua ulkona viileämmässä eivätkä yksinkertaisesti kuunnelleet sisäänkutsuja. Meillä on se hyvä, että tässä on paljon viljeltyjä peltoja ja taloja ympärillä eli metsän asukit eivät tule (ainakaan normaalisti) näin vilkkaaseen ihmishulinaan. Meillä on myös useampi ulkorakennus, jossa on kissalle suojaa. Tämä on hyvä kylä, naapurien kissat tunnistetaan, niistä pidetään huolta ( siis katsotaan perään, ei toki syötetä ettei vierotu kotoa) ja ilmoitetaan kyllä, jos huomataan jotain poikkeavaa. Tirre on toiveensa mukaan ulkona tai sisällä - tekee mielipiteensä selväksi kummaltakin puolelta ovea! Huom. naukumatta :-D - intensiivinen tuijotus tehoaa yöllä ja päivällä.
    Oma kokemukseni siis on, että kissa tyytyy ratkaisuun olla yöllä sisällä, mutta tässä meidän viitekehyksessä ulkona oleminenkin on onnistunut. Jos pysyvästi asuisin maalla, mistä kyllä tykkäisin, todennäköisesti haluaisin kissojeni olevan yöt sisällä. Kyllä se unenlaatua parantaa :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän maalaiselonne kuulostaa hyvältä. Ja alkuperäiset maalaisasukkaat (viittaan Tirreen) ovatkin sitten luku sinänsä! Minä laitan toivoni pihalla tarhoissa oleviin karhukoiriin: Ne hälyyttävät jos suuremmat elukat eksyvät pihalle.

      Poista
  6. Hyvä ja huolehtiva kissamamma olet ehdottomasti. En minäkään voisi nukkua ellen tietäisi kissani olevan turvassa.
    Traktorilla ajeleminen voisi olla jännittävää, mahtavia menopelejä :)

    VastaaPoista
  7. Ne seesteiset kesäillat. Ahh, muistan ne lapsuudesta mummolassa.. Tykkääkö Myrsky saada iltapalan sisätiloissa? Ajattelin vain vanhan mainoksenkin mukaan:Täysi vatsa, parrmpi mieli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on erittäin hyvä houkutin saada kissa sisätiloihin:) Jos Myrsky tosin tuo saaliinsa sisälle ja sen jälkeen vedetään einesruokaa jälkkäriksi!

      Poista
  8. Mites iso häkki pihalle? Voisi olla siellä öisin jos haluu välttämätä olla ulkona. Ei pääse pedot kimppuun jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meillähän onkin jo semmoinen... Tyhjillään oleva fasaanitarha. Mutta luulen että villi lapsi Myrsky ei semmoiseen suostuisi!

      Poista
  9. Hyvä kissamamma ottaa kissan sisälle yöksi, myös maalla :) Ikinä ei tiedä, vaikka jotu kettu/ilves nappaisi kissapaistin, puhumattakaan sudesta. Kyllä Myrsky siihen varmasti tottuu ja ehkä sopiva iltapala saa paremman mielen, kuten Kaisun tuossa jo kirjoittikin.

    Minä taas olen asunut suurimman osan elämästäni maalla ja vaan muutamia vuosia kaupungissa. Ja olen todennut, että maalaiselämä sopii paremmin -on piha jossa voi vapaasti hortoilla tai ottaa aurinkoa jne. Tosin olen maalla asunut aina niin, että lähin kauppa on n. kilometrin säteellä, joka lisää viihtyisyyttä kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaistyttö Anna! Omassa pihassa on hyvät puolensa, vaikka ei aivan maalla asuisikaan. Meiltä on lähimpään kauppaan yhdeksän kilometriä matkaa, kioski löytyy ehkä kilometrin lähempää.

      Poista
  10. Ei ole yhtään ihme, että Myrsky haluaisi viipyä ulkona yöllä. Ei myöskään ole ihme, että Minna haluaa kissan sisälle.

    VastaaPoista
  11. Täällä kompataan kaikkia edellä. Hyvä on kissan olla sisällä öisin: yöt on villiä aikaa vapaudessa seikkailijoille..

    VastaaPoista
  12. Kyllä maalla on mukavaa. Olen ollut kovin tyytyväinen kun Nero.on päättänyt viettää yöt sisällä. Aamulla on kyllä herättävä liian aikaisin päästämään kissa töihin, mutta parempi näin kuin valvoa huolissaan koko yö.

    VastaaPoista
  13. Onneksi on "sisäkissa", niin ei tarvitse pelätä... Mutta kyllä meillä on kausia, jolloin hiljainen kissa uskaltautuu naukumaan, kun menojalkaa vipattaisi ulos pain... Pitäisin kyllä ehdottomasti sisällä, sillä meilläpäin on ilveskin nähty ja se on vienyt naapureilta kissoja! En antaisi itselleni anteeksi, jos ilves veisi kissan ja olisin voinut sen estää.

    Traktorit ovat kivoja, ehdottomasti! Opettelin itse auraamaan pari talvea sitten takalevyllä ja kauhalla, kun mies tuli aina niin myöhään kotiin, että ajattelin auttaa. Kiva oli yksin opetella rauhassa, kun ei ollut "täydellistä neuvojaa" opettamassa. Kyllä sitä voi kaikkea oppia kun haluaa, rohkeesti vaan! Mutta ota sinä nyt varovasti ja jätä turhat treenit vauvelin syntymän jälkeiseksi ajaksi, ettei vaan satu mitään haaveria! Aikaa sulla kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Respect! Ja aaltoja myös! Kova likka olet kun tuommoista osaat. Ja apuasi varmasti arvostetaan:) Paljosta olen jo joutunut luopumaan, ei vain jaksa ja kykene. Ja maha on tiellä, se hankaloittaa jo kenkien jalkaan laittamista...

      Poista
  14. Minullekin mahdollisuus kokeilla maalla asumista on tullut myöhään (paljon myöhemmällä iällä kuin sinulla) ja melko ylättäen, vaikka oikea koti onkin kaupungissa. Kissat kulkevat mukana maalla ja kaupungissa. Eivät raukat pääse vapaina ulos kummassakaan päässä, ainoastaan valjaissa tai maalla tarhassa (= eräänlaisessa häkissä, vaikka se onkin koristeltu kukkasin, kun on samalla eräänlainen pergola). Minulla ei ole edes ajokorttia ja tunnen syvää kunnioitusta kaikkia niitä kohtaan, jotka istuvat traktorin pukilla, peruuttavat sitten tai eivät.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!