keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Hujaus vain

Ja on lokakuun viimeinen päivä. Aika kulkee sukkelaan mutta henkilökunta hidastelee puuhissaan. Keuhkoputkentulehdus lienee kuitenkin hyvä syy hieman hiljentää tahtia. Toipumassa ollaan, ja oikein hyvää vauhtia. Ennen talven lopullista tulemista täytyy yrittää haravoida pihalta loput lehdet pois, sahata polttopuita ja vaihtaa keittiön kesämatot talvisempiin.


Kuva tallentui muistikortille reilu vuosi sitten, ajattelin sitä käyttää jossain tilanteessa. Vaikkapa Halloween-postauksessa, sillä eikös siihen aikaan niitä aaveita ja muita omituisuuksia ole liikkeellä?


Ylläolevan kuvan otin tänään kun haravoin pihalla. Myrsky tuli seurakseni. Kuva on hieman pelottava, eikö vain? Syytän siitä hidasta kameraani. Kissa seurasi touhujani kuistin kaiteelta, siellä oli hyvä tarkkailupaikka. Pimeys yllätti liian nopeasti, ja oli lähdettävä sisälle. Otsalampun valossa haravointi ei kuulosta kauhean älykkäältä. Sehän olisi varsinaista valopäiden touhua.


Laitetaan lopuksi vielä ihan peruspotretti, ettei kukaan vain näkisi pahoja unia.

Translation: All Hallow´s Eve.

20 kommenttia:

  1. :D ihanat kuvat!!! Kaikki kolme, mutta tuo eka on kyllä varsinainen haamukuva!!

    VastaaPoista
  2. Hihii, mahtavat hallow-kuvat! Peruspotretti on sellainen, joka aiheuttaa hirmuista kuonopussailuntarvetta, siis olisi sopiva esimerkiksi Valentinen-päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Täällä ei maltettu odottaa helmikuulle vaan laitettiin kuva näkyville jo nyt!

      Poista
  3. Huikeita haamukuvia. Keskimmäinen kuva on tooosi pelottava. Not. Kih hih. Myrsky, sä näytät siinä jotenkin paksuposkiselta.

    Kiältämättä sulla on semmonen nassu, että tekis miäli, siis meijän äipän tekis miäli, pussata.

    VastaaPoista
  4. Minustakin ihan vastustamaton nassu tuossa viimeisessä kuvassa. Hieno kuvakulma. Kummituskuvat pelottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Sinun täytyy ottaa Ruska kainaloon kun käytte nukkumaan, niin sitten ei pelota...

      Poista
  5. Hui, pelottava tassukuva!Halloweenin huumaa tosiaan myös toisessa kuvassa :D

    Toi viimeinen kuva on aivan ihana, suloinen kaveri tämä Myrsky! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky on henkilökunnan mielestä maailman suloisin sijaiskissa.

      Poista
  6. Näitä kaikkia potretteja voidaan katso joka päivä - ja vielä aika monta!

    VastaaPoista
  7. Hui teillä kummittelee :) Kyllä Myrsky on komea poika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että Myrskyltä onnistuu tarpeen vaatiessa aaveiden karkotuskin.

      Poista
  8. Haamujutut on niin spuuki, että pitää laittaa silmät kiinni. Onneksi tajusin avata vikan kuvan kohdalla kun siellä olikin salskean komea herra <3

    VastaaPoista
  9. Hui, tuossa ekassa kuvassa taitaa kummitella Myrskyn tassu? Viimeinen kuva on tosiaan suukoteltavan suloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, vain tassu tallentui, kissa oli taas niin nopea. Ja kamera hidas.

      Poista
  10. Keskimmäinen kuva on yhtä aikaa hauska ja vähän pelottava, tosi onnistunut otos ollakseen näennäisesti epäonnistunut. Vika on sellainen pusunaama, että voisi oikein ottaa poskista kiinni ja moiskauttaa keskelle.

    VastaaPoista
  11. Pientä pelonpoikasta toinen kuva aiheuttaa, mutta helpotukseksi se ei ole totta. Katsoin vesimyyrän syöntikuvan ja se on tosi taitavasti kuvattu, mutta pelottava sekin : )

    (Jokohan olen sinulle mainostanut, että avasin kissablogin : )

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!