lauantai 5. tammikuuta 2013

Sijaismamman broilerinpalaset

Eräänä päivänä ennen joulua kävin kaupassa ja ostin perunoita sekä pieniä broilerinpalasia. Perunat keitin ja broilerinpalaset paistoin pannulla. Kissa nukkui sängyssä koko ajan. Tämän jälkeen söin hyvällä ruokahalulla. Jätin syömättä jääneet broilerinpalaset siihen pannulle jäähtymään, sillä eihän niitä voi lämpiminä jääkaappiin siirtää, sanoohan sen jo maalaisjärkikin. Siirryin sitten pois keittiöstä. Hetken kuluttua aloin aavistelemaan jotain. Oli pahaenteisen hiljaista. Hiivin keittiöön katsomaan mitä siellä oikein oli meneillään.

Saa laulaa jos siltä tuntuu:
(Sävel: Mummo kanasensa niitylle ajoi.)


Sijaismamma broilerinpalaset ne pannulle latoi, pienet palaset ne hyppeli.
Sijaismamma broilerinpalaset ne pannulle latoi, pienet palaset ne hyppeli.


Vaan huoneessa hiipi se hiljainen kissa, niin viekas ja pitkähäntäinen.
Vaan huoneessa hiipi se hiljainen kissa, niin viekas ja pitkähäntäinen.


Kissa nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle.
Kissa nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle.


Vaan sijaismamma sen suunsa aukaisi ja kissa jalat alleen sai.
Vaan sijaismamma sen suunsa aukaisi ja kissa jalat alleen sai.

Voi Myrsky minkä taasen teit! Tapausta on sijaiskodissa käsitelty ja anteeksi on annettu. Vai tekikö tässä joku jotain väärin? Sehän oli sijaismamma kuka oli huolimaton ja leväperäinen taloushommien suhteen.

Translation: Sing Along!

49 kommenttia:

  1. Meillä tänään keskusteltiin spagettien levittämisestä keittiön lattialle eikös ne ole tehty kissan leluiksi miten niin ei ruolla saa leikkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spagetti, tätä en ole tullutkaan ajatelleeksi! (Luulen että jätämme suosiolla spagettileikit väliin.)

      Poista
  2. Joo, sijaismamman vika, selvästi.
    Laitoin elukoille kanaa uunissa. Illalla 2 lautasellista lattialle= 1. kissoille ja 2. koiralle. Koira söi kaikki, mun vika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijaismamman olisi siis syytä skarpata ja tehdä hieman itsetutkiskelua... (Tai ehkä kaikkien eläintenomistajien!)

      Poista
  3. Meillä jouluna oli kinkunsiivuja keittiön pöydällä ja Paavo kävi maistiaisilla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaikuttaa siis yleismaailmalliselta ilmiöltä kissakodeissa!

      Poista
  4. Perustuslain 73 §:ssä (kissojen, ei sovi sekoittaa ihmisten vastaavaan) on selvästi esitetty, että " kaikki ruoka joka on jätetty esille on kissoja varten. Täten kissakansalaisella on oikeus hakeutua ruuan lähistölle ja tahtoessaan joko syödä sen tai leikkiä sillä".

    että niin, Sijaismamman pitää nyt vaan katsoa itseään peliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Itsetutkiskelua täällä ollaankin suoritettu. Ja kovasti.

      Poista
  5. Sijaismamman vika, ihan selvästi! :)
    Minä yllätin eilen Vertin keittiöstä nuolemasta lihapullia, jotka oli jätetty uunipellille jäähtymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! Aiheutitte Vertille suotta kiusauksia, kissalle mikä on vielä herkässä iässä...

      Poista
  6. Myrsky ei voinut tietää, etteivät hylätyt broilerinpalat oleet tarkoitettu hänelle. Meillä ei ole noita ongelmia koska henkilökunnan ruoka ei kelpaa kissalle. Juusto kyllä maistuisi, mutta sitäkään ei ole koskaan omin luvin otettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa kissakielellä lappu: Nämä ovat ihmisille. Tai herättää kissa ja kertoa ettei broilerinpalasia saa syödä...

      Poista
  7. Meillä(kään) mitään syötävä ei kannata jättää näkösälle. Edellispäivänä Sulo maistoi aamupuuroani heti kun silmäni vältti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän nämä niin vakavia asioita ole, eiväthän?

      Poista
  8. Voi Sijaismammaa, minkä teki. Oppia ikä kaikki ;) Laulu on hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko:)
      Ensi kerralla nostan paistetut palaset kissan ulottumattomiin!

      Poista
  9. Mutta sijaismamma toimii kuin kunnon bloggaaja - ottaa ensin kuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo:D Tässä on olkanut jonkinmoinen kissantuntemus kehittymään ja sitä osaa pitää kameraa lähettyvillä, kohta tapahtuu jotain...

      Poista
  10. Hauska laulu ja siihen sopivat kuvat! Ei oltaisi saatu tätä huvia jos kaikki olisi tehty huolellisesti ja täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Hyvät naurut tästä saimme, joten ei tämä voi olla niin vakava käytösrikkomus.

      Poista
  11. Nam. Kuka vois vastustaa, jos kerran ovat ihan tarjolla...?

    VastaaPoista
  12. Olipa hauska laulu kuvien ja tarinoiden kera,eihän sellaista hyvää tuoksua kukaan voi vastustaa:)

    VastaaPoista
  13. Lauloin kyllä, mutta tuo alku oli aivan liian vaativan pitkäsanainen : ) Nyt kyllä vaikuttaa, että kumpikaan teistä ei toiminut väärin. Tämä ongelma "kuinka saada ruoka jäähtymään jääkaappiviileäksi kissan huomaamatta" pitäisi viedä EU:n ratkaistavaksi ja siitä on tehtävä direktiivi. Aihe on kyllä aika houkutteleva tohtorin väitöskirjaksikin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo tästä synninpäästöstä. Syyttäkäämme siis EU:ta näistä ratkaisemattomista ongelmista:D

      Poista
  14. Myrskyhän halusi vain auttaa sijaismammaa. Ehkä kaapista ei Myrskyn mielestä löytynyt sopivankokoista säilytysrasiaa joten oli parempi pistää kanat masuun.

    (Luin ensin otsikon olevan: "Sijaismamman broilerilapaset" ja mietin että hetkonen!?) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apu joko auttavan käden tai tassun muodossa ilahduttaa aina;)

      (Vai broilerilapaset. Hmm...)

      Poista
  15. Voi Myrskyä. Noh, oli varmasti hyvää! :D On ne kissat sitten ovelia otuksia :)

    VastaaPoista
  16. Voi kissanviikset, ku oltais kissoja! Tollee mekin hypättäs uunin pääle ja päästäs vähän tekeen isoo jakoo eväistä. Urheeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alatte vaan pojat treenaamaan, kyllä se kova treeni jossain vaiheessa kantaa hedelmää. Tai niitä broilerinpalasia;)

      Poista
  17. Niinhän ne isot lapset tekevät, syövät itsenäisesti välipaloja? :D

    VastaaPoista
  18. Kana se kissan kunnossa pitää :D!
    Viirulta terveisiä, pitääpäs varoa selaamasta tällaisia päivityksiä sen nähden, ettei se saa vaikutteita ;)

    VastaaPoista
  19. Meillä pitää aina laittaa kaikki syötävä piiloon. Jos ei laita, niin Peso syö pois, tai ainakin maistelee. Viimeiseksi illalla nukkumaan mennessäni tarkistan pöydät, ettei jää esim pipareita tai sokeriastiaa pöydälle. Sokereista se katti tekee lelujaan, paiskoo niitä pitkin lattioita kunnes ne päätyvät sohvan alle. Nuku siinä sitten, kun katti kolistelee ja rapistelee yösydännä.

    VastaaPoista
  20. No mutta kun just sopivasti jäähtyneitä palasia!

    Mindyllä oli eilen kauhea hinku hellalle, vaikkei siellä ollut muuta kuin puhdas tyhjä kattila eikä Mindy ole hellasta ennen ollut kiinnostunut. Joku arvoitus, jota en onnistunut ratkaisemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko kummallista, jospas Mindy luki tämän postauksen ja intoutui kurkkimaan hellalle?

      Poista
  21. Myrskyn oma broileri <3 Kaikkee sitä löytää kun kuleskelee. Miä löysin yöllä simmosen kissapoikien herkkutikun/ luun. Se oli pakkauksessaan, mutta miä osaan jo ihan ite avata... -myrtti-

    VastaaPoista
  22. Näin ne keissit tuppaavat aina tätikissojenkin taloudessa kääntymään. Ihminen huolimaton - kissa opportunisti. Siispä Lyyti syö pihviä ;)

    VastaaPoista
  23. Tuttua täälläkin! Nikita käy maistelemassa broilerit, jos silmä välttää. Omistajan (lue orjan) vikahan se tietysti on jos unohtuu esille, mutta toisaalta, kissan päivä on pelastettu jos saa jotakin hyvää maistettua, ja vieläpä salaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämmöisistä tempuista oikein osaa olla vihainen. Rankaisemisesta puhumattakaan...

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!