tiistai 8. tammikuuta 2013

Hänen kuninkaallinen erehtyväisyytensä

Sude kertoi parissa edellisessä postauksessa hänen Armas-kissansa pissaongelmista. Postaukset kannattaa lukea, siellä on pari ihastuttavaa ja hauskaa tarinaa. Minäkin ajattelin kertoa erään läheltä liippaavan jutun. Meillähän ei ole ollut Suden kuvailemia ongelmia (nyt täytyy koputtaa puuta) paitsi ensimmäisen eläinlääkärikäynnin jälkeen nukutuksesta herätessä oli Myrskylle käynyt vahinko. Lattialle ja sänkyyn. Silloin oltiinkin syyntakeettomia.

Mitä tölläät? Sattuu sitä paremmissakin piireissä!

Mutta Vilmasta minun piti kertomani. Äitini ihastui huonekaluliikkeessä eräisiin mattoihin ja hän osti niitä kolme kappaletta, kaikki olivat erivärisiä. Yhden matoista äitini laittoi olohuoneen lattialle. Vanhempani katsoivat kaikessa rauhassa televisiota, kun hänen kuninkaallinen korkeutensa kuningatar Vilma keksi, että uusi matto muistuttaa erittäin paljon pellettejä. Ja se on vieläpä melkein saman värinen kuin hiekkalaatikon pelletit. (Vilma pissii siis pelletteihin.) Äitini huomasi kuinka Vilma kävi istumaan maton päälle, häntä takaviistoon sojottaen. Siinä vaiheessa äitini tajusi että kissahan pissaa siihen matolle! Äitini huusi kuin hyeena: "VILMA!"

Myöhäistä se oli. Pissa valui jo siinä vaiheessa pitkin parkettia... Matto pestiin, ja se on nyt toistaiseksi piilossa. Ehkä jonain päivänä se voidaan laittaa takasin lattialle. Mutta hei, voivathan kissatkin erehtyä ja kissoilla voi olla huono näkö. Alhaalla vertailukuva kissan pelleteistä ja maton pintastruktuurista. (Pintastruktuuri. Eikö olekin hieno sana tänne kissablogiin?)


Pelletti                                                        Matto


Muistuttavat siis hyvin paljon toisiaan. Jos ihminen on erehtyväinen, suotakoon se ominaisuus kissoillekin.

Translation: We All Make Mistakes.

26 kommenttia:

  1. No hyvänen aika, nuohan on kuin kaksi marjaa! Ihan samikset. Sympatiat Vilmalle ;)

    VastaaPoista
  2. Täällä hihitellään (mutta ei suinkaan vahingonilosta). Mistäpä se kissa aina tietäis mikä on tarkoitettu mihinkin tarkoitukseen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin nauroin kun isäni tästä kertoi. Mutta en vahingonilosta minäkään. Kaikkeen ne kissat kykenevätkin!

      Poista
  3. Ehkäpä Vilma ei ollutkaan samaa mieltä mattojen ihanuudesta :D
    Ja heti tehos, kertalaakista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin paljon mahdollista! Tai sitten se oli kyseinen väri mikä ei ollut mieleinen. Muut kaksi mattoa ovat saaneet olla rauhassa.

      Poista
  4. Juu-u... Juuri samalla tekstuurilla varustettu matto poistui täällä viimevuonna käytöstä. Mitä erinomaisin kuovittavuus!

    VastaaPoista
  5. Kovasti ovat samannäköisiä pelletit ja matto - ei ihme, että Vilma erehtyi.

    VastaaPoista
  6. No siis todellakin sattuu vahinkoja. Vaik me ei voida syyttää ees pellettejä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkähän piikkiin te voisitte vahingot laittaa? Kantsii miettiä.

      Poista
  7. Hauska juttu, vaikkei ehkä äidistäsi:) Vilman pikku erehdys oli täysin ymmärrettävää, mattohan saattoi jopa tuoksua samalle kuin pelletit..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äitinikin sille jo nyt osaa nauraa. Ja eihän kissalle edes voi olla kauan aikaa vihainen!

      Poista
  8. Minäkin saattaisin erehtyä noista pintastruktuureista :) Vilma ehkä riemuitsi, että sai ison hiekkalaation olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  9. Kovin inhimillistä, voisi multakin käydä sama vahinko jos siis pelletit olisi toilettini ;)

    Onpas muuten Vilmalla kauniit piirteet ja kuninkaallisen pitkät viikset ! Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli erittäin ymmärrettävä erhedys, minkäs tuommoiselle mahtaa. Eikä sillekään mahda mitään että on superkaunis♥

      Poista
  10. Iiks! No ei ole ihme, että erehtyi kissi ja matolle lirisi pissi, kun oli noin pellettimäinen ulkomuoto :D

    VastaaPoista
  11. Erehtyisin mäkin, jos pellettejä käyttäisin;)

    VastaaPoista
  12. :D Voi hyvänen aika sentään! Tämä ilta kyllä on kulunut nauraessa. Vaikka ei tietenkään Vilmalle :)

    VastaaPoista
  13. Kovasti on samaa näköä tosiaan. Vilmalla on mahtavat viikset ja "parta"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, viikset ne on tytöilläkin ja partakin joillekin kasvaa!

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!