maanantai 10. joulukuuta 2012

Sijaiskodin joululahjavinkki

Monessa blogissa valmistaudutaan jouluun kovalla tohinalla. Minulla on mennyt koko jouluun valmistautuminen ihan metsään. Hirvijahti on pitänyt minut metsässä jo yksitoista viikonloppua, sain kokea yhteensä 21 hienoa jahtipäivää ja kolme kaatoa. Nyt jahti on päättynyt ja pitäisi varmaan ryhdistäytyä ja hieman yrittää laittaa joulua. En suinkaan luokittele itseäni jouluihmiseksi, mutta kissaa kannattaa muistaa joululahjalla. Sellaisella DIY-lahjalla.


Uudet lukijat ovatkin saattaneet ihmetellä mikä kumman systeemi se onkaan minkä päällä kissa useasti keittiössä istuu. Se on juurikin iha ite -tehty raapimisalusta. Askartelin sen viime vuoden joulukuussa. Alusta on ollut kissan mieleen. Loppukesästä käänsin sen ympäri, ja hyvää raapimismateriaalia riittää vielä ainakin puoleksi vuodeksi. Alustaa kynsitään joka päivä (tai vaihtoehtoisesti rottinkista pyykkikoria) ja sen päällä on mukava istua. Kissa on jopa tuunannut sitä mieleisekseen. Eräänä yönä Myrsky toi yhden saalistamistaan jyrsijöistä sisälle ja pisteli sen poskeensa alustan päällä. En ehtinyt väliin, ja siitä jäi tahra (verijäljet) muistoksi.

Tuommoinen alusta on helppo tehdä, sen valmistaminen vaatii vain hieman tilaa ja viitseliäisyyttä. Eivätkä materiaalit maksa juuri mitään. Tarkempi selostus valmistusvaiheista löytyy täältä. Meillä tuo pädi on hitti, mutta kaikki kissat eivät siitä (ehkä) välitä. Kovalla tohinalla askartelin viime vuonna toisenkin pädin ja suurin odotuksin annoin sen vanhempieni kissalle joululahjaksi. Se olikin sitten huti. Suosittelen kuitenkin tarttumaan mattopuukkoon, pahviin ja teippiin, ihan kissan vuoksi. Lopputulos saattaa olla hitti. Ja mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisi!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Translation: DIY


20 kommenttia:

  1. Voi miten mainio Myrsky on tuossa askartelu-kuvasarjassa :) Osaa oikein miehekkäästi poseerata. Täytyykin koittaa Husbendia houkutella, jos tehtäis meille tollanen. Luulisin, että Gebsu ainakin tykkäis. Nykyinen raapimisseinä on tosi ruma.

    VastaaPoista
  2. Mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisi on niin naulan kantaan sanottu. Vai on mennyt sinulla joulunalus metsään :-D Mikäs siinä, metsässä on mukavaa, ja jos ei joutuisi tarpomaan lumessa, niin vielä mukavampaa.
    Upea alusta. Epäilen, että meillä asuva musta pahvisilppuri tekisi tuosta selvää aika pian. Mustilla on joku vimma repiä hampailla pahvia, tai sekä hampailla että kynsillä, mutta niin, että paloja lentelee kaaressa. Pahvilaatikot, joita yritän säästellä tilausten lähettämistä varten, ovat sellaisia reikäisiä riekaleta :-/
    Mutta ehkä tuo olisikin siis hyvä lahja? Ei vaan varmaan kestäisi vuotta meidän käytössä, mutta tuottaisi suurta iloa niin kauan kuin sitä riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla oikein hitti teidän perheessänne! Ja edullinenkin se on. Pahvilaatikoissa on jotain kissojen mieleen. Lapsuudenkodin kissa Vilppu rakasti pahvilaatikoita. Niitä kutsuttiin terapialaatikoiksi. Kissa meni laatikkoon istumaan ja jyrsiminen alkoi, palaset lentelivät. (Siihen rouskeeseen oli yöllä ikävä herätä!) Myrsky ei välitä oikeista pahvilaatikoista, olen kantanut niitä kotiin, mutta pahvi ei sijaiskissalle maistu!

      Poista
  3. Tuo on kyllä pahvia rakastaville kissoille varma hittituote! Mutta jos ei pahvilaatikoista niin välitä, niin sitten ei tiedä miten kävisi.

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa siltä, että Myrskykin mieltää: ite tein. Yhdessähän te siinä puuhastelitte. Ja kissan vuoksi mitä vain... Kaveritkin yrittivät jo huomautella, että Nero orjuuttaa minua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai orjuuttaa:D Tuossa lienee totta toinen puoli, mutta minkäs teet jos kissa on niin rakas että haluaa pyytettää toista palvella...

      Poista
  5. Pähee! Mekin varmaan tykättäs, jos meillä olis k-y-n-n-e-t.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat, pyytäkää teidän äipältä pahvilaatikko, vähän niikuin lohdutukseksi. Ja sitten voitte silputa sen h-a-m-p-a-i-l-l-a!

      Poista
  6. Kyllä kannatti, tuohan on hieno idea, enpä ole ennen moiseen törmännyt :) Mahtoi olla sormet hellänä tuon paffimäärän pilkkomisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sattumalta tuohon netin syövereissä törmäsin, ja pitihän sitä koettaa. Sormet, ja ennenkaikkea polvet! Pitäisi olla työpöytä minkä päällä noita hommia tekisi.

      Poista
  7. Ehkä en ihan viittä kappaletta heti alukseen jaksa tehdä, mutta jos tekis yhden ison kaikille yhteiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tule tappelua! Eikä kukaan pissi siihen:D

      Poista
  8. Kissalle pahvi on mieluista! :)

    VastaaPoista
  9. Ahkeria olette! Mindyn läsnäollessa pitää saksiakin käyttää varovaisesti, kun aina pitää tulla nuuskuttamaan ja puskemaan, kun jotain tapahtuu. Mattopuukon heilumisen ajaksi pitäisi nuuskuneiti sulkea jonnekin.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!