lauantai 1. joulukuuta 2012

Otsikoissa: Myrsky!

Taas kerran

Myrsky pääsi eilen otsikoiden aiheeksi. Jo torstaina ennustettiin: "Myrsky saattaa katkoa puita." Silloin myrskyä ei vielä oltu personoitu. Perjantaina myrsky nimettiin Antiksi. Antti-myrsky riehuikin paikoitellen ihan kunnolla. Onneksi sijaiskoti selvisi Antti-myrskystä aika helpolla. Hauskinta tässä myrskyssä oli se, että bloginpitäjän isän nimi on Antti.

Menikö se Antti jo? Voinko jo tulla täältä?

Olikohan Myrsky kuunnellut radiosta että Antti-myrsky oli tulossa, sillä se pysytteli koko päivän sisätiloissa? Viime vuonna madotimme kissaa isäni avustuksella. Ei kissalla mitään isääni vastaan ole, oikein hyvin tulevat toimeen keskenään jos isäni sattuu sijaiskodissa pistäytymään. Myrskyisä sää ei vain houkutellut kissaa ulos.

Ja minä hoidan ne matokuurit nykyään ihan itse. Paikallisvaleluliuos tehoaa kyllä, näin vakuutettiin eläinlääkärissä. Illansuussa kissa uskaltautui pihalle kun tein hieman lumitöitä. Tänään viihdyttiin pihalla huomattavasti kauemmin.

Translation: Headlines Yesterday

26 kommenttia:

  1. Kyllä kuule mekin ollaan ihmeissämme, ku tellistä kerran tunnissa meitä kutsutaan: Myrsky tulee tai Tuisku saapuu. Pöh! Ei kyllä olla mihnään menossa, ku ihan omassa kotona nökötetään kuten säkin, Myrsky-kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei! Miksi sitä pitäisi pois kotoa lähteä, ihmettelen vaan minäkin...

      Poista
  2. Eikö Myrsky ollut yöllä ulkona, meillä kuului sen päiväinen ryske. Nero kävi ainakin kymmenen kertaa ulkona, sisätiloihin tottuminen on vaikeaa. On kuitenkin viisasta pysytellä tuvan lämmössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin hieman jännitetään tuota sisätiloihin siirtymistä. Pe-aamulla kissa jätettiin sisälle tiukasti suljettujen ovien taakse, se on talvi nyt, vintin kautta ei enää ole sisälle tulemista. Ovet on pidettävä tiukasti kiinni ettei lämpö karkaa. (Kyllä kissa yöllä herätti henkilökunnan: Pääsiskös ulos?)

      Poista
  3. Voi Myrsky näyttää kuvassa niiin tyytyväiseltä :)
    Eläimillä taitaa vielä vaisto toimia ja ne pysyvät suosiolla sisällä. Osa ihmisistä ei viitsi varoa liikenteessä huonoa keliä, vaikka myrskystä jo monta päivää varoiteltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatekaapissa on ihan hyvä olla lumimyräkkää paossa!

      Aivan totta. Jotkut ajelevat niinkuin kesäkelissä ikään... Ja se on pelottavaa leikkiä se.

      Poista
  4. Kissoilla on tarkka sisäinen ilmapuntari. Myrsky oli viisas ja pysytteli myrskyllä sisätiloissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin:) Kissoilla riittää tuota viisautta. Ja nokkeluutta.

      Poista
  5. Kyllä kissat tietää, milloin kannattaa sisätiloissa pysytellä. Meidän Viiru on muuten ihan höpsönä matolääkkeen perään - se tykkää kaikesta, minkä se saa ruiskulla. Eli kun vain otan ruiskun esille, on Viiru viivana paikalla. Litkittyään litkut se vielä nuolee ruiskun puhtaaksi ja katsoo anovasti, että lisää. Menee matolääkkeet ja parafiiniöljyt tuosta vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te onnekkaat! Helposti lääkittävä kissa, mikä onnenpotku:D

      Poista
    2. Onnekkaita ollaan siinä mielessä - jopa eläinlääkäri kerran ihmetteli, että mikä kissa tämä on, kun ei tarvitse nahkahanskoja tutkittaessa käyttää. Mutta kyllä Viiru sitten osaa muuten kaikki kissojen temput: on tuhottu sohvia, seiniä, nahkalaukkuja jne. Mutta ei haittaa. Kyllä siitä niin paljon iloa on!

      Poista
    3. Rakkaita ne ovat vaikka joskus jonkun tempun tekisivätkin!

      Poista
  6. Sinulla on sitten kaksi ikiomaa myrskyä.

    VastaaPoista
  7. Ostatko tuon matolääkkeen liuoksena mistä? Meillä kun on ainainen ongelma nuo matolääkkeet ja kun pienellä paikkakunnalla ei edes saa kuin apteekin perustavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan sen eläinlääkäriasemalta, merkki on Profender. Annos suurelle kissalle (5-8)kg, maksoi noin kympin.

      Poista
  8. Teillä ei olekaan myrsky vesilasissa, vaan Myrsky kaapissa ;)

    VastaaPoista
  9. Myrsky onkin oikein mainio otsikko!

    VastaaPoista
  10. Hauska nimisattuma :D!
    Onneksi myrsky on ohi ja Myrskykin pääsee taas ulkoilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ohitse. Ei se ole kivaa ihmisilläkään tien päällä talvimyrskyssä. Ja kaupanpäälle ne lumityöt!

      Poista
  11. Myrsky on jo viisas kissa, myrskyllä vällyjen väliin. Meiän pientä ei meinannu mikään pitää myrskyllä sisällä, jatkuvasti huuteli ulos juoksemaan kilpaa tuulen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu-u! No, ei epäilystäkään etteikö teidän siperiankissanne olisi tullut myrskysäällä toimeen. Toki järjenkäyttö on sallittua. Ja toivottavaa!

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!