perjantai 2. marraskuuta 2012

Kissamuki

Kaikki kissoihin liittyvät maininnat kirjallisuudessa mitkä ovat silmääni osuneet eivät suinkaan ole hauskoja, mukavia tai herttaisia. Joukkoon on mahtunut myös muutama ei-niin-mukava juttu. Tässä eräs vastaantullut. Ei anneta sen lannistaa meitä kissaihmisiä. Käännetään se voitoksi ja nauretaan itsellemme.

"Peg oli niitä vaivojaan valittavia konttorirouvia. Hänellä oli jalkatuki, rannetuki, kissamuki, ja useimpiin keskusteluihin hänen kanssaan sisältyi lääketieteellinen yhteenveto hänen voinnistaan (huono) ja valituksia siitä kuinka pitkä aika perjantaihin vielä oli." (Quirk, Matthew. Viidensadan lista. 2012)


Säästän teidät lääketieteelliseltä yhteenvedolta terveydentilastani. En ole vaivojani valittava konttorirouva eikä minulla ole rannetukea, mutta polvisiteitä käytän suurilla painoilla kyykätessä. Ja tänään on jo perjantai. Ja minä omistan kissamukin. Oikeasti niitä on useampi. Kotona on yksi muki. Siitä juodaan aamukahvit. Kyseessä on tuo kuvassa oleva muki mitä Myrsky tutkii. Octopuss-muki on saatu lahjaksi jo vuosia sitten, ja vielä se sinnittelee ehjänä.

Työpaikalleni on siunaantunut kolme kissamukia. Yhtä työpaikalla olevaa mukia käytän teen juomiseen. Se on siihen riittävän suuri. Toinen muki on työpöydälläni, se toimittaa kynätelineen virkaa. Se on rikkinäinen. Kolmas muki piilottelee astiakaapissa, siinä säilytetään aterimia. Ja sekin on juomakelvottomassa kunnossa. Vähintään kerta vuoteen rikon työpaikallani yhden mukin. Ne menevät helposti rikki kaakelialtaassa astioita tiskatessa. Tämän vuoden rikkimenneiden mukieni saldo on (vielä) nolla, joten toistaiseksi ei joululahjatoiveisiini sisälly mukia.

Lämpimästi tervetuloa mukaan ViliMarika, sylvi ja Irma!

Translation: "Everything Tastes Better With Cat Hair In It!"

22 kommenttia:

  1. Everything tastes better with cat hair :-D No joo, parempi olla tätä mieltä koska vaihtoehtoja ei ole.
    Hieno muki! Arvaa mitä, onkohan mulla yhtäkään kissamukia. En ehkä oikein tykkää kuvallisista mukeista, paitsi jos niissä on kasviornamentteja. Pääasia on kai kumminkin (ja siellä myös), että on ne kissat ihan livenä, kuorruttamassa kaiken niillä karvoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissamuki onkin kissan korvike! Kaikkein tärkeinhän on se oikea irtokarvoja ympärilleen levittävä kissi:)

      Poista
  2. Mä voin mielelläni olla se kitisevä, ratiseva ja naksuva kissatäti vaikka kissamukeja taitaa olla vain yksi. Lääketieteellisiä tarinoita on tähän ikään mennessä jo kertynyt niin omia kun muidenkin. Kissojen epikriisit onkin omassa blogissa jo kerrottu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, vai naksuva kissatäti:D
      Kissojen epikriisit ovatkin sitten toinen juttu. Niitä onkin pohdittava juurta jaksain! Ja niin täytyykin tehdä. Sitä vartenhan nämä blogit ovat osaltaan olemassa. Se kullanarvoinen vertaistuki!

      Poista
  3. Kato tota kissaa, tota pinkkiä kissaa, sillähän on ainakin seittemän jalkaa, ei voi olla, ei edes pinkillä kissalla... -myrtti-kolli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on vähän mysteerikissa. Joku on käyttänyt taiteilijan vapauttaan ja tuommoisen maalannut. On sillä häntäkin, mutta ei niin komea kuin sinulla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos sylvi. Mukin sain joululahjaksi, jo vuosia sitten.

      Poista
  5. Tänne on jostain syystä kertynyt kissamukeja, ja kissatavaroita. Paras on kuitenkin se joka pörisee vieressä tälläkin hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän kumman syystä noin onkin päässyt käymään? Hmm?

      Poista
  6. Minulla ei ole kissamukeja, eikä varmaan tulekaan. Mutta Mikki Hiiri -muki löytyy :)

    VastaaPoista
  7. Kannattaa! Minullakin on taukohuoneessa kahvimukina kissamuki :)

    Ja kotoakin löytyy pari kappaletta kissamukeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin! Onneksi en olekaan ainoa keneltä löytyy useampi...

      Poista
  8. Mainio taas käännöksesi!
    Mulla on ihan liian vähän kissamukeja, muumimukeja sitäkin enemmän. Niistä ehdoton lemppari on Nipsu-muki, siinähän on kissakin :) Töissä mulla on oma pupu-muki, mutta se on aina jonkun toisen kädessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nipsu♥ (Tiedätkös, minä luon murhaavia katseita työpaikalla henkilöön kenellä on minun mukini kädessä...)

      Poista
  9. Hei, vierailen täällä ekku kertaa! Voi kauhistus, meillä ei oo muuten yhtään ainoaa kissamukia, nyt sen vasta huomaan. Täytyypä korjata tilanne.. :). Olipas muuten makeita lähikuvia tuolla muissa postauksissa, tuo hiirensyöntikuva oli meirän Blackien mielestä jess!
    Tervetuloa vierailulle meidänkin blogiin! Bloggerissa ollaan aloitettu nyt syyskuussa 2012
    t Helena ja Blackie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipin kapin kissamukikauppaan sitten ensi viikolla. Ja kiitos kutsusta, tulemme vierailulle!

      Poista
  10. Minulla on kolme kissamukia ja yksi koiramuki, jonka sain ihan pikkutyttönä kummeiltani. Mukin nimesin Milla-mukiksi, kun heillä oli Milla-niminen koira. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Sirpa! Kissa- ja koiramukit eivät riitele keskenään:)

      Poista
  11. Minulla on kaksi kissamukiaKissat ovat ihania.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!