keskiviikko 1. elokuuta 2012

Metsästysvuosi alkoi

Näin kuului otsikko myös vuosi sitten. Metsästysvuosi alkaa elokuun ensimmäinen päivä. Siis niillä, ketkä maksavat riistanhoitomaksun. Myrskyllä taas on omat sääntönsä. Toisinsanoen niitä ei ole.

Seuraavaksi kuvakertomus sijaiskodin jahtimailta. Tämä tapahtui keväällä, toukokuussa. Luonto oli vaaleamman vihreä kuin se nyt tällä hetkellä on. Ja kissa oli tarkkaavainen.
Vai oliko sittenkään?


Tässä tarkkaillaan maastoa aivan sijaiskodin pihapiirin rajalla.


Mitä vuohenjuurien seasta löytyy?
Joku pieni siellä rapisee.
Pitäisiköhän sitä tutkia hieman tarkemmin?


Metsälle lähtiessä täytyy kaikkien aistien olla tarkkana. 
Ja valppaana on pysyttävä.
Sillä muuten...


Jää havainnot suurriistasta tekemättä.


Ja saalis kaatamatta.

Kuvan rusakko paineli naapurin takapihan poikki samaan aikaan kun Myrskyllä oli katse muualle suunnattuna. Minä laukaisin kameran ja sain pitkäkorvan tallennettua. 

Aina ei tietenkään voi saalista saada. Tärkeämpää on se jahti. Eilen Myrsky jahtasi oravaa. Orava oli sillä kertaa nopeampi. Tilanne voi huomenna olla aivan toinen.

Translation: The Hunt Is Better Than The Catch.

10 kommenttia:

  1. Näin juuri pupulaisen kun palasin töistä ja heti tuli kissat mieleen, että olisivat myös tykänneet. Meillä ei lähikosketuksissa olla oltu, mutta ikkunan takaa ja häkistä pupuja tiirataan innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut rusakot ovat hirvittävän kookkaita, ja ne kaikki ovat nopeita pötkimään pakoon. Se nähtiin. Rusakon pojan on Myrsky kerran kellistänyt. Aikuisissa taitaa olla liikaa haastetta.

      Poista
  2. Huh-hui! Myrsky varmaan tuumasi, ettei noin isolla paistilla tee mitään, kun sijaiskodissa kuitenkin muonitetaan kunnolla ja jätti siksi rusakon huomiotta ;)

    Vappu on myös jahdannut oravaa: trofeeksi nappasi siltä pienen häntätupsukan. Juoksulangan loppumisen ansiosta orava sai pitää henkensä ja loput pörröhännästään. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista. Isossa rusakossa on ihan liikaa syötävää:D

      Melkoinen tyttö tuo Vappu. Kyllä se metsästäminen valjaissakin onnistuu. Valjaat eivät suinkaan ole este. Vaan hidaste.

      Poista
  3. Kissan jahtikausi jatkuu koko vuoden. Myrsky ei välittänyt pupusta :)Eilen illalla näin täällä Italiassa kun talon kissa pyydysti kaskaan. Oli siinä tohinaa, mutta kun kissa päästi saaliin suustaan se lennähti pakoon. Turhaan etsi mirri saalistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanuutta! Olet päässyt lomalle Italiaan, ja tutustumaan paikallisiin kolleihin;)
      Toivottavasti talon kissa on viisaampi seuraavalla kerralla. Ainakin kokeneempi se on jos ei muuta.

      Poista
  4. Myrsky keskittyy yksityiskohtiin, mitäs väliä kokonaiskuvalla ;)

    VastaaPoista
  5. Myrskyllä ei varmaan vaan ollut nälkä!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!