lauantai 14. tammikuuta 2012

Ensin työ sitten huvi

Yön aikana oli taas tullut lisää lunta. Kissa oli aamulla levottomalla päällä. En saanut enää nukuttua, joten päätin nousta ylös. Ja lähteä ulos. Lumityöt kutsuivat.

Yöllä sähköt olivat poissa pariin otteeseen. Näillä kulmilla onkin vaikea tilanne. Lumi on taivuttanut sähkökatujen ulkopuolella olevia koivuja linjojen päälle. Sijaiskodin pihakoivun oksatkin ovat lumitaakan alla taipuneet. Helikopteria sijaiskodin pihalle ei ole tilattu, vaikka se alueella liikkuukin ja painavalla puupaalulla ravistelee puista lumet pois. Pelottavasti yksi pihakoivun oksa lepää pihavalon päällä, toinen oksa sojottaa piharakennuksen yllä. Ja niin ylös ei maasta käsin yllä lumia pudistelemaan. Toivotaan että koivu olisi sitkeää tekoa. Tuhoja lumi on jo tehnyt. Sireenipuskasta ovat oksat taakan alla taipuneet. Yksi suuri oksa on haljennut. Sen perään en kyllä harmittele.

Myrsky viihtyi taas kerran lumitöissä. Se säntäili ja sinkoili ympäri pihaa innoissaan. Lumien luonnin jälkeen oli huvittelun vuoro.


Nyt leikkimään!



Suosikkilelu otettiin esille ja leikki alkoi.


Pajunoksa sai kyytiä.

Sinisen hetken koittaessa päätin että nyt riittää ja lähdin puuron keittoon. 
Sen jälkeen takaisin petiin torkkumaan. 




Noustuani torkkujen jälkeen ylös, kissa valtasi sängyn. Sillä oli vakaa aikomus viettää kissanpäiviä. Minun aikomukseni oli lähteä maalle. Harmi vaan, sähköä siellä ei ole ollut kuulemma kohta kahteen vuorokauteen, sain sen vasta kuulla. Toinen sähköyhtiö onkin paiskonut sielläpäin hommia, metsureita on kuljetettu tela-ajoneuvoilla linjanraivauksiin. Toivon mukaan sähkö tulee pian takaisin. Sillä eihän maalle, sähköttömään mestaan menemisessä ole mitään järkeä! Viluhan siellä tulee. Että pitikin luvata...
Ja olen muuten sitä mieltä että nyt saa riittää. Ei enää lunta jos suinkin mahdollista!

7 kommenttia:

  1. Ymmärrän tuskan! Kaunista siellä silti on :)

    VastaaPoista
  2. Juu, minustakin kevät saisi nyt tulla eikä mitään kymmenen asteen pakkasia, äkrl!
    Myrsky on kyllä ihana. Mustikin oikein riehaantuu, kun on puuterilunta, äsken lenkillä se sinkoili just tuolleen häntä pörhöllä ja selkäkarvat pystyssä :-D
    Hitsi, pikaista sähköjen palaamista!

    VastaaPoista
  3. Hui, teillähän on kunnolla lunta - toivotaan että sähköt saadaan pelaamaan! Täällä Helsingissä saatiin onneksi jalankulkuteillä kiiltelevän jään päälle jonkinlainen lumipeite. Ilma on pohjoistuulen kera nyt purevan kylmää ja raikasta:D Ulkoilukelinä itse asiassa mainio, kun säänmukaisesti pukeutuu.

    Ihanan dynaaminen peräpeilikuva Myrskystä: on lunta turkissa, nenä kirsussa, häntä kaaressa ja jalassa ruskeatiikerien tyyliin vakuuttavat mustat sukat. Kolmannessa kuvassa näkyy selvästi Myrskyn niskan alaosan "merkit" - täytyy verrata uudestaan siihen skottilaiseen villikissaan. Hienoja yksityiskohtia:D

    VastaaPoista
  4. On varmaan hauskaa menoa tuo Myrskyn sinkoilu lumessa! Hän näyttää ihmisille mallia että älkää siinä harmitelko vaan juoskaa tekin!

    VastaaPoista
  5. Harmillista tuollainen luonnonvoimien mellastus. En uskalla edes ajatella, miten mökillä on käynyt. Keväällä sen sitten näkee.
    Kisu on hyvin pontevan oloinen : )

    VastaaPoista
  6. I particulary love the picture on the top of your blog !
    I love cats too...
    http://pierre-boyer.blogspot.com/search/label/Chat
    Greetings from France,

    Pierre

    VastaaPoista
  7. Sähköt palasivat puoli kuuden aikaan illalla, tosin pätkivät koko illan. Internet-yhteys ei maalla pelaa vieläkään. Oli ihana palata kotiin, sillä täällä odotti iloisesti kehräävä Myrsky.

    Mamma: Onneksi lunta ei ole enää tänään satanut:)

    Saila: Saaripalstallakin päästiin iloitsemaan lumesta, jipii:)

    Otto Kulta: On se vaan niin tärkeä asia tuo sähkö. Lämmityksen pysty moni hoitamaan ilman sähköäkin, ainakin jossain määrin. Veden pumppaaminen kaivosta ilman sähköä onkin sitten toinen juttu. Aggregaattistakaan ei ole aina hyötyä.

    Kirsti: Pitäisi ihmisten ottaa mallia kissoista, monessakin asiassa!

    Mayo: Toivottavasti teidän mökillä ei ole tapahtunut mitään katastrofaalista!

    Pierre: Merci beaucoup for your comment!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!