maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kasvisvaihtoehto

Kissa on lihansyöjä. Vaikka kuinka olisi lihaista paistia tarjolla, saatetaan joskus valita se kasvisvaihtoehto. Sunnuntai-iltana pihlajaan oli eksynyt lentokyvytön naakanpoika. Ilmeisesti se oli hyppimällä noin ylös päässyt. Olisi ollut helppo saalis, mutta kissa valitsi salaatin. Liekö naakan liha pahanmakuista vai miksi ei kelvannut.


Tosin kaksi suurempaa naakkaa päivysti pihalla ja teki syöksyjä kissaa kohti. Suojelivat poikaansa, sehän on selvä. Vielä yhdeksän aikaan illalla naakanpoika hyppelehti sijaiskodin rappusilla, suuremmat rääkyivät lähistöllä. Kissa laskettiin pihalle vasta puolenyön tienoilla, toiveissa oli että tilanne olisi jo rauhoittunut.

Naakka on rauhoitetttu lintu.Tosin poikkeusluvalla voi tätä pikkuvarista metsästää. Jos minulta kysytään, on paikoitellen naakkoja jo aivan riesaksi asti. Yrittivät jopa tehdä pesää sijaiskodin savupiippuihin.

Translation: Jackdaw. White Trash Learnig To Fly.

14 kommenttia:

  1. Myrsky varmaan haluaa näin kesällä keskittyä enemmän kevyeen kasvisruokaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin paljon mahdollista. Kesädieettiä olemme täällä vähän kaavailleetkin.

      Poista
  2. Olihan naakanpojalla ilme!
    Lahessaki on naakkaparvii jo aivan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistaakseni joskus lehdestä siitä luinkin. Kello kun lyö tietyn ajan, parvet tulevat. (Kujala ilmeisesti menee silloin kiinni?)

      Poista
  3. Ehkä Myrsky tuli siihen tulokseen, että kurja olento on naakanpoika, ei viitsi vaivautua? Mutta kannattaisi kyllä, jos kerran aletaan piipussa pesimäänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista! Naakanpoika taisi selvitä tällä erää hengissä, mutta monta vaaraa ompi sillä vielä eessä.

      Poista
  4. Vegetaristikissa, ainakin ajoittain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Ajoittain meillä nyrpistellään henkilökunnan tarjoamalla liharuoallekin!)

      Poista
  5. Liian helppo saalis, taisi Myrsky ajatella. Kesällä kevyt kasvisvaihtoehto on ihan paikallaan. Meillä on paljon naakkoja, ne tekivät naapurin savupiippuun pesän. Viime syksynä piippu oli niin tukossa monen pesän tarpeista, että nuohoojan oli tehtävä kauan töitä sen avaamiseksi. Vihjaisin, että sama peli on edessä, ellei piippua hatuteta ja verkoteta, siellä ne taas pesivät onnellisina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. No, ehkä naapuri sitten ensi kevääksi piipun päälle hatun saa asennettua. Meillä ei muuten noita hattuja ole. Tosin puutteita löytyy muutenkin:D

      Poista
  6. Naakat on pe-lot-ta-via. Todellakin kovaäänisiä. Kirkuvia taivaan pimentäviä laumoja oli ihan harmiksi asti, tulivat illalla meijän pihakuusiin. Ähäskutti naakat. Ei oo enää kuusia.

    Sul on, Myrsky, hianot töppöset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Ihan oikein niille naakoille. Meillä on vain muutama, ja niissäkin on ihan liikaa.

      Poista
  7. Komea kuva! Ehkä Myrksy ajatteli nauttia salaattimarinoitua naakkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten salaatti alkupalaksi, paisti päääruoaksi.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!