lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulumieli kadoksissa

Sijaiskodissa on ollut joulumieli hieman kadoksissa. On ollut kaikenmaailman kiireitä eikä kotona ole ollut tonttuja apuna. (Suurin syy on se, että sijaismamma ei kuulu jouluihmisten joukkoon.) Sunnuntaina kuitenkin ryhdyttiin tuumasta toimeen. Silloin käynnistettiin operaatio joulumieli. Henkilökunta kaiveli kätköjään ja joulukoristeita alkoi löytymään. Oli kuitenkin kurkattava sohvan alle, josko se joulumieli löytyisi sieltä.

Myrsky! Näkyyks sitä joulumieltä?

Pelkona oli jos joulumieltä ei löydy, voi koko joulu mennä penkin alle. 
Ja sehän ei ole kiva juttu se.

Tuolla nurkassa voisi olla jotakin...

Sijaismamma jätti koristelut ja etsinnät sikseen ja polkaisi kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Viime hetkeen kun lähtemisen jätti, joutui seisomapaikalle. Se ei muodostunut kovakuntoiselle sijaismammalle ongelmaksi, olihan sitä koko syksy käyskennelty ja seisoskeltu metsässä, välillä niitä hirviä ampuen. Noissa tilaisuuksissa, siis lauluilloissa, on illan viimeisen biisin aikana (Maa on niin kaunis) noustu seisomaan ja veisattu yhdessä. Se on ollut sijaismammalle se hetki kun joulumieli koskettaa. Näin ei päässyt käymään, sillä olihan sitä seisoskeltu jo tunnin verran. Lohtua toivat kuiten juuri paistetut joulutortut

Viikolla henkilökunta kantoi sijaiskotiin joulukalan. Kissallekin sitä tarjottiin. Ei kissaa kala suuremmin kiinnostanut. Tässä ei ollut henkilökunnalle mitään uutta. Kissalle ei lohi maistu. (Olisi nyt edes vähän maistanut. Kun tuo joulukin on tulossa...)

Yök. En syö. On niin rumakin.

Onneksi posti ilahdutti meitä, ja eräästä jouluhullusta kissakodista saimme jouluterveiset. 


Kortin laitoimme seinälle, sellaiseen paikkaan mistä Myrskykin sitä voi katsella.

-Mitäs mun pitikään sanoa...?

Sijaismamma käski sanoa: Paljon kiitoksia Naukulan likoille.

Loppuviikosta oli vuorossa lahjojen paketointia. 
Luulen että se on kissaperheissä yksi jouluvalmisteluiden parhaimpia hetkiä.




Vielä on pari yötä kaksi yötä jouluun, ehkä se joulumieli hiipii sijaiskotiinkin. Jos onni koostuu pienistä asioista ja pienistä hetkistä, sama juttu voi olla joulumielen kanssa.

Translation: Waiting for Santa.

38 kommenttia:

  1. Ilmankos se Helmikin välillä sohvan alle kurkkii!? Mukavaa, että kortti tuli perille. Myrsky taisi ihan häkeltyä siitä, että meni ajatuskin sekaisin :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo pelkän kuoren haisteleminen sai Myrskyn pasmat sekaisin! Tuli Helmin terveiset perille. On se Helmi vaan niin ihana♥

      Poista
  2. "KISSANOMISTAJAN OHJEET LAHJOJEN PAKETOIMISEEN:

    1. Raivaa tilaa pöydältä lahjojen paketoimista varten.
    2. Hae komerosta kassi jossa lahjat ovat ja sulje komeron ovi.
    3. Avaa komeron ovi ja nosta kissa pois komerosta.
    4. Hae keittiön kaapista lahjapaperirullat, nosta kissa pois kaapista.
    5. Hae lipaston laatikosta teippirulla, sakset sekä pakettikortteja.
    6. Levitä lahjat ja paketointitarvikkeet pöydälle.
    7. Hae lipaston laatikosta unohtunut lahjanaru, nosta kissa pois laatikosta.
    8. Ota lahjat pois kassista.
    9. Ota kissa pois kassista.
    10. Levitä lahjapaperi leikataksesi lahjalle sopivan kokoisen palan paperia.
    11. Heitä pois leikattu pala, jonka kissa on saksia jahdatessaan repinyt.
    12. Leikkaa lahjapaperista toinen sopivan kokoinen pala.
    13. Aseta lahja leikatun lahjapaperipalan päälle.
    14. Nosta paperin reunat lahjan päälle teipataksesi ne, jos reunat eivät enää ylety, poista kissa ja yritä uudelleen.
    15. Teippaa paperin reunat yhteen.
    16. Käytä seuraavat 20 minuuttia leikaten teipinpätkää kissasta varovasti kynsisaksilla.
    17. Taittele paperin kulmat mahdollisimman siististi.
    18. Jahtaa kissaa eteiseen ja takavarikoi varastettu lahjanarurulla.
    19. Kiedo naru paketin ympärille.
    20. Avaa paperi jonka kissa on repinyt jahdatessaan narua ja heitä se pois.
    21. Toista vaiheet 10-20 kunnes jäljellä on lahjapaperia enää yhteen pakettiin.
    22. Kerää kaikki paketointitarvikkeet sekä lahja kassiin ja suuntaa lukittavaan huoneeseen.
    23. Lukitse ovi ja pura paketointitarvikkeet.
    24. Poista kissa kassista, avaa ovi, heitä kissa ulos ja lukitse ovi.
    25. Levitä viimeinen lahjapaperinpala, kääri lahja paperiin ja varovasti korjaa repeämät paperissa teipillä. Lisää lahjanaru ja koristele ruseteilla sekä pakettikortilla peittääksesi pahiten kärsineet kohdat.
    26. Kirjoita pakettikortti, nojaa taaksepäin ja ihastele valmista pakettia. Onnittele itseäsi saavutuksestasi.
    27. Avaa ovi ja mene keittiöön ruokkimaan kissa.
    28. Käytä seuraavat 15 minuuttia etsien kissaa.
    29. Avaa lahjapaketti ja löydä kissa.
    30. Kerää kaikki revityt paperinpalat, ruoki kissa, kaada lasi viiniä ja vanno itsellesi että seuraavana vuonna käytät kaupan paketointipalvelua..."

    VastaaPoista
  3. Voi, kyllä näyttää tutulta;) Minulla on jo pitkään ollut tapana, että paketoin suurimman osan lahjoista vasta aaton vastaisena yönä. Silloin on yleensä jo huusholli siivottu ja muut nukkumassa - vain minä ja Viiru olohuoneen lattialla. Viirulla on hauskaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän sinulla on jos aatonaattona on huusholli jo siivottu!

      Poista
  4. Ihanat kuvat, muo nauratti oikein kovasti ;)

    Joulumieli on kateissa täälläkin, mutta se kaivetaan tällaisen paatuneen joulufanin tapauksessa vaikka mistä. Tärkeintähän tosin jouluna on rauhoittua, syödä hyvin ja meidän tapauksessa katsoa kun kissat tuhoavat kuusen. Ja kuusikin on jo parvekkeella odottelemassa sisäänpääsyä eli kohta meidän joulumieli saattaa hyvinkin löytyä !

    Toivottelen teillekin sen löytymistä teilläkin ja Myrksylle sitten muuta herkkua kun tota rumaa kalaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru.
      Kyllä se joulumieli vielä löytyy, kissa sen tänne loihtii:)

      Poista
  5. Joulumielikö on joutunut hukkaan? Onko sellaista, sehän on se mieli mikä jouluna sattuu olemaan. Myrskyllä taisi mennä pasmat sekaisin Helmin tervehdyksestä, joulukortti sievältä neitokaiselta, kyllähän siitä jo luulisi joulumielen löytyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Pasmat menivät Myrskyltä sekaisin, sillä onhan se Helmi niin ihana. Me molemmat olemme Helmifaneja:)

      Poista
  6. Nuareskelin ääneen! Voi tuota Myrskyn ilmettä: Mamma käski sanoa...
    Ja että joulumieltä etsitään sohvan alta!
    Ootte te hassuja. Minusta laulaminen istuallaan on jotenkin vaikeaa, ääni ei pääse lähtemään vapaasti liikkeelle. Mutta ehkä tunnin seisominen on vähän rasittavaa. Muinoin kuoroissa laulaessani ei tainneet konsertit ehkä olla ihan tunnin mittaisia kumminkaan, tai en muista. No ehkä jos yleisö huusi encorea...
    Kyllä te ootte ihania, oli joulu tai ei, joulumieli tai ei. Mikä se sitä paitsi on?
    Kysyn vaan...
    Tai no, voit sä ehkä kokeilla Mustin ja Ransun ohjeilla, jos se joulumieli tulis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortti oli niin ihana että se sekoitti kollipojan pään:D (Ja huomenna voin yrittää uudemman kerran laulamista jos siltä tuntuu.)
      Aivan ihanat ohjeet sinun pojillasi, joulumieli tulee takuuvarmasti jos niiden mukaan toimii♥

      Poista
  7. Joulumielestä en tiedä mutta hyvä mieli tätä lukiessa ainakin tuli :D
    Eikös se joulumieli viimeistään siinä vaiheessa tule kun Suomen Turku julistaa joulurauhan!?
    .....itseasiassa usein vasta siinä vaiheessa :)

    VastaaPoista
  8. Minä menen tänään Tampere-taloon V-M Loirin joulukonserttiin, se on perinteinen joulumielen tuoja olla useina vuosina:)
    Teidän kuvista tulee niin hyvä mieli, yhdessä katsotte sohvan alta ;) Ja voi tuota Myrskyn veikeää ilmettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että saimme hyvän mielen aikaiseksi! Oikein mukavaa iltaa teille:)

      Poista
  9. Myrsky-mäyris: Meil on kuomaseni muutakin yhteistä ku nimi: Helmin kuva. Meil on ihan samat. On kyl melkonen misu siis niiku kaunis ja silleen.

    Meil ei hössätä joulusta. Tulee ku on tullakseen. Kinkku on uunissa ja laatikot on ostettu kaupasta.

    Kyä se joulumiäli viälä löytyy. Kurkkaas uudestaan sinne soffan alle, sinne takaoikeelle. Siäl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne Helmi ja Mamma vaan niin mukavia likkoja että! On meilläkin kinkku, mä näin sen. Mutta se on vielä jääkaapissa.

      Kuule kaima, mä menen sinne sohvan alle katsomaan, en tyydy pelkästään kurkkaamaan. Mä menen sinne, koska mä mahdun ja sijaismamma ei.

      Poista
  10. Vähemmästäkin menee pasmat sekaisin, kun sievä kissaneiti lähettää kortin :) Minulle joulumieli saapuu yleensä joulurauhan kanssa eli vähän jälkeen joulurauhan julistuksen.

    Meidän paikallisessa kirkossa, jouluyön messussa on tapana laulaa Maa on niin kaunis kirkon rappusilla, siis ulkosalla. Kynttilöin valaistu hautausmaa, sekä "illan viimeinen biisi" on mieleenpainuva yhdistelmä ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä joka päivä kissakaunottarilta kortteja saakaan! Kuulostaa oikein kauniilta tuo teidän "illan viimeinen biisi" ympäristöineen.

      Poista
  11. Tsemppiä joulumielen löytymiseen! Onneksi Myrsky auttaa joulumielen etsimisessä. :)

    Minäkään en ole jouluihmisiä ja joulu tuleekin meille parhaiten siten, kun siihen ei kovasti valmistauduta :) ja Kollolle, kun saa kaadettua pikkuisen muovikuusen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoista on ihan suunnattoman suuri apu. Onneksi kotona on kissa. Ja tuo Kollon joulu kuulostaa oikein kissamaiselta:D

      Poista
  12. Joulumieli on hakusessa täälläkin, ehkä se tulee aattoiltana kuten ennenkin. Kevättä odotellaan sitä innokkaammin.
    Oikein leppoisaa joulunaikaa kuitenkin Myrskylle ja sijaismammalle!

    VastaaPoista
  13. Etsikäähän se joulumieli.
    Sieltä tallin seimestä se löytyy.

    VastaaPoista
  14. Cheri sanoi hauskasti: joulumieli on se mieli mikä jouluna sattuu olemaan. Luulenpa että joulumieli tulla tupsahtaa ihan kysymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsiminen ei ehkä ole oikea taktiikka. Sitä pitää odottaa.

      Poista
  15. Pikkuinen tonttu hyppeli näin
    jalassa tossut väärinpäin.
    Pikkuinen tonttu huuteli:
    Tästä se joulu alkaa !
    Tip tap, huuteli näin:
    Tästä se joulu alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on jo runosta päätellen joulumieli löytynyt:)

      Poista
  16. Kynttilöitä, glögiä ja kuuntelee muutaman joululaulun - näin herää mulla hieman joulumieltä; en ole jouluihminen minäkään! :)

    Hauskoja kuvia ja meilläkään ei kissat syö lohta, vaikka muuten kala maistuu. Tai Paavo sitä taitaa joskus syödä, mutta mitä se ei söisi... Olen kuullut, ettei lohi maistu oikein kenellekään kissalle sen rasvaisuuden takia.

    Hyvää joulua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudenkodin kissa rakasti lohta, se oli aika poikkeuksellista. Ja ahmateille kelvannee kaikki!
      Hyvää joulua teillekin:)

      Poista
  17. Hyvä niksi, joulumieltä voisikin etsiä vaikka sängyn alta, kun sohva puuttuu. Toivottavasti se joulumieli ilmaantuu jossain vaiheessa teille ja meille! Paketointi ainakin auttaa asiaa, sen verran hauskaa yhteistä puuhaa se on.

    VastaaPoista
  18. Aivan ihana kissa!
    Meillä kans on kissat 'apureina' paketoinnissa. Paikkaan reijjät ja repeemät teipillä...

    VastaaPoista
  19. Kiitos Timo.
    Ja se yhdessä tekeminen on vaan niin kivaa!

    VastaaPoista
  20. Maukasta joulua koko Sijaiskodin poppoolle! =(^.^)=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ja kissalapset♥
      Maukasta joulua teillekin!

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!