tiistai 20. marraskuuta 2012

Kujakytän yövuoro

Puoli neljä aamulla

Kesällä se oli kissan elämäkin helpompaa. Ei ollut näin kylmää eikä pimeää. Myrskyhän ei pimeää pelkää eikä se arkaile ulkoilla viileillä keleillä, mutta onhan se paljon mukavampaa kun valoa riittää melkein ympäri vuorokauden. Muistelin vain tätä postausta turkoosista kesäyöstä. Vielä näin marraskuussa Myrsky ulkoilee öisin. Koko yötä ei ulkona riekuta, vaan pihalla ollaan tunti, pari kerrallaan. Toisinaan tyydytään päivystämään kujan tapahtumia olohuoneen ikkunalta käsin jos ei huvita ulos lähteä.


Nojatuolin selkänojalla on mukava istuskella ja katsella kujalle.
Ja jos väsyttää, voi silmiä lepuuttaa hetken aikaa.


Lapsuudenkodissani oli raidallinen kissa nimeltä Vilppu. Tuo patsas mikä sijaitsee ikkunalla olen saanut äidiltäni. Sain sen mukaani kun muutin pois kotoa. Äitini sanoi minulle näin: "Siinä on sinulle oma Vilppu." Patsas onkin ollut sijoitettuna kaikissa asuinpaikoissani ikkunalaudalla. Vilpulla oli myös tapana istuskella ikkunalaudalla.


Kissan yöpäivystyksen kyllä ymmärtää, mutta miksi ihmeessä henkilökunta oli valveilla puoli neljän aikaan aamulla? Sitä sopii vain ihmetellä...

Translation: At 3.30 am

21 kommenttia:

  1. Kujakytällähän on siellä kaverikin! Erittäin hienoa, vähän samaa näköäkin kaveruksissa on. :)

    VastaaPoista
  2. Meilkin kujakyttäiltiin viime yänä. Kukaan meistä ei tosin ollu miälissään. Naapurin kolli kolisteli meijän katoksessa ja pudotteli tavaroita alas ja taisi sinne ilmestyä toinenkin kolli ja sitten ulkoo kuulu karsee mourunta. Ja sisältä haukunta. Sitten iskä ja äippä lähti kattoon mikä on hätänä. Unet jäi vähiin, siis iskältä ja äipältä, mehän saatiin unenpäästä heti kiinni ja nukkua posotettiin aamuun asti.

    Toi kissapatsas on selkeesti ollu enne susta, Myrsky. Ootte molemmat oikeita taideteoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hemmetti, yrittiks se/ne teidän reviirille? Eihän semmoinen peli käy! Täytyyhän teidän omaa reviiriä puolustaa, joten saa teidän iskä ja äippä olla tyytyväisiä teidän toiminnasta.
      Tuleeks tästä raportti teidän blogiinne? Voisi olla muidenkin kiva lukea tästä episodista.

      Poista
  3. Teillähän on kaksi päivystäjää, Myrsky ja Vilppu. Onneksi meillä nukutaan nykyisin öisin, sekä henkilökunta, että kissa. Nero on muuttanut aamuvuoroon, mutta kyllä tietysti iltaisinkin täytyy tarkastaa reviiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa täälläkin ollaan (toivon mukaan) aamuvuoroon siirtymässä, mutta kelit ovat vielä niin leudot. Ulkona on kissasta kiva pistäytyä yölläkin.

      Poista
  4. No henkilökuntahan on tietysti valmiina kissaherran palveluksiin 24/7;) Vilppu ja Myrsky on ihan kaksoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökuntahan on aina valmiina kissaa varten. Myös keskellä yötä ja kesken makoisimpien unien noustaan palvelemaan kissaa.

      Poista
  5. Voi, minäkin haluaisin tuollaisen ikkunalaudalla makoilevan Vilppu-kissan joka on aina kotona <3. Kerrassaan ihana lahja äidiltäsi.

    Yövalvomisesta muuten sen verran, että meillä ainaki kissat huokailee välillä raskaasti jos pyörin levottomana sängyssä tai hiippailen aamuyöstä juomaan lasillisen vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli oikeasti ajatus mukana. Nuorena tyttönä lähdin maailmalle ja tottakai oli suunnaton ikävä Vilppu-kissaa ja lapsuudenkotia.
      Voi ei, etkö anna tytöille nukkumarauhaa;)

      Poista
  6. No siinähän se on, itse kujakyttä! Niin, mitä ihmettä ihmiset tekevät keskellä yötä sytyttäen valoja, kun sitten ei näe ikkunoista enää ulos?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tärkeää oli meneillään tuohon aikaan aamusta. Mutta mitä, se jätetään kertomatta!

      Poista
  7. Kissanpäivät.
    Muistan kun jokus kotona kun sai tehdä töitä yli voimien niin ajattelin, saisimpa olla kissa.

    VastaaPoista
  8. Aamulla klo puoli neljä on ihan hyvä aika! Itse nousen aina ennen kukonlaulua, tosin syy on niinkin nolo kuin että netti ei oikein tahdo toimia muulloin. Mutta HIENO tuo patsas, voi kun sointuvat hyvin yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas teillä kummallinen netti! Eikös se ollut niin että aikainen lintu madon nappaa tjsp...

      Poista
  9. Ihana lahja tuo Vilppu, joka vahtii silloinkin kun muilla silmät lupsuvat.

    VastaaPoista
  10. Hieno Vilppu-patsas ja Myrskyn kanssa sävy sävyyn. :)

    Minäkin nousen aikaisin, kun Kollo herättää, mutta en ihan puoli neljän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sirpa ja Kollo. Kuulostaa ihan siltä että sinulla on ihana herätyskello:)

      Poista
  11. Kujakytällä on kivan näköinen kaveri, Vilppu.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!