perjantai 10. elokuuta 2012

Näkymiä

Vakituiset lukijat tietävät että luen melko paljon. Tänä kesänä olen huomannut erään asian. Hyvin monessa kirjassa mainitaan kissa tai kissat. Kirjojen päähenkilöillä tai muilla henkilöillä on kissoja. Kissat esiintyvät ohimennen sivulauseissa, tai niitä käytetään kun puhutaan vertauksin.


Esiintyykö kissoja kirjallisuudessa enemmän kuin esimerkiksi koiria? Sitä en pysty sanomaan. Itseasiassa en edes ole koiria huomannutkaan. Paitsi tietysti Sara Paretskyn luomalla naisetsivällä V.I. Warshawskilla on koiria. Dekkareista, kissoista ja koirista on blogissa keskusteltu tammikuussa. Kissa-sanan bongaaminen johtunee yksinkertaisesti siitä syystä että kotonani on kissa. Koirat varmaan huomaisin herkemmin, jos kotona häntää heiluttaisi se canis lupus familiaris.


Mainintoja kissoista lukemistani kirjoista olen kirjoittanut muistiin, ja ajattelin niistä kertoa täällä aina jossain välissä. Syyskuussahan ilmestyy kotimainen kirja, mikä käsittelee kissoja. Anni siitä kertoikin, ja jotain jännittävää on ilmeisesti odotettavissa!

Translation: Intro.

10 kommenttia:

  1. Kissat ovat menestyksekkäästi valloittaneet maaiman. Niitä esiintyy kaikkialla. Kun kotona on kissa lukee kaikki maininnat erityisen tarkkaan, se on selvä. Odottelen myös tuota Kissojen Suomi -kirjaa innolla.

    VastaaPoista
  2. Vaikka minäkin luen paljon, en ole kiinnittänyt asiaan huomiota! Tuo Kissojen Suomi menee kyllä lukulistalle ja jos joku ei ole vielä lukenut, Doris Lessingin Kissoista on aivan ihana kirja myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi niinkin että luemme aivan eri kirjoja!
      Kiitos vinkistä, googlasin hieman, ja tuo kirja on otettava lukulistalle, se vaikuttaa todella ihanalta:)

      Poista
  3. Minäkin myönnän bongaavani kissoja paljon helpommin kuin koiria. Mutta Viisikoilla taisi olla koira? Niin muistelisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Tämä ei tullutkaan heti mieleeni. Tosin siitä on yli kaksi, ellei kolmekin vuosikymmentä kun viimeksi viisikon luin:D
      Ja koiran nimi oli Tim.

      Poista
  4. Elokuvissa vilahtelee usein kissoja milloin kenenkin sohvalla tai pöydällä lojuen. Nyt on ilmestynyt muutama sarja, joissa tietysti poliisimiehen mukana kulkee koira. Kissaa on varmaan vaikea ottaa mukaan tapahtumiin.

    Ilokseni olen sanomalehdissä nähnyt kissan usealla miespuolisella yritysjohtajalla. Olihan presidentillämmekin kissoja. Niin ja miespuolinen pomoni pidätteli kyyneleitä kertoessaan kissansa kuolemasta. Sai siitä pisteitä - minulta : )

    VastaaPoista
  5. Totta. Kissaa on hieman vaikea ottaa mukaan poliisin mukaan kulkemaan.

    Ja "Rontti lähti Miskan luo." Viikko sitten.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kun vinkkasit tuosta tulevasta kirjasta, sehän on ihan pakollinen ainkin lukea, jos ei hankkia! Kissojahan minäkin bongailen, tietty:)

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!