tiistai 9. elokuuta 2011

Pikavippi parin vuoden takaa

Kaupunginkirjasto tarjoaa pikavippejä. Siis kirjoja joilla on viikon laina-aika. Kirjoja ei voi varata, eikä niiden lainoja voi uusia laina-ajan päätyttä. Ja sakko alkaa juoksemaan välittömästi, kun laina-aika umpeutuu. Kirjat ovat pääosin uutuuskirjoja.
Katselin vanhoja kuvia, ja löysin erään kuvan vuodelta 2009, missä on pikavippi-kirja. Ja Myrsky. Myrsky asui siis tässä talossa oikean perheensä kanssa kaksi vuotta sitten. Tilat heillä olivat ahtaat, kaksi aikuista, kaksi lasta. Ja kaksi koiraa. Ja niiden pennut. Ja Myrsky! Ei ihme, että kissa kaipasi joskus omaa, rauhallista aikaa. Kissa tuli tänne joskus päivätorkuille. Tai sitten se meni vaatekaappiin piiloon. Alkuun olin älyttömän allerginen. Ensimmäisellä vieraillulla kissa puski ja kiehnäsi. En voinut sitä vastustaa. Silmäni turposivat umpeen. Vähitellen totuin kissaan. Onneksi sietokykyni kasvoi. En antanut sille ruokaa, koska sen oma perhe ja oma koti oli aivan seinän takana. Täällä se kävi vain huilaamassa.
Sama juttu kävi nyt keväällä. Totuttelin kissaan hiljakseen. Ensin vain harjasin sitä harjalla, mutta nyt olen pitkään jo silitellyt sitä ilman apuvälineitä. Enkä ole harjaamista unohtanut.

Kuva otettu 6.5.2009
Tämän kaiken aasinsillan jälkeen, kyse oli siis kirjoista.

Kuva otettu 8.8.2011
Sama kissa, sama kirjailija. Patterson siis. "Koukuttavaa jännitystä."
"Yhdestoista Alex Cross -romaani on taattua James Pattersonia."
Mielestäni Patterson on kärsinyt hieman inflaatiota. Mutta luen näitä kuitenkin. Ennen Pattersonia luin Inger Frimanssonin Pahaa pelkäämättä. Frimanssonin kirjat ovat kyllä hiukkasen ikävällä tavalla outoja. Mutta luen niitäkin. Outoudesta huolimatta.

8 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!