lauantai 13. elokuuta 2011

Päivätorkut ja kello viiden tee

Tänään olikin mukava päivä. Olin hillittömän hyvällä tuulella. Syytä siihen en kyllä keksi miksi näin. Kävin päivällä pitkällä lenkillä, ja keli oli mitä mainioin. Urheiluhetk(i)en jälkeen oikaisin hyvällä omallatunnolla aurinkovuoteelle kirjan kera. Välillä paistoi, välillä ei. Välillä huutelin kissaa. Jossain vaiheessa alkoi ramaisemaan ja hain villatakin sisältä peitoksi. Torkahdin pariin otteeseen. Päivätorkut ulkosalla ovat yksi elämän parhaimpia nautintoja.
Sitten tuli tietysti kissa. Se tassutteli luokse ja kommentoi samalla. Hyppäsi sitten seuraksi jalkopäähän. Olen huomannut että välillä sille tulee tarve tulla liki. Ei onnistu, jos nostaa sen viereen ja toivoo että se jäisi. Se tulee itse. Ja lähtee itse.

Rauha maassa.
Hei mikä se oli?
Orava!
Menköön. Nyt en jaksa.
Tyydyn seuraamaan sitä tästä.
Kurre tuli ja meni. Kirja oli yhdentekevä. Kello oli viisi. Minä päätin lähteä teen keittoon.

Valikoima hämää.
Juon haudutettua teetä. Teepusseihin en koske kuin äärimmäisessä hädässä. Ja teen pitää olla wahvaa. Valitettavasti tarjolla oli vain yhtä laatua. Ostin lähikaupasta, vaihteeksi toista laatua. Ja kun oli edullista. NormiTwinings. Keltainen rasia. Aivan liian laihaa minun makuuni. English Breakfast tai Lady Grey. Toimivat aina. Oli aamiainen tai ei. Ja kupin täytyy vetää sen 5dl. Pienemmästä kupista ei ole mitään syytä juoda.

Vielä merkinnät kirjasta.
Kirjan sain luettua loppuun. Kissa hiipi sisälle syömään. Löysin sen hetken kuluttua vaatekaapista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!