Isojen kissojen lumijälkilaskenta Etelä-Savossa sunnuntainta 8.1.2012
Koko Etelä-Savon riistanhoitopiirin alueella laskettiin vapaaehtoisten metsästäjien toimesta ilvesten jälkiä.
Laskennassa
selvitettiin ilvespentueiden lukumäärä sekä kirjattiin kartoille kaikki suurpetojen jäljet jotka ylittivät laskentareitistön. Meidän riistanhoitoyhdistyksen alueelta tehtiin havainnot kahdeksasta yksittäisistä ilveksen jäljestä, sekä yhdestä pentueesta. Kaupanpäälle löytyivät yhdet suden jäljet.
Sijaiskodin pihallakin tehtiin jälkihavaintoja. Jäljet löytyivät ulkorappusilta.
 |
| Havainto tehty ja kuvattu aamuhämärissä. |
Minkä eläimen jäljet mahtavat olla kysymyksessä? Suurpeto se ei missään tapauksessa ole, sillä jäljet ovat kovin pienet. Vai voisiko kyseessä sittenkin olla ilveksen pentu?
Ei, se ei voi olla mahdollista. Pennut eivät kulje itsekseen, vaan ne astuvat emonsa jälkiä pitkin. Pentueiden jälkien selvittäminen onkin tämän vuoksi hankalaa. Pennut saattavat kulkea emon jäljillä useita satoja metrejä. Ja sitäpaitsi, mitäpä ilveksen pentu sijaiskodin rappusilla istuisi!
Voisiko kyseessä olla kurre? Ei, sillä jäljet ovat liian suuret oravan jäljiksi.
Onko jäljet sitten jättänyt pieni pupu? Vaikuttaa aivan siltä että siinä olisi pitkien takakoipien jäljet. Voisiko se olla pitkäkorva mikä on hetken levähtänyt rappusilla? Vahvasti epäilen. Rusakot ovat melkoisen säikkyjä (ja hölmöjäkin) vaikka ne pihalle tulevatkin. Ja kuten tiedetään, Myrskyhän on
pupuntappaja, joten tuskin jänöt rappusille uskaltautuvat. Koirakaan se ei ole, sillä vapaana juoksevilla koirilla ei ole mitään asiaa sijaiskodin pihaan.
Koska näin mahdolliset vaihtoehdot on suljettu pois, niin jäljelle ei jää mikään muu eläin kuin kissa.
 |
| Kuvassa kissan etutassu, kynnet esillä. |
Myrsky istui aamulla tovin rappusilla ennenkuin uskaltautui pihalle. Takatassut sulattivat kissan alta hieman lunta, siksi tämänkaltaiset jäljet.
 |
| Myös takatassuissa kissalla on kynnet, takatassu kuvassa keskellä. |
Lukijoille pitää kertoa, että Myrsky ulkoilee talvisinkin. Ainakin tähän mennessä se on nauttinut ulkoilmasta pakkasesta ja pienestä lumesta huolimatta. Sopivasti annosteltuna.