WANTED!

Omppuvaras tahdotaan saada kuriin. Tänään se tipautti ainakin viisi omppua alas. Se pitää ottaa kiinni ja vangita.

Tähän tyyliin.

Ne ovat kyllä uskomattoman röyhkeitä ja rohkeita. Tänne kun muutimme, eräänä keväisenä lauantaiaamuna luin Hesaria keittiön lattialla ja samalla nautin aamukahvia. Ovet olivat ulos asti auki. (Hesari on niin tilaa vievä lehti, joten sitä on hyvä lukea lattialla.) Ihmettelin että mikä tuo ääni on? Aivan kuin joku rapistelisi kuistin käytävässä? Vilkaisin olkani ylitse. No kappas, orava! Tuli aamukahville. Ja kutsumatta. Onneksi kääntyi samantien ympäri ja paineli ulos.
En minä tosissani oravaa ole vangitsemassa. Kuvan Serla-Oravan joku vitsiniekka laittoi koristehäkkiin parisen vuotta sitten. Ja siellä se on killistellyt.
Myrsky saa ne oravat häätää.

Tänään sille riitti tarkkailu. Ja tuumailu. Ehkäpä se suunnitteli jahtia ja mahdollisia passipaikkoja.

Joku päivä...

...sen kurren vielä nappaan...

Huomenna on tohtorin kotikäynti suunnitteilla. Täytyy vaan varmistaa että kissa pysyttelee sisätiloissa.

Muista tehoste!

 

Täytyy pyytää tohtoria apuun. Ei varmaan onnistu tänään. Kissa lähti ulos sateiselle pihalle aamuviideltä. Eikä tullut sisälle kun lähdin töihin.
Maanantaina löytyi yksi punkki. Huomenna tulee neljä viikkoa siitä kun annoin punkkihäädön. Taidan käydä ostamassa pieneläinklikalta vielä yhden satsin. Tosin luulisi, että punkit alkavat nyt vähenemään kun kelitkin viilenevät.

Syksyn satoa ja omenavaras

On se syksy oikeasti tulossa. Viime viikolla piti lämmittää takkaa pari kertaa. Ja ihme ja kumma. Se veti. Tai sitten sitä on jo niin vanha tekijä takan kanssa että tietää kaikki niksit. Torstaina keräsin ensimmäiset ja viimeiset viinimarjat pensaista. Viinimarjapensaat eivät oikein menesty. Mutta ei se harmita, enkä oikeastaan jaksa paneutua asiaan. Veikkaukseni kuitenkin on, että ne saattavat olla liian varjoisassa paikassa.

Punaisia ja vaaleita.

Toisaalta, en omista mehumaijaa enkä juo mehuja kuin äärimmäisen harvoin. Mutta jos yhden piirakan saan marjoista tehtyä, olen tyytyväinen.

Mukaan laitoin vaaleita karviaisia.

Karviaispensas taitaakin olla ainoa marjapensas mikä voi hyvin. Sitäkään en hoida mitenkään. Hillo saattaisi olla hyvää, mutta en ole hillonkaan perään. Parhaimmillaan karviaiset ovat suoraan puskasta suuhun pisteltyinä.
Omenapuita on moneen lähtöön. Niitä ylisuuriksi kasvaneita.

Olisipa näin.

Tai onhan se juuri näin. Hetken aikaa. Muumiotauti tekee edelleen tuhojaan.

Kissaakin harmittaa.

Vielä enemmän sitä harmittaa omenavaras. Tai ehkä enemmänkin minua. Tänäänkin tuli orava hyppien puiden oksia pitkin, takapihalta. Poikkesi puussa ja toisessa. Irrotti puusta omenan ja oli olevinaan ovela ja vei sen jemmaan. Pihakoivuun korkealle.

Kurren kätkö korkealla.

Sanoin kissalle että saa luvan saalistaa kaikki oravat pihalta, jos vain suinkin mahdollista.

Mielenkiintoa oravia kohtaan sillä riittää.

Ja tänään kun tulin töistä kotiin, rappusilla oli herkkutatteja ja kissa odottamassa.

(Huomaa taka-alalta lähestyvä kissa.)

Mahdottoman suuria ja houkuttelevan näköisiä. Harmi vaan, että olivat kovin matoisia.

Ei kissan makuun. Ei sitten ollenkaan.

Vaikka paljon piti karsia, niin niitä riitti pannuun ja uuniin. Ja saan vielä huomennakin evääksi. Kissallekin oli tarjolla special meal. Herkullista hyytelöä. Jos totta puhutaan, minulle tuli (ja tulee) huono omatunto kun ostan irtokarkkia. Kissakin on ansainnut aina välillä jotain hyvää.

Päivätorkut ja kello viiden tee

Tänään olikin mukava päivä. Olin hillittömän hyvällä tuulella. Syytä siihen en kyllä keksi miksi näin. Kävin päivällä pitkällä lenkillä, ja keli oli mitä mainioin. Urheiluhetk(i)en jälkeen oikaisin hyvällä omallatunnolla aurinkovuoteelle kirjan kera. Välillä paistoi, välillä ei. Välillä huutelin kissaa. Jossain vaiheessa alkoi ramaisemaan ja hain villatakin sisältä peitoksi. Torkahdin pariin otteeseen. Päivätorkut ulkosalla ovat yksi elämän parhaimpia nautintoja.
Sitten tuli tietysti kissa. Se tassutteli luokse ja kommentoi samalla. Hyppäsi sitten seuraksi jalkopäähän. Olen huomannut että välillä sille tulee tarve tulla liki. Ei onnistu, jos nostaa sen viereen ja toivoo että se jäisi. Se tulee itse. Ja lähtee itse.

Rauha maassa.

Hei mikä se oli?

Orava!

Menköön. Nyt en jaksa.

Tyydyn seuraamaan sitä tästä.

Kurre tuli ja meni. Kirja oli yhdentekevä. Kello oli viisi. Minä päätin lähteä teen keittoon.

Valikoima hämää.

Juon haudutettua teetä. Teepusseihin en koske kuin äärimmäisessä hädässä. Ja teen pitää olla wahvaa. Valitettavasti tarjolla oli vain yhtä laatua. Ostin lähikaupasta, vaihteeksi toista laatua. Ja kun oli edullista. NormiTwinings. Keltainen rasia. Aivan liian laihaa minun makuuni. English Breakfast tai Lady Grey. Toimivat aina. Oli aamiainen tai ei. Ja kupin täytyy vetää sen 5dl. Pienemmästä kupista ei ole mitään syytä juoda.

Vielä merkinnät kirjasta.

Kirjan sain luettua loppuun. Kissa hiipi sisälle syömään. Löysin sen hetken kuluttua vaatekaapista.

Kahdeksan kalaa ja kissa

Aamulla oli rappusille levitelty yöllinen kalansaalis. Seitsemän ahventa ja kuha. Mahdottoman suuria ahvenia, ainakin minun silmissäni. Piti mittakin hakea esiin ja tehdä mittauksia.

Kissaa huudeltiin ja odoteltiin, jospas se tulisi katsomaan saalista. Tulihan se sitten hetken kuluttua. Kalat eivät herättäneet suurta mielenkiintoa. Kunnes olivat lautasella. Tie lautaselle oli ilmeisesti melkoisen sotkuinen, sillä kalansuomuja oli pitkin kuistin lattiaa kun palasin töistä kotiin.

Kaunista mosaiikkiako?

Aamulla ensimmäinen kommentti työpaikalla oli: "Haetko maitoa?"
Seuraavaksi sain kuulla kauhistelua: "Hui kuinka laiha olet!"
Vaikka olin pukeutunut vaakaraitaan. Eikös sen pitäisi leventää, eikä kaventaa? No, eipä ollut ensimmäinen kommentti painostani. Paino on kyllä hieman tippunut, tiedän sen itsekin. Viime viikolla pohdin asiaa jopa ääneen: Olen kohta yhtä laiha kuin kissakin. Kunnes sitten tapahtui se yksi tapaus. Ja kissa pulskistui. Olen pohtinut että voinko kertoa siitä täällä. Ja tullut siihen päätökseen, että kyllä voin. Kyllä kissaihmiset ymmärtävät. Mutta siitä jutusta toisella kertaa. Nyt takaisin tähän painavaan asiaan. Kotio kun pääsin, etsin sängyn alta vaakan. (Kirjoitetaanko se noin?)

Ensin kalibrointi.

Ensin punnittiin kissa. Se tapahtui siten että nostin kissan vaa´alle. (Onko tuo oikea kirjoitusmuoto? Kokeilen kaikkia mahdollisia, jospa joku menee oikein. Tosin heittomerkkejä ei ilmeisesti kotimaan kielessä käytetä? En pahastu jos joku suomenkielentaitoinen kertoo oikeinkirjoituksen oikean muodon.)

Veikkaukset kissan painosta ovat osuneet oikeaan.

Kissa painaa nelisen kiloa. Tosin, vaaka on mallia suuntaa-antava, joten kovin monen desimaalin tarkkuudella ei pysty tulosta tarkasti sanomaan. Sitten oli minun vuoroni.

Kovin laihalta en tässä kuvakulmassa näytä.

Tarkkasilmäisimmät saattavat nähdä oikeat lukemat. Paljastettakoon sen verran, että vielä toistaiseksi olen kelvollinen verenluovuttajaksi. Painoraja ylittyy vielä. Lopuksi vielä yksi vaakakuva.

Kissalle riitti. Se pakeni paikalta.

Muumiotauti

Tämän päiväinen, tai siis tänään päivitetty Aamulehti otsikoi:
"Muumiotauti pilaa taas omenoita, syynä helteen jälkeiset vesisateet." Ai se on siis muumiotauti, mikä aiheuttaa tuhoja omenille. Ja vesisateet? Minusta tuntuu että muumiotautia on tällä kujalla joka syksy.

Kuvassa myös kissa.

Kuinka pitkään täällä onkaan asuttu? Kohta kymmenisen vuotta? Ja joka syksy omenille käy hassusti. Ne putoavat puusta raakoina. Tästä syytän oravia. Ne käyvät hampaillaan katkomassa omenan kannat. Toinen syy lienee joinakin kesinä kuivuus.
Ja sitten ovat ne ötökät, mitkä syömällä käytäviä omenaan tuhoavat sen. Aamulehti neuvoo hävittämään taudin runtelemat omenat muualle kuin kotikompostoriin, sillä siellä sientitaudin itiöt eivät välttämättä tuhoudu. Kerään kyllä pudonneet omenat ja hävitän ne. (Kiva kiva. Kaatopaikkajäte pönttö täyttyy tänä syksynä ruskeista omenista. Taas.) Saattaa olla, että tämä piha on menetetty muumiotaudille. Sillä ennenkuin tänne muutimme, oli talo ollut muutaman vuoden tyhjillään. Ja omenat pudonneet puusta ja jääneet siihen paikalleen, oli muumiotautia niissä tai sitten ei. Kukaan ei niitä roskiin kiikuttanut.
Mutta voisiko tämmöisestä ihmeaineesta olla apua?

Rasia edestä.

Mikä ihmeen OXO cubes? Kävin siis tänään antiikkiliikkeessä. (Poikkean pari kertaa kuussa, ja mukaan lähtee melkein aina joitain pientä.) Löytyi pieni kaunis peltirasia.

Rasia takaa. (Ei istu, ei makaa.)

OXO kuutiot näyttivät olleen monikäyttöisiä. Siis mihin oikein sitä onkaan suositeltu? No, muumiotautia ne eivät poistaneet silloinkaan. Ja nyt peltirasia ilahduttaa silmää. Samaten ilahduttaa kastelukannu, minkä löysin samasta kaupasta. Se ei ole vielä aivan sellainen minkä haluaisin, mutta jo melko lähellä. Tosin pohjassa on pari reikää. Ne pitäisi kuulemma tinata, niin kannun saisi pitämään vettä. Selvä, onnistunee. Jos minulta jalometallien juottaminen onnistuu, enköhän tule tutuksi tinaamisen kanssakin. (Ja jos joku miettii että mitä järkeä on ostaa kastelukannu missä on pohjassa reikä, voin kertoa että se maksoi kokonaiset kaksi €uroa.)

Vieras, kastelukannu ja kissa.

Pihalla käväisi vieras. Kissa oli kuitenkin hänelle tuttu. Eivät juuri välittäneet toisistaan. Tai vieras pikemminkin yritti härnätä kissaa.

Onko nyt aivan pakko tulla siihen mun taakse?

Viis muumiotaudista, tänään löysin melkein unelmieni kastelukannun!

Hilja -maitotyttö

on suomalainen elokuva vuodelta 1953, sen tietää wikipedia kertoa. Minä taas tunnen erään Hilma -kissatytön. Ja Hilma on vuodelta 2009. Nuori neiti vielä. Eilen näin kuvia Hilmasta. Muistan kun Hilma tuli meidän kylille. Kävin ottamassa kissasta kuvan. Kuva päätyi sitten paikallislehteen, Kamera kiertää -palstalle. Lehdestä leikattu kuva on minulla vieläkin jääkaapin ovessa:

Hilmasta on kasvanut reipas likka. Tosin viime talvena kissan kotipihalla pyörähti ilves, ja se hieman hillitsi ulkoilua. Nyt kaikki on ok. Kissa ottaa vieraat ystävällisesti vastaan.

Moi. Kiva kun tulit. Anna mä vähän nuolaisen sua.

Ja pitää huolen reviiristään. Ja hoitaa pihaa. Sekä puutarhaa.

Voisikohan joku haravoida tästä?

 

 

 

 

 

Ja tämän puun ympärille sitten se myyräverkko talveksi.

Minä ja Myrsky toivotamme Hilmalle hyvää loppukesää ja alkusyksyä. Ja hyviä saaliita.