Vieraita sijaiskodissa

Pyhäinpäivänä sijaiskodin pihalle ajoi auto. Se oli lastattu Myrskyn oikean perheen jäsenillä. Perhe oli matkalla syntymäpäiväjuhliin, joten visiitti oli pikainen. Perheen äiti tapasi Myrskyn pihalla. Kissa oli tullut reippaasti luokse. Lapset odottivat autossa. Äiti halusi näyttää kissaa lapsille, ja hän nosti kissan syliinsä ja paineli kohti autoa. Ja siitäkös kissa ei tykännyt. (Ajatteli varmaan että nyt mua viedään! Täältä en lähde mihinkään!) Takajalat Myrsky painoi autoa vasten, ja tuli stoppi. No, Myrsky ei ole muutenkaan mikään sylikissa, joten se siitä. Sylistä kun se pääsi, se oli taas oma hurmaava itsensä.

Sijaiskodin sängyssä on kiva ottaa torkkuja.

Itse en ollut paikalla, mutta soittelin perään ja vaihdoimme kuulumiset. Ensimmäisenä kysyin että oliko kissa samanlainen kuin se teiltä lähti? Myrsky on kuulemma hieman lihonut, tai kauniimmin sanottuna, saanut massaa. Päädyimme siihen tulokseen, että se on nyt optimaalisessa kunnossa. Lihava se ei missään tapauksessa ole, vaan juuri sopiva. Mielestäni pieni painonlisäys ei olisi haitaksi näin talven edellä. Riippuu tietysti kuinka paljon se talvella tulee ulkoilemaan.
Kissa kuulemma vaikutti samanoloiselta kuin se oli ennenkuin perheeseen syntyi lapsia. Myrsky ei oikein välitä lapsista. Eikä se jaksa niitä koiria. Lasten syntymän jälkeen se kuulemma kaipasi omaa tilaa ja omaa rauhaa. Aikuisten seuraakin se vältteli. Perheen koko on nyt syksyllä kasvanut lisää, siellä on kolmen lapsen ja kahden koiran lisäksi kolme viisiviikkoista koiranpentua. Voi hurja, vauvakoiria! Joten vilskettä riittää.

Käynnistä ja puhelusta jäi hyvä mieli. Kaikille. Perheen äidillä on ikävä kissaa, mutta hän ajattelee että kissan on hyvä olla täällä sijaiskodissa.

Oli kiva nähdä teitä. Tulkaa toistekin.

Kiitin perheen äitiä siitä että kissa sai muuttaa tänne.
Hän taas oli iloinen että huolimme kissan tänne.
Kiitos H<3

Reviiri issue

Ei vielä voi puhua reviiriongelmista, mutta läheltä liippaa. Elokuussa oli läheltä piti -tilanne.
Kyseinen musta kissa on tällä viikolla taas ilmaantunut maisemiin. Tänne Myrskyn reviirille. Tiistaiaamuna raitapaidalla ja mustapaidalla oli tuijotus- ja huutokilpailu. Vielä ei käyty käsiksi.

Tarkkana on oltava. Se musta voi tulla olan takaa ja yllättää.

Tilanne laukesi siihen että ihminen puuttui tilanteeseen. Myrsky sai henkistä tukea ja extrarohkeutta sijaiskodin henkilökunnalta. Henkilökunta vain ilmaantui paikalle, ja se riitti.

Se voi tulla tuoltakin.

Perjantaiaamuna olin töihin lähdössä. Myrsky jäi nukkumaan sänkyyn. Kuistilla puin takkia ylleni, ja mikäs siellä pihalla vilahti? Joku suuri ja musta. Äkkiä aloin laukusta kaivamaan kameraani. Mutta sitten tein valinnan. Kumpi on tärkeämpää? Ajaa se musta pois pihalta vai ottaa kuva blogiin siitä tunkeilijasta?
Aivan oikein. Musta sai lähdöt. Tai se säikähti kun avasin oven. Melko liukkaasti se liikkui ja se katosi nopeasti paikalta. Jonnekin. Mystiseen piiloon. Vahtaamaan ja tekemään sotasuunnitelmia reviirin takaisin valtaamiseksi.

Kuvia maaliskuulta. Kun sijaiskodin piha oli mustan reviiriä.

Ongelmana on se, että sijaiskodin piha oli alkuvuodesta mustan kissan reviiriä. Suostuuko se pysymään poissa täältä? Vai onko sillä taktiikkana aina välillä koettaa onneaan? Hiljaista hivutustaktiikkaa? Kaveri on kyllä melko sinnikäs. Kevättalvella se kyttäsi pitkät ajat lumisateessa hiirulaisia lintulaudan alla. Lunta sateli hiljalleen sen turkin päälle, kissa meni melkein valkoiseksi, kunnes se luovutti.

Loppuun sijaiskodin terveiset mustalle: Pysy poissa täältä. Tämä on nyt Myrskyn reviiriä. Sinulla ei ole mitään asiaa tänne pihaan. Toistan: Ei mitään asiaa tänne. Pysy poissa.

Kissanmaitoa

Kaikki ovat varmaan huomanneet että Valion maitotölkkien kuosi on uudistunut. Lokakuussa julkaistiin tuotokset. Ja niistä sai lukea jos nyt ei joka toisesta, niin joka kolmannesta (tyyli)blogista. Tällä viikolla designmaitoja on tullut kauppojen maitohyllyihin. Joo, tämä on jo vanha juttu, mutta halusin tästä kirjoittaa. Koska ihastuin erityisesti erääseen näkemykseen maidosta.

Klaus Haapaniemi

Ihana kissi. Kuinka se oikein maitoon liittyy? Rasvattoman maidon tölkissä lukee näin: "Klaus Haapaniemen muodot kertovat tuhat tarinaa. Tässä se alkaa maidosta ja päättyy minne mielikuvituksesi vain riittää."

Designmaitoihin voi tutustua Valion sivuilla. Muita suosikkejani ovat Paola Suhosen ja Oiva Toikan tuotokset.

Lukion biologian opettajallani oli tiukka näkemys maidon juomisesta. Hänen mielestään maito on vasikoiden juoma. Ihmisten ei sitä tarvitse juoda. Itse en maitoa juomalla juo. Laitan sitä kahviin ja teehen. Entäpä sitten kissat? Vaikuttaa siltä että vallalla on kaksi koulukuntaa. Joku antaa mirrille maitoa, joku ei. Tarvitseeko kissa lehmänmaitoa? Ehkäpä tärkeämpi kysymys on haluaako kissa itse juoda sitä maitoa. Navettakissat ainakin juovat. Niille on aina kattaus aamulla ja illalla, lypsyaikaan. Lämmintä lehmänmaitoa.

Myrskyn oikeassa kodissa kissa sai joskus kermaa. Minä en ole muita maitotuotteita kissalle antanut kuin voita. Joskus, silloin tällöin, lusikan kärjestä. En liikaa, ettei se suotta pulskistu, ja etteivät sen suonet mene tukkoon. (Voiko kissallakin olla kolestrolia?)
Rahkaa kannan kaupasta kotiin ylenpalttiset määrät. Siinä on sitä protskua millä saa lihakset kasvamaan, juu. Rahkaa voisinkin kissalle tarjota. Muistan jostain blogista bonganneeni kuvan missä kissa nuolee rahkatölkkiä. Kenenköhän se blogi oli? Jospa kissa tykästyisi siihen rahkaan. Mutta kannattaisiko se? Pelottaa että kuinkahan sen vatsa siihen reagoi? Jos kissa rakastuisi rahkaan, niin sitten meillä olisi kaksi yhteistä suosikkiherkkua.
Yksi yhteinen suosikki on maksamakkara. Laitan sitä eväsleivän päälle. Pysyy verenluovuttajan hemoglobiiniarvot kohdallaan. Äiti kyllä neuvoi että "Älä paljon anna sitä maksamakkaraa. Siinä on kuitenkin sitä suolaa."
Äidille tiedoksi, en anna paljon, ihan pikkuisen vain. Vain pienen makupalan. Enkä edes joka päivä.

Ja mähän en oo mikään maitopoika.

Laitetaan lopuksi vielä yksi kuva oikeasta kissasta vaikka Haapaniemellä hieno kuvitettu kissa onkin.

Lähtöjä

Töihin lähteminen voi olla hankalaa. Tai onhan se. Ja myös sydäntäraastavaa. Olen heikko ihminen ja pehmo, mitä kissan suhteen tulee. Poikkeuksellisesti Myrsky on ollut päivisin aivan yksin kotona tällä viikolla. Aamulla pitää varmistaa että onko kissa ulkona vai sisällä. Ja mihin se kenties haluaa mennä. Sisälle vai ulos. Mitkä ovet pitää jättää auki, mitkä ei. Jos se on ulkona kun lähden, se kuulee ovien aukeamiset ja sulkeutumiset ja tulee katsomaan.
Sitten silitellään, ja se pohtii jäisikö se sisälle vai ulos. Eilen se jäi ulos, istumaan omenapuuhun. Kun tulin kotiin, se nukkui makeasti kuistin tuolissa. 
Tänään torstaina tilanne oli tämä:

Hei minne sä olet menossa?

Lähde siinä sitten hyvillä mielin töihin. Kissa laittaa parkkiin pyörän eteen.
Hirviporukassa on eräs mies ja hän melkein joka kertaa sanoo jahdissa ajatuksensa (omaan lakoniseen tyyliinsä) ääneen: "Ettei mitään vaan sattuisi." Miehellä on kyllä pilke silmäkulmassa sen sanoessaan. Minäkin ajattelen useasti näin kun lähden pois kotoa ja kissa jää yksin. Ettei mitään vaan sattuisi.

Onko ihan pakko mennä? Jos jäisit tänne silittelemään mua?

Takapihan naapuri oli tänä aamuna ottanut tikkaat ja kiivennyt käsisahan kanssa sahaamaan vaahteranoksia. Sahauksen äänet kuuluivat sijaiskodin pihalle. Toivoin että se pitäisi kissan mielenkiintoa yllä ja pääsisin livahtamaan töihin. Kissa jäikin pihalle istumaan ja katsomaan perääni kun polkaisin pyörällä kujalle.

Kattihaaste #4: Syksy

Edellinen kattihaaste (Laatikot) jäi meiltä väliin. Myrsky ei ole (ainakaan vielä) osoittanut halukkuuttaan laatikoiden suuntaan. Mutta nyt innolla syksyn pariin. Syyskuvia meillä riittääkin. Vielä ollaan innokkaita ulkoilemaan.

Maumau. Täällähän kastuu tassut!

Ja aivan yhtä innokkaita tulemaan takaisin sisätiloihin. (Ja kohta pitää taas päästä ulos.)

Best food ever

On Myrskyn mielestä ne hiiret. Ja raakana.

Eilen Myrskyllä kävi sauma saaliin suhteen. Illan pimeyden turvin, se nappasi yhden pienen hiiren. Kissa odotti ulko-oven takana tovin aikaa. Se halusi tulla esittelemään saalistaan. (Onneksi se oli jo ottanut sen hengiltä.) Minä riensin paikalle kameran kanssa ja salamavalon välkkyessä kissa antoi leukojen tehdä työn ja rouskutteli hiiren suihinsa. Tietysti asiaankuuluvien kehujen saattelemina.

Kaiken se pisteli poskeensa. Jopa sisuskalut ja hännänkin. Ei jäänyt siivottavaa.

Kaikki meni.

Hetken kissa pyöri kuistilla ja kehräsi kovaan ääneen. Sillä oli vielä saalistustäpinä päällä. Menojalkaa vipatti. No, olihan se hiiri pieni.

Tuolta niitä saa.

Pitäisiköhän vielä käydä hakemassa lisää?

No mä käyn vielä katsomassa.

Kissa päätti lähteä vielä hetkeksi hiirijahtiin. Lisää niitä ei löytynyt, ja yö menikin kuistin tuolissa hiirtä sulatellessa ja (hiiri)unia katsellessa.

Kun karhukoira kissan puuhun ajoi

Tämä juttu ei liity Myrskyyn, mutta kissoihin kuitenkin. Ja siihen metästelyyn. Pyrin olemaan lyhytsanainen näiden mettäjuttujen kanssa, sillä kaikkiahan ne eivät (todellakaan) yhtään kiinnosta. Viime sunnuntaina oli hirvijahdissa melkoisen tapahtumarikasta ja yllättävää menoa. Metsällä sattuu ja tapahtuu kaikenmoista, joskus on parempi jättää ne jutut sinne metsään eikä huudella niitä ympäriinsä. Tämän voin kuitenkin kertoa.
Jahdissa oli tilanne päällä. Porukan toinen koira, jämtlanninpystykorva Sira oli passiketjun ulkopuolella, siis toistaiseksi pois pelistä. Toinen koirista, karjalankarhukoira Jalo oli vielä alueella, se oli tavoittanut kaksi hirveä ja lähtenyt niiden perään. Koira on kuitenkin vielä nuori, kaksi ja puolivuotias, eikä sillä vielä ole riittävästi sitkeyttä ja peräänantamattomuutta hirvien suhteen. Karhukoiraurokset kypsyvät hitaasti. Lisää karhukoirista voi lukea täältä.
Koska karhukoira on alunperin kaiken riistan metsästyksessä käytetty koira, on niillä mielenkiintoa myös muihinkin kuin hirveen ja karhuun. Tätä yksilöä kiiinnostaa hirvien lisäksi ketut, supikoirat, peurat, linnut, oravat. Ja nyt se löysi uuden mielenkiinnon kohteen: kissan!

Kuvan koira liittyy tapahtuneeseen.

Koira oli harhautunut hirvien perästä, ja ottanut kohteekseensa kissan. Yleensä koira tulee pyynnöstä luokse, paitsi jos se on pahanteossa. Nyt se millään meinannut antaa koiranohjaajalle kiinni. Koira oli mennyt erään talon pihaan, talossa asuu perhe, minkä äiti on erittäin kissarakas. Heillä on kolme kissaa ja yksi koira. Koira pyöri talon takapihalla. Koiranohjaajan oli mentävä koiran luokse katsomaan että mikä nyt oikein maksaa? Koiralla oli etutassut vasten puuta ja se tuijotteli korkealle kuivakkaaseen mäntyyn. Siellä ylhäällä oksalla kökötti harmaaraidallinen kissa. Hämillään tietysti.
Koira ei tullut luokse sen vuoksi, koska se halusi isännälleen näyttää että katso mitä mä nyt löysin!

Puu on siperianmänty, ja tällä kertaa ihmetellään oravaa.

Voi noloa. Oli poistuttava nopeasti paikalta. Täytyy toivoa, ettei perheenäiti saa tietää miksi koira harhautui pihalle. Täytyy myös toivoa, että kissa tokenee järkytyksestä. Koiriinhan se on tottunut, mutta nyt kyseessä oli suuri ja innokas, ehkä pelottavakin metsästyskoira. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos koira olisi tavoittanut kissan. Olen lukenut erään karhukoirista kirjoitetun kirjan, (se oli fanaattiseen sävyyn kirjoitettu omakustanne), missä kirjoittaja kehui karhukoiraansa, kuinka koira oli ollut monen kissan surma. (Kuulostaa pelottavalta.)
En kuitenkaan jaksa uskoa että tämä kyseinen karhukoira olisi koitunut tämän kotikissan kohtaloksi, vaikka se kaikkiruokainen onkin.