tiistai 25. lokakuuta 2011

Jyrsijöille kyytiä

Näin mainosti eräs halpahalli tarjouslehdessään.
Tarjolla oli joko perinteinen hiirenloukku, kaksi kappaletta kahdella eurolla. Toisena vaihtoehtona sähköpistokkeeseen laitettava jyrsijän karkotin. Se oli tarjouksessa (säästöä 24%), hintaa enää vaivaiset kuusi euroa. Olettaisin että tuonkaltaisia loukkuja ja aparaatteja ei tarvita taloudessa missä on kissa.

Perjantaina tulin kotiin ja ihmettelin ruopaisujälkiä pihalla. Ajattelin että kissa varmaankin on riehunut ja revitellyt. Näin se olikin tehnyt. Mutta ei suinkaan huvin vuoksi tai muuten vain sekopäisyyttään. Sain nähdä kännykkäkameralla otetun kuvasarjan.

Esiin kaivettu saalis.

Leikittelyä.
Jyrsijä oli rapistellut maassa lepäävien rännien alla. Kyseiset vesikourut odottavat asennusta, mutta koukkuja oikeanlaisella profiililla ei ole enää tarjolla. (Siinä onkin melkoinen ongelma ratkaistavaksi.) Rapistelija piti saada pois jemmastaan. Siihen kissa tarvitsi avustajaa, ja avustaja nosti vesikouruja ja näin saalis saatiin yhteistuumin esiin.

Pikainen poseeraus ennen lopullista iskua.

Mäiskis. Kissa oli säälimätön, se nujersi jyrsijän.

Ei auttanut vaikka jyrsijällä oli suuret ja kauniit silmät. Kissa koitui sen kohtaloksi.

Ja aterian ääreen. Maiskis.

2 kommenttia:

  1. Taitaa tuo jyrsijän liha olla maukkaampaa kuin kaupasta ostettu jauheliha. Kaupan jauheliha ei kissalle maistu. Mikähän juttu tässäkin oikein on??

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!