maanantai 31. lokakuuta 2011

Kuinka sijaiskodissa pedataan sänky

Mitä tehdä jos koko yön pihalla ulkoillut märkä kissa ennättää sänkyyn ennenkuin sänky on pedattu? Tänä aamuna kävi näin. Se ennätti sänkyyn ennenkuin sain sen pedattua. Sillä oli selvä suunta sänkyyn ruokakupilla vierailun jälkeen. Juu, talouskoulun käyneenä tiedän ettei sänkyä kannata hetimiten pedata kun sieltä on noustu. Hyvä olisi jos petivaatteet saisivat hetken verran ottaa ilmaa ja tuulettua että kosteus poistuisi. Sijaiskodissa kuitenkin toimitaan seuraavasti jos kissa on ollut nopeampi:
Annetaan kissan leipoa. (Se siis poikkeuksetta leipoo kun se hyppää sänkyyn.)
Puhutaan rauhallisesti. Samalla tartutaan peittoon ja varoen käännetään sitä, yritetään laittaa se paikalleen. Jos ei täysin onnistu, ei liene vakavaa jos se jää hieman muhkuralle.
Koko ajan tarkkaillaan kissaa ja tehdään huomioita siitä kuinka se käyttäytyy. Jos häiritään liikaa, pidetään pieni breikki. Kun kissa on asettunut paikoilleen, katsotaan voiko sitä hiukan nostaa ja siirtää. Myrsky ei tykkää siirtämisestä. Se ottaa nokkiinsa ja lähtee. Sitä ei sijaiskodissa tehdä. Kissan nostelu paikasta toiseen ei auta, eikä se tee hyvää ihmis-kissa- suhteelle.
Tämän jälkeen vuorossa on päiväpeiton paikalleen laitto. Ei sen väliä meneekö juuri kohdalleen ja kuinka päin menee. Meneekö pitkittäin vaiko poikittain. Ihan sama, pääasia että se peittää petivaatteet. Koko ajan pidetään huolta siitä ettei kissaa häiritä liikaa. Jos kaikki on mennyt hyvin, päästään kuvankaltaiseen tilanteeseen:

(Huomatkaa selästä märkä turkki.)
 
Tämän jälkeen voidaan mennä valmistamaan itselleen aamupalaa. Välillä on kuitenkin hyvä käydä tarkastamassa kuinka kissa viihtyy.

Mulla on tämä turkinhuolto vähän kesken.

Tämä kainalo on vähän hankala.

Tämä vaatii nyt vähän tarkkuutta, joten.. jos suinkaan viitsit..

Mennä pois häiritsemästä mua, koska mä

Aion nyt käydä Zz..nukkumaan..zZZ
Niin, hyvää alkanutta viikkoa kaikille, mitä sitten teettekään. Jotkut tekevät töitä, jotkut viettävät niitä kissanpäiviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!