lauantai 17. syyskuuta 2011

Ei mikään sylikissa

Viime viikolla pyykinkuivatusteline sanoi itsensä irti. Se romahti. Ja märät pyykit olivat lattialla. Kekseliäänä tyttönä korjasin sen ilmastointiteipillä. Ilmastointiteippihän sopii kaikkeen mahdolliseen. Lisäpisteet saanen teipin väristä. Se oli mustaa. Siis vielä monikäyttöisempää kuin se perinteinen hopeanvärinen. Mustasta teipistä kekseliäs askartelee vaikkapa tasselit burleskibileisiin, jos tarve vaatii(!) Unohdin sen rikkoutuneen pyykkitelineen kunnes pesin uudemman kerran pyykkiä. Onneksi torstaina alkoivat mammuttimarkkinat ja hain mammuttikaupasta uuden telineen kymmenellä eurolla. Telineestä tuli pyykkiteline numero kolme. Kodintarvikkeilla ja kodinkoneilla on kuitenkin se käyttöikänsä. Ne eivät kestä ikuisuuksia. Pyykinpesukonekin taitaa olla numero kolme. Imuri on pitänyt pintansa, tosin letku on vaihdettu ja sitäkin on paikkailtu sillä ilmastointiteipillä.
Mammuttikaupassa oli lastenosastolla tarjouksessa myös punaisia lipallisia pipoja. Semmoinenkin oli aivan pakko ostaa. Kolmella eurolla. Minulla on niin pieni pää, että lastenpäähineet sopivat aivan hyvin. Tosin tämä oli joustavaa mallia. Ja näytän se päässä ihan hölmöltä, mutta säännöt vaativat punaisen päähineen. Halusin jo fiilistellä tulevaa, ja esittelin päähinettä kissalle.

Mua ei sun pipot kiinnosta.

Tarkoituksena oli ottaa kissa syliin ja poseerata sen kanssa. Syliin ottaminen onnistui, mutta kissa ei todellakaan ole mikään sylikissa.

Onko tämä nyt aivan välttämätöntä?

Muutaman kerran olen nostellut sitä. Se ei tykkää olla sylissä. Pari kertaa on yritetty ottaa "yhteiskuvaa." Semmoista missä kissa olisi sylissä. Ei ole onnistunut.
Se ilmeisesti suostuu, vain jos sitä itseään huvittaa. Luokse se tulee kyllä, ja viereenkin. Joskus sängyssä kainaloon, ja se vasta ihanalta tuntuukin. Kissa tulee itse. Sitä ei voi pakottaa. Lahjontaa en ole vielä tämänkaltaisessa tilanteessa yrittänyt. Lieneekö tarvekaan. Täytynee kunnioittaa sitä. Jos ei huvita, niin ei sitten.

Nyt riitti tämä pelleily. Mä menen nyt!
Niin. Ensi viikonloppuna se sitten alkaa. Se hirvijahti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!