perjantai 29. elokuuta 2014

Pässi irti!

Keväällä ostetut mansikantaimet eivät juuri tehneet mansikoita mutta rönsyjä sitäkin enemmän. Päätin että niille on tehtävä jotain. Ne olisi laitettava maahan. Viime viikolla sain lisää puulaatikoita. Ne on nyt käsitelty, odottavat kuivumista. Ajattelin täyttää laatikot mullalla ja laittaa rönsyt niihin talvehtimaan. Lisätilaa kasvimaalle oli kuitenkin sitä ennen saatava. Joten raivaussaha käteen, kuulosuojaimet korviin ja vattupuska nurin. 


Menin kasvimaan viereen sahan kanssa. Ajattelin käynnistää sen ja vasta sitten laittaa kuulosuojainten radion päälle. Olin jo kumartunut ja valmiina nykäisemään sahan käyntiin, mutta en ehtinyt.

OMG! Joku musta lähestyi minua. Se oli pässi! Auvo, se sarvekas tyyppi. Se oli päässyt pois aitauksesta ja tuli katsomaan minua. Ehkä se himoitsi punaisia kumisaappaitani koska se alkoi suullaan hamuamaan niitä.

Tämä ei voi olla totta. Kuinka tämä voi olla edes mahdollista?
Hätäpuhelu henkilökunnalle: "Täällä on pässi irti!"

Henkilökunta oli kaupungissa asioilla, traktorista oli puhjennut rengas ja se piti viedä paikattavaksi. Olin ihan yksin asian kanssa, appivanhemmatkin olivat poissa maisemista. Ei muu auttanut kuin tuumasta toimeen. Juttelin ahnaalle pässille rauhallisesti (olo oli kaikkea muuta kuin rauhallinen, syke jyskytti korvissa) ja tartuin sen kaulapantaan. Kiskoin sitä aitauksen porttia kohti, sinne se oli takaisin saatava vaikka aita olisikin rikki. Auvon kaveri Kultsi katseli aidan takana kummissaan että minne se kaveri meni? Aitauksen portti oli kiinni ja aukaisin sen. Pässin työnsin aitaukseen ja suljin portin.


Aitaus oli ehjä. Ehkä pässi oli hypännyt aidan ylitse. Niiden omistaja varoitteli meitä kesällä: Ne saattavat hypätä aidan yli. Emme jaksaneet uskoa sitä.

Tänä tapahtui eilen. Tänään kun ajelin kaupungista kotiin henkilökunta soitti minulle ja kertoi että molemmat pässit olivat päässeet pois aitauksesta. Niille maistui ruoho ja samaten omenapuun lehdet. Onneksi niiden aitaukseen takaisin saamisessa ei ollut ongelmia. Päättelimme että ne ovat tulleet aidan alitse. Iskimme siis maahan lisätolpan ja kiristimme verkko lisää.

Henkilökunta manasi: "Voi itku ja hammasten kiristys!"
Minä manasin: "Voi itku ja mahan kiristys!"

Translation: Double Trouble.

23 kommenttia:

  1. Onneksi pässit oli sopuisia aitaukseen palautettavia, mutta ei kyllä tarvisi karkailla!

    Kukin manaa tyylillänsä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Mutta ruoho taitaa olla vihreämpää siellä aidan toisella puolella...

      Poista
  2. :D Voihan mahankiristys sentään! Taisivat oppia kerrasta....

    VastaaPoista
  3. No voi mahankiristys niin, älä sinä kuule vauvaa häirihe kamalilla pörinämasiinoilla. Itekin tarvit kuulosuojaimet... :D
    Tais tulla pässi sopivasti väliin :)

    VastaaPoista
  4. No huh. Kyllä minullakin olisi ollut henki kurkussa. Jos tulivat aidan alta eivätkä päältä, niin sittenhän asia on hoidettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin tosissaan luulimme että se oli ylitse, mutta ali ne ovat tulleet. Toivottavasti eivät tätä temppua enää tee.

      Poista
  5. Öljyä pintaan ja puidenoksia pässeille! Sillä lähtee kiristykset.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljy on havaittu hyväksi ja pässeille tosiaankin maistuvat ne puiden oksat. Kaikki oksat aitauksessa mihin yletetään on syöty.

      Poista
  6. Missäs Myrsky oli, kun ei tullut auttamaan?

    VastaaPoista
  7. Sinun elämästäsi ei tapahtumia puutu : D Ei sentään pässi pökkäissyt kumoon. Hyvin hoidit tilanteen, tosin pässin myötävaikutuksella, ha ha.

    Pikkukisu -juttu oli aivan suloinen. Parempi meikäläisen vältellä sellaisia tai muutoin niitä siunaantuu Muksulle kaveriksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä pässit ovat ystävällismielisiä eivätkä vihaisia. Ja se kissakuume on erittäin tarttuva tauti. Kannattaa todellakin pitää varansa!

      Poista
  8. Huh, minä olisin varmaan säikähtänyt tosi paljon ja yrittänyt juosta karkuun! :O

    VastaaPoista
  9. Tuolla maalla sitä sattuu ja tapahtuu :))

    VastaaPoista
  10. On kyllä komea tuo Auvo-pässi <3. Onneksi on kilttejä pässejä, jotka palaa suosiolla takaisin aitaukseensa!

    VastaaPoista
  11. Ja pässit oli ihan vaan että, "vähän vaan tässä lähettiin kylille katteleen ja ulos syömään ;) "

    Mitenhän tämä kaupunkilasitäti osaisi tilanteessa olla ? Epäilen, että justiinsa toisin kun Minna ;D

    VastaaPoista
  12. Onneksi Auvo kiinnostui saappaistasi eikä lähtenyt kauemmaksi rimpsalle. Voipi hyvin olla, että kun keino vapauteen pääsemiseksi on keksitty sitä tullaan yrittämään yhä uudelleen. Et sitten mitään kevyempää askaretta keksinyt kuin raivaussaha hommia :)

    VastaaPoista
  13. Pässillä on sellainen "karkuteillä, ai mää vai?"-ilme.

    VastaaPoista
  14. Ai että, vähänkö jännitti lukiessakin, tuleeko Minnalle peffankiristys :) Eikös pässit pukkaa aina leffoissakin peffaan....

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!