maanantai 7. heinäkuuta 2014

Päivän löytö

Juhannuksen jälkeen alkoivat alennusmyynnit, minä pistäydyin alessa ohimennen koska oli naapurikaupunkiin silloin asiaa. Tänään mietin poikkeanko kirppiksellä vai en. Onneksi poikkesin. Löysin itselleni pitkään himoitsemani vaalean farkkupaidan (se olikin jo sarjassa numero kaksi, mutta se on sivuseikka).


Hyviä löytöjä voi tehdä kotonakin jos osaa pitää silmät auki. Eräänä aamuna kuistilta löysin kissan viiksen. Sen verran omituinen olen että kerään löytämäni viikset talteen.

Kesäistä viikkoa kaikille!

Translation: Find of the Day.

26 kommenttia:

  1. Minullakin on muutamia viiksiä tallessa. Ei kuitenkaan vielä Sulon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se Sulon ensimmäinen viiksi lienee verrattavissa lapsen ensimmäisiin kenkiin, hih! (Kylläpä me ollaan pöljiä.)

      Poista
  2. Hihhih, mullakin on kokoelmassa jo neljän kissan viiksiä.

    VastaaPoista
  3. Oho, itselleni ei ole tullutkaan mieleen kerätä kissan viiksiä. Täällä tosin niistä tulisikin aikamoinen kokoelma, kun valehtelematta joka viikko löytyy 3-5 viikseä jostakin. Pienen asunnon edut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on siis korkea aika ryhtyä kartuttamaan kokoelmaa!

      Poista
  4. En ole minäkään kerännyt kissan viiksiä, mutta välillä niitä löytyy. Figo kyllä tykkää leikkiä irronneilla viiksillä. Ehkä sekin on vähän outo?

    Pitäisi varmasti seuraavalla kerralla ottaa talteen.

    VastaaPoista
  5. Et todellakaan ole ainoa viiksienkeräilijä.

    VastaaPoista
  6. Voihan viikset, en ole ajatellutkaan kerätä. Mutta itsetekemässäni samaanirummussa on useita viiksiä koristeena. Rumpukapulan sisällä on taas toisen kissan karvaa pehmikkeenä ;)

    VastaaPoista
  7. Tää seisoo täällä teippiharjan kanssa ja kysyy kissoiltaan, että käykö ne naapurin kissaltakin hakemassa karvoja leviteltäväksi?! Tää on nyt vähän julmalla tuulella, mutta jos tulis viiksikarva vastaan, ni se ois niin söpö juttu, et tää leppyis heti <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan taatusti leppyisit! Karvoja riittää, mutta ne viiksikarvat ovat keräilyharvinaisuuksia:D

      Poista
  8. Varaviiksiä, jos vanhemmiten alkaa Myrskyllä viikset harvenemaan? Ei kun talteen! Tunnustan itsekin laittavani silloin tällöin talteen sekä kissan että koiran viiksiä. Mutta jotenkin ne tuppaavat katoamaan jotenkin mystisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsit, minulla ei olekaan kokoelmassa ensimmäistäkään koiran viiksikarvaa. Semmoinen taitaakin jäädä vain haaveeksi. Yritä nyt ulkotarhasta niitä löytää...

      Poista
  9. Ilmoittaudun kissanviiksien kerääjien poppooseen. Aloin vuonna 1994 ja pieni frezzamokkapullo riittää. Hitaasti näitä harvinaisia aarteita karttuu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, sinäkin! Mutta on sinulla jo melkoisen suuri kokoelma...

      Poista
    2. Joo, on kymmeniä. Laskemati ovat. Laitoin kuvan naamariin (fb). Mutten osaa tänne panna.

      Poista
    3. Voi harmi. Me emme ole facessa joten näkemättä jäi:(

      Poista
  10. Pitäähän tänne nyt ilmoittautua viiksenkerääjäksi. Suurin aarteeni on kihartunut viiksi. :) Viikset kerätään soittorasiaan.

    VastaaPoista
  11. Jotkuthan tekevät noista viiksistä koruja, muuten. Itse en kerääva, vaikka mieli tekisi....

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!