"Karjalankarhukoiran turkki on tuuhea ja kaksikerroksinen, kuten pohjoiselle pystykorvalle sopii: pehmeää pohjavillaa peittää karkeahko ja suora päällyskarva." (Lähde.)
Jossain vaiheessa kevättä koiran pohjavilla alkaa silminnähden irtoamaan ja silloin on ryhdyttävä toimeen. Koira näyttää siinä vaiheessa erittäin siivottomalta. Apuna meillä on aito furminaattori. Se maksoi pienen omaisuuden, mutta on todella tehokas. Jalon talviturkki sai siis kyytiä, kuten kuvasta näkyy.
Työjako on seuraavanlainen: Henkilökunta pitelee koiraa ja minä annan furminaattorin laulaa. Jalo ei laita yhtään vastaan, päinvastoin. Harjaus on ihan nautittavaa. Ja saattaa koiran olokin hieman tuosta keventyä ja olemus hoikentua. Toivottavasti kuumalla kelillä on myös siedettävämpi olla.
Myrsky oli rohkea ja päätti tulla paikalle seuraamaan operaatiota.
Jännite koiran ja kissan välillä oli melkoinen. Jalo ei tällä kertaa päästänyt ääntäkään sillä henkilökunta piti hihnaa kireällä.
Koiran suureksi pettymykseksi kissa päätti poistua paikalta. Jalon olisi ehkä tehnyt mieli hieman leikkiä. Tai ainakin haukkua. (Tai ennemminkin haukata!)
Translation: Fur.
Mä jo luulin, että Jalo on joutunut uimareissulle :)
VastaaPoistaKissan ja koiran tutustuminen on varmastikin piiitkä projekti -toivottavasti Myrsky ei heittäydy liian uteliaaksi.
Ei sentään. Jalo ei muuten ole vielä ymmärtänyt uimisen ihanuutta. Uimaan mennään jos edessä on riittävä kannuste. Eli hirvi. Muuten ei pulikoimisesta perusteta!
PoistaOho tota karvamäärää, voittaa meidän kattien tuotokset ;)
VastaaPoistaSopivan kaukaa Myrsky kyllä Jaloa seuraa, hyvä vältellä turhaa riitaa.
Eikä tuossa vielä ole kaikki! Onneksi Jalo asuu tarhassa eikä sisällä...
PoistaHyvä että Jalo tykkää harjaamisesta! Meidän entinen samojedi, Vili, ei kylläkään tykännyt. Se ei kyllä mennyt samalla tavalla kapisen näköiseksi kuin karhu- ja hirvikoirat, mutta pitihän sitäkin harjata.
VastaaPoistaMyrsky teki viisaasti poistuessaan paikalta! Jalo myös, kun piti kuononsa kiinni ;)
Kapinen, se on juuri oikea sana kuvaamaan koiran keväistä ulkomuotoa! Ei ihme jos Vili ei tykännyt harjauksesta. Pitkä karva saattaa menee takkuu ja kerää kaiken maailman roskia.
PoistaEhkäpä Myrskykin pelkäsi joutuvansa heittämään (talvi)turkin :)
VastaaPoistaSe vasta olisikin ollut kauhea paikka!
PoistaJalo näyttää oikein komealta trimmattuna ja kalsarit riisuttuna. Kätevä tuollainen furminaattori, mutta Myrsky ilmeisesti välttelee sitäkin.
VastaaPoistaKissalle meillä on oma harja. Ja se on ihan mieleinen. Koiran furminaattori on liian suuri kissan hoitamiseen, olen testannut.
PoistaKyllä lähtee isolta koiralta karvaa! :)
VastaaPoistaIhan hulluna!
PoistaJärjetön hina mokomalla vehkeellä.
VastaaPoistaOnhan se KALLIS.
PoistaTärkeä hoitotoimenpide. Varmaan Jalolla on yhtä keveä ja huojentunut olo kuin ihmisellä, joka on tehnyt kodissaan perusteellisen kevätiivouksen.
VastaaPoistaMinä haluan uskoa näin!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVarmasti Jalosta tuntui oikein huojentavalta olo kun ylimääräinen karva oli lähtenyt!
VastaaPoistaKyllä!
PoistaMä oon joskus kävelylenkillä nähnyt koirankarvakasoja ja kummastellut, miten niitä voi olla niin paljon. No, nyt taisi sekin arvoitus ratketa. Jännää. Kuten varmaan teidän koiran ja kissan välilläkin, siis sitä jännää.
VastaaPoista