tiistai 15. huhtikuuta 2014

Onnenpäivä!

Totesi Myrsky kun lintulaudan alla ruokailijoita näki: "Ei yksi vaan kaksi oravaa! Sehän tarkoittaa oravanpoikia..."

Poikasia syntyy kahdesta kolmeen pesuetta, kahdesta viiteen kappaletta kerralla. (Lähde: Suomen metsästäjäliitto)


Seuraavana aamuna niitä näkyikin jo kolme. Myrsky lipoi huuliaan ja teki laskutoimituksiaan, odotettavissa voisi olla paljon paisteja. Henkilökunta pyöritteli päätään ja kauhisteli tilannetta, toivoi oravien pakenevan kauas metsään kissan kynsien ulottumattomiin.

Translation: It´s a Cruel World.



22 kommenttia:

  1. Vaikka sinä Myrsky suuri saalistaja oletkin, niin voisit kuitenkin jättää oravanpoikaset rauhaan. Keskity siihen, ettei teidän tupaan tule hiiriä ja muita, jooko?

    VastaaPoista
  2. Oravat on valeppukusii rottii, jotka repii talon yläpohjasta eristeet, tekevät sinne pesiään ja tekevät talolle muutenkin haittaa. Nimim:Betonitalossa kaupunkissa asuva.

    Siis oravat on meilpäin (kaupunkissa) ihan oikeesti onkelma.

    Myrsky irti ja saalistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmallisia otuksia, kyllä. Ja röyhkeitä ryöväreitä kaiken lisäksi, niin se oli meilläkin kun kaupungissa asuimme. Täällä maalla taitaa ihmisillä olla pehmeämmät arvot kuin kaupunkilaisilla...

      Poista
  3. Oi oi oi, moiset pikkupedot on niin söpösiä, että toivois niiden saavan olla rauhassa :/
    Myrsky, niitä siimahäntiä vaan, jookos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravat ovat fiksuja ja vikkeliä, harvemmin ne kissan hampaisiin päätyvät. Se lohduttakoon.

      Poista
  4. Ei Myrsky, ei niitä! Ne ovat niiiiin suloisia! Syö hiiriä, syö hiiriä!

    VastaaPoista
  5. Voi Myrsky! Mutta minkäs kissa saalistusvietilleen voi ja kissatädit laittaa silmänsä tiukasti kiinni (ainakin allekirjoittanut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julmaa leikkiähän tuo, pakko se on myöntää. Mutta minkäs kissa luonnolleen voi.

      Poista
    2. Niin. Kissatädit puristaa rystyset valkeina lähintä tylppää esinettä ja toivoo, että kissa hoitaa homman loppuun itse...

      Poista
    3. Aivan totta! (Ja parempi onkin ettei mene kissan ja saaliin väliin, oli saalis mikä hyvänsä. Kissa saa hoitaa homman.)

      Poista
  6. Apua, teillähän näytää uhkaavasti siltä, että draamaa on tiedossa!

    VastaaPoista
  7. Jonkunhan se on pidettävä huolta oravakannankin harventamisesta. Vaikka se meistä niin julmalta tuntuukin.

    VastaaPoista
  8. Myrsky ei saa olla noin innokas,ei oravia saa syödä,,Niitä on mukava katella,kun touhuavat..Muksaa pääsiäistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, katsellaan kuinka tässä oikein käy... Ja kiitos samoin sinullekin.

      Poista
  9. Onneksi oravalla on mahdollisuuksia, fifty-sixty.

    VastaaPoista
  10. Oijoijoijoij, tälläinen oravanpelastaja-täti kokee kauhun tunteita tässä mutta sulkee ne silmänsä ( Annan kanssa ) ja miettii Mamma N:n hyvää pointtia! Tädit ei vaan saa sekaantua ihan kaikkeen. Niin se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Joskus on vain pidettävä huoli omista asioista.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!