Pihapuuhia ja puiden halailua

Eilen suunnitelmissani oli lukea koko ilta. Tein löydön tiistaina kirjastosta, kaksi uutuuskirjaa viikon laina-ajalla, joten oli ryhdyttävä tuumasta toimeen. Viikonloppuna lukeminen kuitenkin jää hirvijahdin vuoksi. Illalla aurinko pilkisti pilvien raosta, ja päädyin pihalle puuhastelemaan. Kissakin tuli hetkeksi mukaan.

Pihalle oli tuotu peräkärryllä polttopuita. Sain laitettua osan niistä pinoon. Kissan osaksi jäi peräkärryn tarkastaminen. Kyllä se kestävää tekoa, vaikka kuinka romulta näyttääkin. Täällä kujalla ei olla niin turhantarkkoja!

Peräkärryn jälkeen käytiin piharakennuksen penkin alla. Rakennuksessa on pihasauna, verstas sekä autotalli. Rakennus on melko vanha, ja sen alla on matalaa tyhjää tilaa, sekä pari kissanmentävää aukkoa. Myrskyn en ole huomannut siellä montaa kertaa käyneen, mutta joinain keväinä rakennuksen alta on ilmaantunut kolme kissaa. Hmm.. Onkohan niillä ollut jotkut keväiset kokoontumisajot?

Kissa palasi sisälle, minä vielä puuhastelin hieman. Osa puutarhakalusteita siirtyi talviteloille. Tartuin myös haravanvarteen. Kirpparilta löysin tänä syksynä ulkohäkin pihalta tavattaville ja kiinniotetuille omenavarkaille.

Ihan mieletön löytö.

Pallo on rautaa, siinä voi polttaa kynttilää tai ulkotulta. Sen saa kätevästi auki. Mielikuvituksessani kuvittelen sen sijainneen jossain kappelissa. Voisihan sinne oravankin vangita, mutta jos ei nyt kuitenkaan. Se lähti mukaan femmalla.
Syksyisin on aivan älytön lehtirumba. Haravoidut lehdet on kuljetettava kaatopaikalle, siellä otetaan maksutta vastaan lehdet ja oksat. Kätevintä olisi haravoida ne yhteen paikkaan tai työntää metsään tai jättää siihen, mutta lehtiä tulee ihan älytön määrä. Kaikki koivut, vaahterat, omenapuut sekä sireenit. Vaahteranlehdet ovat melkein kaikki pudonneet, pihakoivu on luovuttanut suurimman osan lehdistään. Omenapuissa on keltaisia lehtiä, mutta sireenit vielä aivan vihreitä.

Pihakoivu

Keskellä pihaa oleva koivu on melko suuri. Mies keneltä talo ostettiin kertoi että hänellä oli nuorena poikana kissa. Kissa ulkoili pihalla narussa, ja sillä oli tapana terottaa kynsiään koivuun. Miehen isä oli metsänhoitaja. Metsänhoitaja laittoi nuoren ranteenpaksuisen koivun ympärille irtotuohta varjellakseen koivun runkoa kissan raapimiselta.

Työtakki Snickers. Tulee muuten melkoinen äijä-olo kun sen kiskaisee ylleen.

Niistä ajoista on kulunut jo varmaan viisikymmentä vuotta, sillä mies on jo eläkkeellä. Hyvin on koivu kasvanut, niin korkeutta että leveyttä. Käsivarteni eivät ylety koivunrungon ympärille.

Onko pakko jos ei halua?

Maanantaina meidän kylällä, (oikeasti tämä on pikkukaupunki) tehtiin kaapelitöitä. Kaivinkone sohaisi vahingossa kaapeliin, ja joissain kaupunginosissa pimenivät sekä tv, että netti. Meidän kuja kuului siihen joukkoon. Käväisin jopa illalla työpaikalla, sain kyydin sinne, olisin kovasti halunnut laittaa lohduttavaa päivitystä blogiin, mutta työpaikallakaan yhteydet eivät toimineet. Sain kyydin työpaikalle, mutta takaisin kävelin sitten pimeässä illassa, puutarhakengissä ja kotihousuissa. Kaikkea se blogin pitäminen teettääkin. (Kuulosta siltä että joku on koukuttunut touhuun. Onneksi en vilustunut.) Tiistaiaamuna luin lehdestä että kaapelivika pimensi osan verkosta. Vika ei siis ollut kotikoneella.
Sama juttu eilen illalla. Ei toiminut netti. Jouduin alistumaan tilanteeseen. Keskiviikon lehti kertoi että kaapelivika pimensi taas osan verkosta. Tällä kertaa se oli kilpailevan firman kaivuri, mikä vahingossa vaurioitti DNA:n kaapelia. Kiva.

Maanantaina olisi siis sateista, märkää ja mielikin oli hieman maassa. Kerroin kissalle mitä Naukulassa oli tapahtunut. Halusin pitää huolta kissasta, ja tietysti tarjota herkkujakin. Herkkujen anto jäi kyllä sitten tiistaille, mutta maanantaina kissa sai uuden lelun, tykötarpeet siihen löytyivät kotinurkista.

Kissa jatsaili koko illan kuistilla. Ai jaa, vai jatsaili? Kuunteli jatsia vai? Pitänee selittää. Jatsailu voi tarkoittaa jazzin kuuntelua, siihen eläytymistä ja jammailuakin. Meillä työpaikalla jatsailu käsittää jotain muuta. Kaikkea muuta turhanpäiväistä ja epäoleellista toimintaa mikä ei kuulu työntekoon. Vaikka oikeasti pitäisi tehdä niitä töitä. Kissan jatsailun voi käsittää päättämättömyytenä. Että menisikö vaiko ei.

Kissa jatsailee.

Yritin kysyä kissalta että mitä se oikein haluaa. Haluaako se ulos vai ei? Avasin oven. Ei huvittanut lähteä pimeälle ja märälle pihalle. Hetken kuluttua vaikutti siltä että jospas kuitenkin voisi pistäytyä ulkona.
Otin kissan puhutteluun. Kerroin, että ei ole pakko jos ei halua. Sisällä on hiekkalaatikko, siellä voi aivan hyvin käydä jos ei halua mennä ulos. Täällä kodissa ei ole mitään pakko tehdä. Paitsi ottaa se matolääke. Ja jatkoin perään vielä sivulauseella: Ja kaikki muutkin mahdolliset lääkkeet.

Kissa päätti mennä ulos.

Oikeita sanoja

ei kaikkiin tilanteisiin ole olemassa. Eivätkä sanat aina lohduta, jos toista on kohdannut suuri menetys. Naukulan perheen kaunis pyöreäsilmäinen Wilma Ilona on poissa. Me täällä sijaiskodissa olemme seuranneet ilolla, mielenkiinnolla ja nyt myötäeläen Naukulan elämää. Toivomme Naukulaan lempeitä tuulia sekä lämpimiä ja lohduttavia ajatuksia.

Pitäkää huolta toisistanne Mamma ja Helmi. Olette ajatuksissamme.

Voi ei, ai taasko näitä?

Kyllä vain. Taas näitä myrskyjuttuja. En voi sille mitään. Kissalle on annettu aivan loistava nimi. Ja siitä riittää iloa. Siis kissasta ja kissan nimestä. Eilen oli todella kova tuuli. Töistä kotiin pyöräillessä tuntui siltä että silmäripset irtoavat. Tai ainakin menevät pahasti sekaisin. Hyvä että pyörällä pystyssä pysyin. Taisivat olla jonkun myrskyn rippeitä mitkä ulottuivat Suomeen.

Kotipihalla minua odotti Myrsky, mikä sitten tuli perässä sisälle. Otetaanko tarkempi zoomaus tuohon ylläolevaan kuvaan?

Zoom In / Zoom Out

Minulle tulee puhelimeeni lööpit, joskus olen palvelun huomaamattani tilannut. Tai tarkoituksella, en enää muista. For free. En edes tiedä kuinka tilauksen voi lopettaa, mutta jos se ei mitään maksa, ja jos se saa joskus hymyn huulille, niin antaa tulla vaan. Siis myrsky katkaissut sähköjä eri puolilla maata.

Ai tuulee? Joo, kyllä se myrskytuulelta vaikuttaa.

Antaa tuulla vaan. Mä hoidan kumminkin tän pesun loppuun.

Toi yks tuli kotiin.

Toi mikälie...

...wannabee raitapaita...

Kyllä se oli illalla hieman myrskyä ilmassa. Kissa oli sähköisellä tuulella pihalla, säntäili puihin, häntä pörheänä ja selkäkarvat pystyssä.

Sähköisen Myrskyn jäljet pihalla.

Ja jätti kunnon ruopaisujälkiä maahan. Oikein kynnet esillä.

Tunnustus

                                Blogi sai tunnustuksen Kissiminniltä, kiitos siitä!

Tunnustuksen saajan pitää:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Minun sydämeni sykkii kissoille, eritoten Myrskylle sekä mustavalkoisille Karjalankarhukoirille.
Toivon, että Myrskyn sydän sykkii minulle. Edes hieman. Myrsky ei oikein tule toimeen koirien kanssa, paitsi erästä Riesa-nimistä koiraa se sietää. Riesa on Myrskyn oikean perheen koira.

Myrsky ei omista kelloa. Paitsi sisäisen kellon. Kuinka kello toimii, se on mysteeri.
Minulla ei ole ollut vuosikausiin kello ranteessa, mutta eilen ostin itselleni rannekellon. Minun kelloni taas toimii paristolla.

Myrsky ei osaa lukea. Mutta jos se osaisi, mitähän se mahtaisi lukea? Varmaankin kirjoja hiiristä, sekä  kirjoja mitkä kertovat Afrikan suurista kissapedoista.
Itse olen intohimoinen lukija, ja edellisessä elämässäni olin kirjastontäti. Tai ei edellisessä elämässä, vaan kymmenen vuotta sitten.

Myrsky ei kerää tavaraa. Mutta metsästysmuistoja sillä on sireenipuskassa. Kaksi oravanhäntää. Ja pupunhäntä. Oravanhännät korjasin talteen ja naulasin laudanpäähän, mutta toinen hävisi mystisesti.
Pidän kirppareilla käymisestä, ja hinaan sieltä kaikenmoista romua, rompetta ja rättiä kotiin.

Molempitassuinen kissa

Myrsky käyttää sujuvasti molempia tassujaan, olen miettinyt että onkohan se oikea- vai vasentassuinen?
Itse olen oikeakätinen.

Vahvasti epäilen että minulla on jonkinmoinen raitafetissi. Se on tullut kissan myötä. Viimeksi eilen ostin itselleni raitapaidan. Kirpparilta.
Myrsky taas ei vaatteita kaipaa, sillä on maailman paras raitapaita yllään.

Myrsky ei turhia juttele, mutta se kertoo jos sillä on jotain asiaa. Komentaa se kyllä osaa.
Minulla tuppaa lähtemään lapasesta nämä blogijutut. Juttua tulisi vaikka kuinka, pitäisi osata lopettaa ajoissa.

Tunnustus jatkaa matkaansa Koratiaan, onkohan tämä jo käynyt siellä?

Aamun houkuttelevin kolli

Myrsky on tykästynyt kuistilla oleviin kahteen tuoliin. Niissä on hyvä ottaa päikkäreitä ja nokosia, yöunetkin maistuvat. Tuolit ovat alunperin Myrskyn oikeasta kodista. Perheen uuteen kotiin ei mahtunut kaikkia huonekaluja, joten tänne tuli jokunen huonekalu lahjoituksena. Tuolit tulivat tänne jo ennen kissaa. Olikohan niihin tarttunut vanhan kodin tuttua ominaistuoksua? Vai olivat ne kissan lempituoleja jo silloin? Tiedä sitä sitten. Kissa viihtyy tuoleissa. Tosin toisessa paremmin kuin toisessa. Mutta toinenkin kelpaa, jos vakkarituolille on unohtunut vaatteita. Yöllä kissa tuli sisälle, ja nukkui kuistilla aamuun asti. Menin hakemaan aamun lehteä postilaatikosta, ja minua odotti kuistilla tämmöinen näky:

Mulla oli kuule raskas yö pihalla.

Oli kuule hurjaa meininkiä.

Tule hetkeksi pitämään mua hyvänä.

Pakko oli tuommoisen kollin eteen langeta ja hetken aikaa sitä silitellä. Hain lehden postilaatikosta, takaisin palattuani halusi kolli jo ulos.

Hupsis, kuinka tässä näin kävinkään, tämä olikin jo sadas postaus, oho. Voisinko sanoa että jonkinmoinen merkkipaalu. Joku on ollut ahkera.*taputtaa itseään olkapäälle*

Kierrätys kunniaan!

Kolmisen viikkoa sitten ostin Myrskylle punaisen hiiren. Kissaa se ei kiinnostanut pätkän vertaa. Ajattelin laittaa lelun kiertoon, sehän oli aivan iskemätön. Kertaakaan sillä ei ollut leikitty. Annoin hiiren äidilleni, että jos Vilmaa huvittaisi leikkiä sillä. Jospas Vilma osaisi arvostaa kaupan leluja. Vilma on sisäkissa, joka ulkoilee valjaissa. Tosin kesämökillä, pienessä paratiisisaaressa kissalla on vapaa liikkuvuus. Parin päivän kuluttua kysyin äidiltäni että mitäs Vilma tykkäsi hiirestä? "No ei se tykännyt," oli vastaus.

Siis kuinka? Kävin itse tarkastamassa ja dokumentoimassa tilanteen, että kuinka Vilma oikein suhtautui skottihiireen.

Ai jaa.

Mitä sä oikein ajattelet? Pidätkö mua ihan tyhmänä?

Siis tää skottiruutu on niin "so last season."

Vilmalla tuntui olevan selkeä mielipide lelusta. Neiti on niin itsetietoinen. No, on Vilmalla varaa siihen. Joka kerta kun käyn vanhemmillani, en voi olla ihastelematta kuinka nätti ja kaunis ja ihmeellisen ihana Vilma onkaan. Isänikin päivittelee asiaa, että kuinka he ovatkaan saaneet näin kauniin kissan. Vilman äiti on ihan perusmusta maatiainen, isästä on epäilys että se olisi eräs nurkissa pyörinyt norjalainen metsäkissa. Tiedä sitä sitten. Mutta kun katsoo noita Vilman viiksikarvoja ja niiden pituutta, asiassa saattaa olla perää.

Vielä yritin houkutella kissaa tekemään tuttavuutta punaiseen hiirulaiseen.

Mieluummin katselen pihalle kuin leikin tuon hiiren kanssa.

Siis hei, kyllä mä tiedän. Tää ei ole mun juttuni.

Olihan se uskottava. Skottiruutu ei ole muodissa, ei tänä syksynä, tai ei ainakaan kissojen maailmassa.