maanantai 11. kesäkuuta 2012

Raapimispuu

Mallia luomu

Saila kertoi lauantaina syreenien kaupungista. Sijaiskodin pihallakin kasvaa muutama pihasyreeni. Tuoksu on huumaava, tosin lilat syreenit ovat jo lakastumassa. Talvella syreenipuska joutui lumitaakan alla taipumaan ja vapun hujakoilla henkilökunta karsi ja sahasi runkoja poikki. Puunrungot saivat väliaikaisen sijoituspaikan pihalta.
Ai väliaikainen sijoituspaikka? Kuulostaa hienolta. Kattia kanssa. Henkilökunta taisi olla vain laiska ja saamaton ja jätti ne siihen. Kissa huomasi rungot ja päätti omia ne itselleen.


Rungot osoittautuivat oikein mainioiksi raapimispuiksi. Vai pitäisikö tässä puhua raapimisalustasta, koska ne ovat vaakatasossa? Oli kuinka hyvänsä, niin puuta ne joka tapauksessa ovat. Puun kuori on sopivan pehmeää ja siitä irtoaa pieniä palasia kun Myrsky käy niitä kynsimässä. Kuva on otettu toukokuun puolivälissä.

Koska rungot lojuivat pihalla muutaman viikon, en niitä oikein hennonut pois siirtääkään, sillä kissa niin kovasti niihin tykästyi. Mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisi? No okei. Kaksi rungoista on siirretty puuvarastoon kuivumaan, ne pätkitään ja sitten joskus poltetaan. Tosin lämpöarvoa niillä ei juuri ole. Yksi puu jätettiin pihalle lojumaan. Saa kissa toteuttaa siinä itseään.


Tänään aamulla kissa lähti ulkoilemaan ja seurasin hetken aikaa sitä. Otin kuvia valkoisesta syreenistä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut lauloivat. Ihana kesäaamu. Tämänkaltaisina aamuina olisi kiva niin kiva jäädä kotiin kissan seuraksi sen sijaan että lähtisi töihin.
Hyvää alkanutta viikkoa ja aurinkoista mieltä kaikille!

Translation: Cat Tree and Scratching Post.

10 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuollainen raapimapuu. Minäkin aloin heti haaveilla, jospa mekin hommattaisiin jokin tuollainen kaadettu puu maalle huoneeseen, josta tulee kissanpentujen huone loman ajaksi. Se voisi olla varmaan ihan vaan lattiallakin. Roskia tulisi kyllä mutta voihan roskat aina lakaista tai imuroida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea pikkuisille:) Minä eksyin zooplussan sivuille kun mietin tuota käännöstä. Siellä oli vaikka mitä ihania raapimisjuttuja. Myrsky vaan ei kaupan leluista juuri välitä. Luonnontuotteet ovat parhaimpia.

      Poista
  2. Raapimispuita tarvitaan aina! Myrskyllä vaikuttaa tomeralta raapimispuuhissa. Nerolla on lapsesta asti ollu salissa komea ajopuunkappale, hyvin on raavittu. Pihalla käyvät sekä pystyt, että vaa'at puut. Sireenit ovat niin kauniita ja tuoksuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajopuunkappale kuulosta hienolta, sopivaa varmaan sisustukseenkin. Täälläkin on haaveiltu jostain senkaltaisesta sisälle. Lumi teki temput omenapuullekin ja sitäkin jouduttiin katkomaan. Ehkä siitä saisi jonkun systeemin talveksi sisälle.
      (Tai on lähdettävä koluamaan rantoja. Tosin se olisi pitänyt tehdä keväällä kun vedet olivat matalalla.)

      Poista
  3. Mainio raapimispuu. Meillä on kans kissahäkissä ouita sitä varten, mutta tyhmyyksissäni aikoinaan valitsin kuorittuja, eipä stullut mieleen tuo pehmeän kuoren irtoilun mukavuus. No nyt on odottamassa koivupölkyt, joita ei ole kuorittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai eivät kelvanneet kuoritut puut? Koivu kuulostaa hyvältä. Toivottavasti teidän pojat kelpuuttavat sen. Mieltymyksiä kun on niin monia, aina sitä ei ihminen ota selvää mitä kissan päässä oikein liikkuu.

      Poista
  4. Katsooko Myrskykin surkealla "Älä mene" -katseella? Silloin vasta tekeekin pahaa lähteä, tai jos toinen muuten kovasti haluisi vielä leikkiä tai hellitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan luota pois lähteminen on ihan kauheaa! Tosin joskus tuntuu siltä että Myrsky on vain tyytyväinen että saa jäädä omaan rauhaansa.
      Aivan kauheaa minusta on se kun kissa sydäntäsärkevällä äänellä pyytää. Viikonloppuna yritin pitää sitä sisällä, mutta Myrsky seurasi minua kuin hai laivaa ja pyysi toistuvasti: Mjooou. Eihän siinä voinut kuin heltyä.
      Joku aamu sinulla käy niin että ilmoitat työpaikalle: "En voi tulla. Mindy vaatii minua jäämään kotiin."

      Poista
  5. Myrsky kynsii kovin pontevasti! Syreeni vaikuttaa erinomaiselta "raapimislaadulta", sillä pehmeys ja mahdollisimman suuri "tuho" raavittaessa tuntuvat miellyttävän monia kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Myrsky tarttuu toimeen huolella: Selkä kaarella ja häntä koukussa. Onneksi sijaiskodin sisätiloissa ei juurikaan ole saatu tuhoja aikaiseksi. Pihalla kun riittää tätä "tuhottavaa!"

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!