keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Päiväkahvilla luppakorvan kanssa

Vielä kerran Otso

Sain viime viikolla yllätysvieraan työpaikalleni. Tapasin Otson vielä kerran ennenkuin omistaja haki koiransa hoidosta. Otso tuli hoitajansa kanssa katsomaan minua töihin. Hetkeä oli syytä juhlistaa.



Onneksi verstaalta löytyi paketti koirankeksejä mitä oli antaa tarjottavaksi. Löytyi vielä vesikuppikin. Me kaksijalkaiset päätimme lähteä käymään kahvilla kaupungilla. Otso lähti tietysti mukaan. Terassilla oli mukava istua hetken aikaa. Kahvila oli koiraystävällinen, terasille sopi koirienkin tulla. Vesiastia löytyi talon puolesta, ja se ei maksanut mitään.

Otso tietysti hurmasi viereisen pöydän kahvittelijan. On se kumma kun koiran kanssa on liikkeellä, tulevat aivan vieraat ihmiset jututtamaan. Itsekin joskus syyllistyn samaan. Varsinkin jos kyseessä on erityisen upea koira.




Edellisessä Otso jutussa mainitsin että koira olisi kahdeksanvuotias. Tämä ei ole totta. Väärinkäsitys täytyy nyt korjata. Otso onkin vasta kuuden vuoden ikäinen. Tosin herralla näyttää karvoitus jo hieman harmaantuneen, sen näkee hyvin tuosta kuvasta.
Hieman jo huvittaa tämä oma kesäpukeutumiseni. On villapaitaa, takkia ja kaulahuivia. Tänään jätin jo takin kotiin, kaulahuivin kietaisin vielä aamulla kaulaani. Alan ilmiselvästi rohkaistumaan, lenkillekin lähdin töiden jälkeen lyhythihaisessa t-paidassa. Pitkähihaista en edes ottanut mukaani.

Otson ja omistajan jälleennäkeminen oli kuulemma erityisen riemullinen. Koiraa tuli omistajan lisäksi hakemaan perheen toinenkin koira, lyhytkarvainen saksanseisoja. Siinä tanner tömisi kun koirat tapasivat toisensa. Voi sitä koirien riemua!

Translation: Coffee and Friends.

12 kommenttia:

  1. Olen joskus miettinyt miksemme voi olla niin ystävällisiä ja lempeitä vieraille ihmisille kuin eläimille. Olisihan se tietysti vähän outo keskustelun avaus: Oletpas sinä komea, mitä rotua mahdat olla, raps raps, sili sili... Otso oli varmaankin iloinen päästessään omaan laumaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta. Ehkä me suomalaiset olemme niin jäyhää kansaa ettei juttusille ryhdytä, muuta kuin maistissa. Ja kohteliaisuus voidaan pahimmassa tapauksessa jopa kokea kettuiluna.
      Otso oli oikein iloinen, vaikka hoidossakin oli kiva olla. Varmaan koira pääsee toistekin hoitoon. Kahden koiran vieminen viikoksi koirahoitolaan maksaa pitkän pennin. Ja siellä ei pääse huomion keskipisteeksi...

      Poista
  2. Ei se ikä aina harmaantumista ratkaise, kun itsekin aloin harmaantumaan kahdenkympin jälkeen (pakko rakastaa geenejä!) :D

    Ja iso peukku vaatetus-jutuille! Itsekin lähdin tänään ensimmäistä kertaa liikkeelle ilman takkia, tähän mennessä en olisi sitä voinut vielä tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geeneistähän se harmaantuminen johtuu, ihminen voi kuontalonsa halutessaan värjätä. Eläinten ei tarvitse.

      Kaulaliinani jäi tänään kotiin, villatakistakin olisin voinut luopua. En vielä raaskinut. Lämmin kesäpäivä tulossa:)

      Poista
  3. Otso on hurmaavasti, charmikkaasti harmaantunut eikä parin vuoden heitto suuntaan tai toiseen asiaa muuta. Olisipa meillä ihmisilläkin yhtä hyvät karvat, kun kesä on viileä. Kerrospukeutuminen, takki ja kaulahuivi ovat olleet tarpeellisia! Tosin tänään suorastaan hikoilin, kun päivä oli tuuleton ja leikkasin nurmikon, mikä on aina aikamoista urheilua, kun tontti on mäkeä ja leikattavaa riittää. Tuli mieleen joskus teininä, kun nauroimme siskon kanssa jossain Kanarian saarten diskossa jollekulle keski-ikäiselle, joka puhui huonosti englantia ja sanoi: "I have so hot!" Piti ihan soittaa siskolle ja sanoa tuo lause.
    Niin siis, asiasta viidenteentoista, hmm... piti vain sanoa että hurmaavaa päiväkahviseuraa sinulla! Ihan vetää vertoja George Clooneylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "I have so hot!" Tuohan oli hauskasti sanottu:D
      Minullakin oli eilen hot kun kuistilla istuin. Ehkä se kesä nyt lämpenee.

      Kyllä, päiväkahviseurani oli mitä parhainta. Ja erittäin hyväkäytöksistä. (Ja komeaa.)

      Poista
  4. Samoin jos kuljettaa kissaa kopassa vaikka Helsingissä, yleensä aina saa ystävällistä juttuseuraa. Se on jännä. Ja vakituiset koiranulkoiluttajat oppivat tuntemaan toisensa ja tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia, ehkä lopulta oikein tutustumaankin, vaikkei muuten kiinnittäisi mitään huomiota ko. ventovieraaseen ihmiseen. Kissan- tai koiranomistajana pääsee myös tutustumaan ihmisiin, joihin ei ehkä muuten koskaan törmäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet madaltavat tutustumiskynnystä. Jotenkin sitä on helpompi avata suu. Sama juttu eläinlääkärin vastaanotolla, jos on muitakin odottelemassa vuoroaan. Helposti sitä alkaa höpöttämään...

      Poista
  5. Koirat tosiaankin herättää ihmiset jutteleen ja olemaan kuin tuttuja, sitä on koirattoman ollut vaikea ymmärtää. Charmantti Koiruus,tuo Otso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Charmantti ja tyrmäävä samassa paketissa.

      Poista
  6. Suloiset jättitassut <3 Otsolla näkyy olevan aimo annos tummasilmäistä ja tyylikkäästi harmaantunutta charmia ilman etelän gigoloiden kieroutta :D

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!