lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesäkuun viimeinen päivä

Sekä otoksia itselaukaisun keinoin.

Se on jo kesäkuun viimeinen päivä. Tuleeko se syksy jo kohta, ja se syyskuun viimeinen viikonloppu? Tässä on enää kolmisen kuukautta hirvijahdin alkamiseen. Aamulla ennen lenkille lähtöä istuin hetken aikaa Myrskyn kanssa rappusilla ja tyhjensin kahvimukiani. Olin aistivinani ilmasssa jo hieman syksyn tuntua. Voiko se syksy tulla jos ei ole helteitäkään vielä koettu?

Montako hellepäivää on tänä kesänä ollut? Ilmeisesti ei ainuttakaan, tilastoja en lähtenyt etsimään joten tämä on mutu-tietoa. Millainen oli kesäkuun viimeinen päivä sijaiskodissa viime vuonna? Jos kurkkaat tänne, niin tiedät. Täytynee sanoa että silloin oli helle! Tänään lämpötila on tuskin kirinyt kahteenkymmeneen asteeseen. Meidän makuumme, siis Myrskyn ja minun, on tämä kesä lämpötilojen suhteen ollut ihan hyvä kesä. Ei liian kuuma eikä kylmäkään. Sopiva. Helteet varmaan tulevat vielä ennen syksyä.

Tajusin että nyt on viimeinen hetki (tai minun bloginihan tämä on, joten saan julkaista mitä tahansa kuvia, ja milloin tahansa otettuja kuvia) laittaa nämä kuvat näytille.

Toukokuussa eräänä arki-iltana luin kuistin rappusilla ja sain kissan seurakseni. Päätin opetella käyttämään kameran itselaukaisua.


Sain kissasta aika monta kivaa kuvaa. Kameran varjo näkyy kyllä tässä ikävästi. Ja kovin ovat hailakan väriset nuo kuistin tuolit. Onneksi niihin tuli se turkoosi väri pintaan. Aivan täysin en oppinut itselaukaisua käyttämään. Mokasin jotain, ja kamera ottikin kuvia sarjana. Koostin niistä pienen animaation.


Tunnelma on jotenkin pysähtynyt, vaikka animatiosta onkin kysymys. Kissa makoilee tyytyväisenä ilta-auringossa ja bloginpitäjän hiuksia heiluttaa pieni tuulenvire. Huomaatteko te kuinka kissa hengittää? Tuo arki-ilta jää mieleeni kauniina muistona.

(Tähän sain jo kuvaajan avukseni.)

Ei enempää tästä itselaukaisusta. Vaan muista laukauksista. Tällä viikolla oli porukan talkoovuoro ampumaradalla, ja kävin minäkin talkoilun ohella yhden sarjan ampumassa.



Helteitä ja syksyä odotellessa, hyvää viikonloppua kaikille!

Translation: Summer Breeze.

10 kommenttia:

  1. Kaksin aina kaunihimpi! Ihanan loivaliikkeinen animaatio. Onneksi syksy ei voi vielä olla käsillä. Tykkään viileämmistä kesistä, helteillä lamaannun. Mutta ennusteiden mukaan ensi kuu on helteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteet vievät voimat minultakin! Todennäköisesti ne kumminkin tulevat. (Ja se syksykin, pikkuhiljaa.)

      Poista
  2. Mahtavan hieno animaatio! Kissan hengitys ja hiustesi hulmuaminen näkyvät. Olette niin leppoisasti siinä.
    Toivoisin ihan oikeaa, lämpöisempää kesää. Ei mitään superhelteitä, ihan 20 riittää hyvin. Kunhan ei aina sataisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sattumalta sain vangittua tunnelman. Voisin melkein luvata Pirkko sinulle että kyllä se lämpenee. Kyllä neljän viikon kesälomaan jokunen lämmin päivä mahtuu:)

      Poista
  3. Äh, niin se vaan on että kesä alkaa olla jo puolessa välissä. Minun mittapuullani ainakin. Helteitä kovasti meillä kaipailtaisiin jo.

    Sitten ihan vaan sivuhuomautuksena: Sullahan on aivan jumalaisen upeat sääret! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolivälissä hyvinkin. Elokuussakin vielä sitä riittää. Lämpimät ja pimenevät kesäyöt, ah!

      Ja lämmin kiitos sivuhuomautuksesta:)

      Poista
  4. Ah, tunnelmallista! Näitä kuvia kannattaa muistaa katsoa talven pimeydessä ja pakkasella.

    VastaaPoista
  5. Hulmuvat hiukset ja kissan hengitys bongattu! Rauhallista oli :) Ja se on ihan hyvä se, ei aina tarvitsekaan touhuta :)

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!