keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Sadevettä

Eilen aamusta taivaalta tuli pieni sadekuuro. Vettä kerääntyi hieman kuistin rappusille unohtuneeseen vesikauhaan. Myrskyhän ei tunnetusti sylje lasiin, vaan maistelee vettä sieltä sun täältä. Ja mitä suurempi astia on kyseessä, sen parempi.

Ensin juotiin sadevettä vihreästä kauhasta.



Sen jälkeen otetiin toinen annos kirkasta. 
Kevätmaljasta.



Lopuksi pieni venytys eli toisin sanoen selän köyristys.


Aurinko syrjäytti pilvet, kuivatti tiet ja lämmitti ilman kesäisen lämpimäksi. Kissa lähti omille teilleen, minä töihin. Seuraavan kerran tapasimme iltakuuden maissa kun palasin kotiin. Missä lie kollipoika koko päivän viettänytkään. Kissan menoista tiedän sen verran että maanantaina Myrsky teki onnistuneen metsästysretken. Siitä kerron sitten joskus toiste.

Translation: Water for Moggy.

6 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa tuo juomaveden valinta! Seisonut, vaikka vähän roskainenkin vesi maistuu hyvältä ;D Kastelukannut on tarkistettava ohikulkiessaan...

    VastaaPoista
  2. Kissojen juomapuuhat ovat hauskoja. Kokemusta on täälläkin, että se on parempaa ja kiinnostavampaa mistä tahansa muualta kuin omasta juomakupista. Mutta että Myrskyllä oli vielä valinnanvaraa, sadevettä voi maistella kahdesta maljasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ostoslistalla on oma ämpäri kissalle, semmoinen lasten hiekkaämpäri, talven aikana hajoneen tilalle. Vielä ei ole löytynyt poikakissalle sopivan väristä ja kokoista.

      Poista
  3. Mikä siinä onkaan, ettei kissa voi juoda tarjotusta vesikupista. Mikään ei kyllä voita raikasta sadevettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadevesi on hyvää. Lätäköistä en tosin ole vielä kissan nähnyt juovan.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!