keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Raitapaidan rakkauskohtaus

Mitä ajattelitte kun otsikon luitte? Mietin pitkään millaisen otsikon laittaisin. Tähän sitten päädyin, koska tämä on mielestäni aika hyvin tilannetta kuvaava.

Otsikosta voisi kuvitella että nyt käsitellään jotain vakavaa asiaa. Tai kyseessä voisi olla K-18 kohtaus jostain elokuvasta, koska tapahtumapaikkana on sijaiskodin sänky. Ei, kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan kissan rakkauskohtaus. Mikä se on? Aina välillä Myrsky saa hellyydenpuuskan, ja se osoittaa kiintymystään. Nämä ovat niitä mistä käytän nimitystä rakkauskohtaus. Yllättäen kissa tulee kovin liki ja änkeää itsensä lähelle. Tällä kertaa se halusi tulla kainalooni kun olin sängyllä lukemassa.


Kylkeenihän se aina silloin tällöin liimautuu, mutta nyt piti päästä ihan kainaloon. Eihän sitä kissaa voi kieltää jos se tämmöistä haluaa tehdä. Puolisen tuntia tässä olimme, minä luin edelleen. Lopulta piti korjata asentoa ja ujutin käteni pois villatakin hihasta. Samalla käännyin kyljelleni. Kissa ei ollut tästä moksiskaan, vaan se päätti alkaa leipomaan.


Oivoi. No johan oli söpöstelyä. Kohta minua alkaa hävettämään kun tämmöisestä herkistelystä aloin kertomaan! Parempi vain julkaista juttu ja unohtaa se. Paitsi kommentteihin on vastattava jos joku kommentoi...

No, seuraavassa postauksessa sitten jotain ihan muuta!

Translation: Love and Stripes.

22 kommenttia:

  1. Voi miten liikuttavan Myrskyisä raitapaitojen halaus! Love and Stripes!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kyllähän teilläkin joskus tämmöistä. Ei me aina näin pehmoja olla...

      Poista
  3. Raidallista rakkautta! Joskus on oltava söpöstelyä elämässä, selvähän se :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Minni, honey...
      Myrskyllä on suuri sydän, ja se sykkii myös sinulle♥

      Poista
  5. Myrskyn rakkauskohtaus näyttää läheiseltä ja liikuttavalta, herkältä ja hellältä. Hänkin on ilmeisesti Herra Hellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Herra Hoo osaa olla Herra hellä jos siltä tuntuu.

      Poista
  6. Tätä oli suloista katsoa!
    Kissa tykkää niin omasta ihmisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Voin kertoa että ihminen tuntee aivan samoin:)

      Poista
  7. Mää arvasin heti otsikosta, että siellä on kissarakkautta ilmassa! Meidän Gebsukka on tosi suuressa rakkaudessa isukkiin ja nukkuu usein kainalossaan yötkin. Hellyyttävän näköistä, kuten olette tekin kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jotenkin niin ihanaa kun toinen haluaa tulla liki. Ethän sinä ole mustasukkainen Gepsukan käytöksestä?

      Poista
  8. Ihana Myrsky!!! :)

    Kissan rakkauskohtaus on tuttua Kollonkin kohdalla - kissa tulee halimaan. :)

    VastaaPoista
  9. Miälestäni näistä ei pidä puhua julkisesti. Miä aina salaa yöllä halipussailen ja leivoskelen. Eli pienempää ääntä rakkauskohtauksista -myrtti kolli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrtti. Myrtti!!
      Sinä olet vielä niin teini:D

      Poista
  10. Voi ihanuutta! ♥ Ihan kuin olisi joku raitapaitojen rakkaudenjulistuskausi, meilläkin kun oli tänä aamuna varsin hellää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se on raitapaitojen rakkaushyökkäys♥
      Silloin ei auta muu kuin antautua...

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!