keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Keskeytymätön 5-vuorotyö?

Kissan työvuoroista

Sijaiskoti sijaitsee paikkakunnalla missä on oli paljon puu- ja paperiteollisuutta. Bloginpitäjäkin kasvoi tehtaan varjossa, mutta siitä on jo niin kauan aikaa ettei sitä kannata täällä blogissa muistella. Monet työntekijät teollisuudessa tekevät vuorotyötä ja monilla on heistä onkin keskeytymätön 5-vuorotyö. Kuulostaa melko kauhealta työputkelta, mutta luultavasti tilipäivänä hymy karehtii monen paperimiehen huulilla. Mitä se 5-vuorotyö sitten tarkoittaa? Vastauksen saa kilauttamalla paperiliiton kaverille tai googlettamalla.

Minulla on vahva epäilys että Myrsky on alkanut tekemään 5-vuorotyötä, ilman vapaita siinä välissä. Kahtena yönä peräkkäin kissa on tehnyt yövuoron, eilen se huilasi muutaman tunnin aamupäivällä ja lähti vielä viideksi tunniksi päivällä töihin. Henkilökunta alkoi jo huolestumaan. Lepääkö kissa riittävästi? Polttaako se kynttiläänsä molemmista päistä?


Eilen illalla kissa torkkui sijaiskodin sängyssä ja pihalla kävi melkoinen trafiikki. Kun tulin töistä kotiin, pihalla pistäytyi ihana naapurin Namu. Namua ei ole näkynyt ulkosalla viime syksyn jälkeen. Luultavasti se on nyt saanut luvan itsenäiseen ulkoiluun. Maanantaina näin sen ensimmäisen kerran kun katsoin pihalle kujakytän passipaikalta. Huom! En harrastanut naapurikyttäystä, en vain voinut olla huomaamatta kuinka valkea kissimirri kirmasi omenapuuhun. Namun elkeet olivat samat kuin vasikalla kevätlaitumella, se siis oli iloinen kuin pieni lehmä. (Tai sillä oli puuhepuli.) Muitakin perheenjäseniä oli pihalla ja Namu liikkui vapaasti, se ei ollut siis karkuteillä. Onkohan se pentujen jälkeen steriloitu? Toivon että se olisi, sillä muuten täällä alkaa vieraita kolleja pyörimään enemmän ja vähemmän.



Ja se pitkäkarvainen mörkö, (se kenen kanssa on huutokilpailua pidetty) yritti hiippailla sijaiskodin pihalle kaksi kertaa. Grrr! Ja sillä välin Myrsky autuaana veteli sikeitä sängyssä.

Henkilökunta oli eilen huolissaan kissan jaksamisesta ja yritti liikkua sisällä mahdollisimman hiljaa ettei vaan tulisi häirittyä kissan unta. Minäkin olin über-väsynyt ja hivuttauduin sänkyyn päiväpeiton alle varoen. Yritin olla herättämättä kissaa. Temppu onnistuikin. Kissa pötkötti jalkopäässä ja minä nukahdin päiväpeiton alle.


Kissa nousi yöllä juomaan, minä toimin nopeasti ja heivasin päiväpeiton pois ja asettauduin kunnolla sänkyyn. Yhteisiä unia jatkuikin kolmeen asti, sen jälkeen alkoi pyrkiminen ulos. Olihan se ovi aukaistava. Puoli neljän aikaan on jo muuten melkoisen valoisaa.


Taitaa olla niin että Myrsky on yrittäjä, siis oman itsensä herra. Koska se saa päättää itse työ- ja vapaa-aikansa.

Translation: All work and no play makes cat a dull boy.

18 kommenttia:

  1. Myrskyllä taitaa olla samantyylisiä "ongelmia" kuin minulla. Olen nimittäin varma että jos olisin yrittäjä, en malttaisi ollenkaan pitää vapaata (ja työskentelisin itseni burnouttiin!)

    Olin muuten juuri _siellä_ paikkakunnalla juuri _siinä yhdessä_ paperitehtaassa ja tein keskeytyvää kolmivuoroa :) Onneksi työvuorot nykyisessä työssä ovat onnellisen tasaiset 8-16 päiviä. :) Aikansa sitä 3-vuoroa jaksaa, mutta kyllä se jossain vaiheessa alkaa väsyttää ja rytmit ihan sekaisin. Ehkäpä Myrskykin jossain vaiheessa ehtii hengähtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Onnellinen se kenellä säännöllinen työaika ja lyhyt työmatka.

      Isäni oli tehtaalla töissä kun synnyin, ja me asuimme ensimmäiset elinvuoteni tehtaan vuokratalossa, siinä tehtaan naapurissa, konkreettisesti tehtaan piipun varjossa:D Lyhyt oli isäni työmatka -mutta ne työajat!

      Toivotaan että kissaa malttaisi levätä riittävästi eikä se olisi suotta huolissaan reviiristään. Henkilökunta yrittää auttaa sitä ettei se uuvu työtaakan alle.

      Poista
  2. Myrskyllä taitaa urakka painaa päälle? Vapaa työajat on kyllä varsin mukavat. Meillä on yleensä ihmetyksen aiheena se, kuinka paljon kissat jaksaakin nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkiireitä sillä taitaa olla. Kuten maajusseillakin tähän aikaan.

      Poista
  3. Me yrittäjät kyllä tunnetaan tuo "työ vie" -ongelma. Uskon kuitenkin, että siinä kun tyhmä ihminen ajaa itsensä burnuttiin kissa osaa rentoutumisen jalon taidon. Meillä on myös keväisin kissan stressipisteet korkealla, valtakunnan rajoja on vartioitava vuorotta. Juuri nyt prinssi kuitenkin pötköttää pihalla aurinkotuolissa, on samaan aikaan rento ja valpas. Toivottavasti Myrskyn reviirille saadaan rauha ja rento kesä voi alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin uskoa että kissa tekee töitä voimiensa mukaan. Viime keväänä emme tämänkaltaista kokeneet. Tosin tällä viikolla tulee vuosi täyteen kun Myrsky on sijaiskodissa asunut, joten maalis-huhti-toukokuisista kissan kevätkiireistä ei minulla ole Myrskyn kohdalla kokemusta. Mielestäni viime kesä oli oikein rentoa aikaa. Toivottavasti kesän tullen työt helpottavat.
      Voimia, intoa ja iloa Nerolle reviirin vartiointiin!

      Poista
  4. Hehee! Kaikki kissat lienevät yrittäjiä... Mustikin viettää selvästi enemmän aikaa ulkona nyt kuin talvella, niin kai kissan vuosirytmi kulkee. Tosin tänään se oli sisällä päikkäreillä, kun huomasin Vippe-kollin pihalla. Kävin ajamassa Vipen pois ja huolestuneena mietin, ottavatko ne Mustin kanssa yhteen... kunnes tunteja myöhemmin huomasin, että Mustihan on sisällä sängyssäni sikeässä unessa, on koko ajan ollutkin.
    Nytkin se on vielä sisällä. Halunnee kohta ulos yöuoroon.
    Mutta Musti on ehkä käynyt lukemassa Naukulasta Helmin otteita, kun on jo kahtena yönä peräkkäin nukkunut pää samalla tyynyllä kuin minä ja viime yönä Mustin viikset kutittelivat poskeani. Ai että miten ihanaa!
    Pienenä Musti ei nukkunut sängyssä, ei se arka ollut, mutta arvosti omaa unirauhaa. Nyt vanhemmiten (ihan just 6 vuotta) siitä on tullut yhä enemmän läheisyyskissa, mutta tämä posken vieressä nukkuminen on ihan ennenkuulumatonta. Kai teilläkin näistä läheisyyshetkistä nautitaan silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa, kissa tyynyn vierellä, se on ihanaa. Ja ne viikset oikeasti ku-tit-ta-vat kun ne pyyhkäisevät poskea.
      Valitettavasti nuo läheisyyshetket ovat kevään tullen vähentyneet, ja siitä syytän kissan kevätkiireitä. Tosin jos hyvin käy, saattaa Myrsky nukkua yöllä parisen tuntia kanssani. Minäkin arvostan omaa unirauhaa, mutta Myrsky saa tulla sänkyyn aina jos se haluaa♥

      Poista
  5. Ai kun hyvä tuo kysymys täällä, polttaako Myrsky kynttiläänsä molemmista päistä..hah kaikella kunnioituksella!
    Tajuaakohan nuo kattisemme, kuinka paljon iloa he tuovat emännilleen/piioilleen, nukkumalla ihan vieressä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tunne on molemminpuolinen:)

      Poista
  6. Ollaan me vaan aikapoikia, kaima. Sulla on Namu ja mulla Tipu.

    Sä oot kyl osannu kouluttaa teidän henkilökunnan paremmin kuin mä. Sä saat nukkua sängyssä ja pääset ulos HETI kun haluut. Arvaa vaan toimiiko meillä? Noup. Yksin joudun maata kitkottamaan kopassani ja pidätyskykyäni koetellaan jokainen aamuyö. Joskus se pettää, pidätyskyky tai pikemminkin hermotus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me ollaankin, me ollaan ihan parhaita:)

      Ehkä sun pitää käyttä mun hyväksi havaitsemaa taktiikkaa: killittä silmilläsi, kiehnää jaloissa ja puske! Silleen nätisti. Luulisi auttavan.
      Ja yöllä sitten hyppäät sinne sänkyyn tyynylle kun haluat ulos. Se toimii täällä. Jos ei toisella kertaa, niin viimeistään kolmannella kerralla ne nousee aukaisemaan ulko-oven.

      Poista
  7. Onpa siellä pihapiirissä vipinää ja vilskettä. Ruokatauot Myrsky varmaan kuitenkin muistaa pitää. Kissan unia on vaikea olla häiritsemättä, kun sitä suloisuutta haluaa päästä halimaan ja silittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokatauoista ei todellakaan tingitä:D

      Poista
  8. Hyvä, että vietitti yhdessä hyvän lepohetken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiset hetket ovatkin ihan huippuhetkiä♥

      Poista
  9. Vai yrittäjiä! Meidän kissa ei ole yrittäjä, hän on vauvalomalla. Reviirin vartiointi on helposti suoritettu siinä sivussa, kun vain makoilee keinutuolissa koko päivän. On suora sihti ulko-ovelle ja joka huoneen ovelle. Ja yöt on tällä viikolla päivystetty emännän tyynyn vieressä ja aamuyöt emännän jaloissa. Vain isäntä puuttuu, kun on maalla. Jos olisi paikalla, olisi kissalla hiukan enemmän valinnanvaraa ja vartiointia. Tai ehkä tää kissa sittenkin on yrittäjä, kasvattaa vuorotta kissanpentuja mahassaan. Näytön paikka on sitten joskus 10.6. tienoilla.
    Myrsky voisi ottaa oppia Ruskasta ja viettää kaikki yöt kutitellen viiksillä emännän poskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvalomalla täytyykin ottaa rennosti ja pitää huolta itsestään ja kasvavasta masusta sekä siinä samalla levittää emännälle ja isännälle hyvää mieltä.

      Kyllä, olet ihan oikeassa Paula. Myrsky voisi viettää ne yöt kotona eikä juoksennella ties missä. Viime yönäkin satoi, mutta takaisin ulos sateesen oli päästävä...

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!