lauantai 26. toukokuuta 2012

Kissanristiäiset ja nimipäivänsankarit

Nimipäiviään viettävät tänään: Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina ja Mimmi

Elämyksiä ja elämää blogissa kerrottiin eilen Bélan syntymäpäivästä. Postauksesta kävi ilmi, että Bélalla oli oikein kissanristiäisetkin, ja kummitätikin. Aika hienoa. Minä ajattelin kertoa eräästä tämän päivän nimipäiväsankarista, Vilmasta. Vilma on siis vanhempieni kissa.

Vilma syntyi pankinjohtajattaren perheeseen, pian kuusi vuotta sitten. Pankinjohtajattarella oli musta leikkaamaton tyttökissa mikä pyöräytti muutamat pennut. Meille kaikille niin rakas Vilppu oli joutunut/päässyt kissojen taivaaseen alkuvuodesta. Lapsuudenkodissani oli kissanmentävä aukko, ja isäni ryhtyi tuumasta toimeen. Eräänä aamuna menin töihin, ja äitini oli siellä aivan vauhkona.
"Isäsi on hommannut meille kissan!"
"Ja se tulee tänään!"

Pankinjohtajatar oli ottanut kissan aamulla kyytiin kun hän lähti töihin. Kissa piti hakea pankista ennenkuin se avattiin. Pankki aukesi puoli kymmeneltä, mutta me pääsimme sisälle takaovesta. Siellä se odotti. Pieni mustavalkea rääpäle. Pankkineidit ovat innoissaan ja haltioissaan! (Kuka ei kissanpennun nähdessään olisi?) Kissa käveli pankin tiskillä ja siirtyi sylistä syliin. Kuinka moni kissa onkaan päässyt pankissa käymään? Saatikka sitten tiskillä tassuttelemaan?

Kissa laitettiin kuljetuskoppaan, mukaansa se sai pienen kiipeilytelineen ja säkin kissanhiekkaa. Lapsuudenkotiin ajellessamme mietimme kissalle nimeä. Minä sen sanoin ääneen: "Vilma voisi olla hyvä nimi."
Mistä lie nimi mieleeni juolahtanutkaan. Vilma kuulosti oikein hyvältä ehdotukselta. Sitä ei sen enempää mietitty. Kissasta tuli Vilma, ilman sen kummempia ristiäisiä.

Vilma sijaiskodin omenapuussa v.2007

Vasta seuraavan vuoden toukokuussa tajusimme että 26. päivä nimipäiviään viettää myös bloginpitäjä. Tosin silloin ei minulla ollut mitään hajuakaan mistään blogeista, tai sijaiskissasta. Myrskyn olin jo kyllä muutaman kerran tavannut.

Vilma on viettänyt nimipäiväänsä mökillä saaressa, tuulettaen haaremihousujaan. Huom. Tytöillä on haaremihousut, pojilla pussihousut. Bloginpitäjä vietti aamupäivän tuulettamalla aivojaan rullalenkillä.
Nimipäiväonnittelut vaihdoimme vanhempieni välityksellä tekstiviestein.  Kyllä. Melkoisen kissahöperöä porukkaa me olemme.








Tällä hetkellä sijaiskodin pihalla omenapuut kukkivat. Tässä virtuaalinen omenankukka kaikille nimpparisankareille. 
Muutkin toki saavat kukista nauttia. 
Niitä riittää kaikille.

Aurinkoista viikonvaihdetta!

18 kommenttia:

  1. Hyvää Nimpparia teille!

    Tänään juhlittaisiin myös Naukulan Wilmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma.
      Naukulan Wilma käväisi kyllä tänään mielessäni kun tuuletin päätäni lenkillä.

      Poista
  2. Minnan ja Vilman päivänä onnittelut! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea Minna- ja Vilma-tyttösille ! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea molemmille Sankarittarille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöiset nimipäiväonnittelut molemmille sankareille ♡
      Minullakin oli kissanmentävä aukko, enkä edes huomannut sitä. Onneksi kissat huomasivat ja aukko täyttyi :)

      Poista
    2. Kiitos Cheri.
      Kissat ovat viisaita, se on totta. Onneksi sinä sait Neron kotiisi:)

      Poista
  5. Onnea teille molemmille! Hienoa, että kissahöperyyttä on muuallakin kuin täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko. Kissahöperyys on ehkä sairautta, mutta sairastunut elää onnellisessa olotilassa!

      Poista
    2. Kissoillahan on todistetusti myös terveysvaikutuksia, joten tämä kissahöperyys on itsehoitoa!

      Poista
    3. Aivan totta. Kissa on hyvä stressin lievittäjä. Ja se levittää ympärilleen hyvää oloa.

      Poista
  6. Hiukan myöhästyneet onnentoivotukset nimipäiväsankareille! Kissahöperyys näkyy olevan aika tavallinen tauti, liekö tarttuva. Ja taitaa tarttua ja vahvistua jopa tietokoneen välitykseltä, se virus voi hypätä ilmeisesti tietokoneen ruudusta suoraan ilmisen päähän.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Paula!
    Onneksi kissahöperyys (tai mania tai miksikä sitä haluaakaan nimittää) on hoidettavissa oleva sairaus.

    VastaaPoista
  8. Myöhästyneet nimpparionnittelut!
    Kaikenlaista arvokasta sitä pankista noudetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, isäni ja äitini saivat pankista oman sydänkäpysensä♥

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!