tiistai 28. helmikuuta 2012

Lumen taju sekä Jään muisti

Molemmat ovat loistavia kirjoja. Peter Höeg kirjoitti Lumen tajun jo vuonna 1993. Loistava teos, se tuli myös kuunnelmana radiosta. Kuunnelman innoittamana luin kirjan toistamiseen. Ehkä oli aika jo kolmannelle kierrokselle? Nyt minulla on luettavana McGrathin Jään muisti ja se on julkaistu tänä vuonna. Evening Standard lehden mukaan kirja tuo mieleen Höegin Lumen tajun. Olen samaa mieltä, eikä se ole huono asia. HS:n arvostelu kirjasta löytyy täältä.

Kuinka nämä liittyvät tähän päivään? Päivän puheenaihe on ollut lumi. Inuiteillä on käsittämättömän paljon nimityksiä lumelle. Ja sitä on tullut taas tänään taivaan täydeltä näillä sijaiskodin leveysasteilla. Kissa ei ole vielä kyllästynyt lumileikkeihin, minun puolestani nämä lumityöt voisivat jo riittää.


Rakennetaanko iglu?

Onneksi on kuitenkin katto pään päällä ettei tarvitse ruveta lumesta majaa rakentamaan. Täydellinen rakennuslumi on tiheydeltään 0,3 -0,35gm/cm3:n ja lujuudeltaan 150-200gm/cm3:n välissä. Tämän luin kirjasta Jään muisti. Olen pitkittänyt lukunautintoani, mutta se loppuu pian.

Älkää hautautuko lumeen, älkääkä jäätykö.

Translation: Miss Smilla´s Feeling for Snow and White Heat

10 kommenttia:

  1. Myrsky on selvästi lumitiikeri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli hanki kuinka korkea hyvänsä, se ei haittaa menoa!

      Poista
  2. Niin samaa mieltä, lumi on menettänyt viehätyksensä. Sitä on ihan liikaa. Huomenna on tiedossa lumitöitä. Høegin Lumen taju on ihastuttava kirja, taidanpa minäkin lukea sen uudestaan. McGrathin Jään muistin voisi myös etsiä käsiinsä. Yksi talven ihanuuksia on ollut aika kirjojen parissa. Hyvä kirja on niin suuri nautinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ja kissa. Elämän parhaimpia asioita.
      Onneksi nyt keskiviikkona (täällä ainakin) on kaunis auringonpaiste, lumisade on muisto vain, pyörätietkin on aurattu:)

      Poista
  3. Kiitokset kirjavinkistä! Otan Jään muistin lukulistalle. Lumen tajun luin vuosia sitten, sen voisi lukea jo uudestaan.

    Myrsky näyttää olevan elementissään lumen ja jään keskellä - kuin minikokoinen Siperiantiikeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minitiikeri hyvinkin:)
      Ja hieman kookkaampi kun pakkanen pörhistää turkin oikein muhkeaksi...

      Poista
  4. Iglu! Hieno idea Myrsky. Kyllä. Näin tehdään. Lumiterkuin Myrtti.

    VastaaPoista
  5. Komistus. :) Lumen taju on ollut kirjahyllyssäni vuosia ja vielä se on lukematta. Pitäisikö ottaa seuraavana käsittelyyn? Muistan, että siitä olisi tehty elokuvakin, joka oli hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja nyt äkkiä Lumen tajun kimppuun kun lunta pihalla vielä riittää:)
      Minullakin on muistikuva että se olisi filmatisoitu...

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!