Tuleeko viikonloppuna intiaanikesä?

Sääennuste lupailee melkein hellettä viikonlopuksi. Tuleeko se intiaanikesä?

Kun olin lapsi, muistan että eräänä syksynä olimme leikkikentällä, ja äiti puhui intiaanikesästä. Lapsen mieleen oli semmoinen kiehtova sana. Intiaanikesä. Mitä se sitten tarkoittaa, muistaakseni sitä kysyin äidiltäni. Tuleeko silloin inkkareita? Vastauksena oli varmaankin selvitys siitä miten tulee syksyllä vielä kerran lämmintä kun on ollut jo kylmä.
Pikainen googlaus, ja selventävä vastaus löytyi YLE:n sivuilta; Kysy säästä ja sääilmiöistä. Vielä ei siis suinkaan ole intiaanikesä tulossa. Sillä vielähän ei ole ollut kovin syksyistä eikä kylmää. Ja syyskuu on vasta ensi viikolla.

Mitä syksystä ja tulevasta?  Nyt on hyvä olla tässä hetkessä.

Tuleeko viikonloppuna lämmintä, sen näkee sitten. Minusta loppukesässä parasta ovat päivät, milloin taivas on pilvetön ja kirkkaan sininen. Värit ovat aisteille kirkkaat. Ja päivällä on lämmin, varjoissa viipyilee viileys ja illalla on jo selkeästi kylmä. Sitä tietää, että pian kesä loppuu, että juuri tämä päivä voi olla se kesän viimeinen päivä. Silloin on (ehkä hieman) haikeutta ilmassa. Syksy on kuitenkin kiva. Ehkäpä mielestäni mukavin vuodenaika. Tämänkaltaisia päiviä en ole vielä tänä syksynä kokenut. Aurinkoa aivan pilvettömältä taivaalta. Ehkä niitä ei tulekaan?

Myrskyn kanssa kuitenkin olemme sinnikkäästi viettäneet aikaa kuistilla.

Välillä farkut jalassa.

Tai jopa shortseissa, sään salliessa.

Mutta ne yhdet inkkarit vaan jaksavat temmeltää. Ai mitkä inkkarit? Ne millä on yksi tuuhea sulka takapäässä. Ne, mitkä tekevät tuhojaan. Ja varastavat omenia. Kaksi vuotta sitten ne valloittivat kuistin katon kun remontti oli vielä enemmän vaiheessa. (Onhan se vieläkin kesken, mutta silloin vielä paaaljon enemmän kuin nyt.) Löysin jopa todistekuvastoa siitä!

Oravanpojat, niin!

Jopa kanaverkkoa oli viritetty katon ja seinän väliin, etteivät ne sinne pesisi. Ei auttanut kanaverkko. Olisi varmaankin pitänyt olla kissa. Kissa onkin pitänyt oravat kurissa. Mutta vielä olisi varaa parantaa vartiointia, jos olisi kissalla viitseliäisyyttä. Ei mikään pakko ole, tietenkään. Täytyyhän niitä kissanpäiviä ehtiä viettämään! Oravat ovat riesa muillekin. Metsämiehille, ja ne ovat eritoten pystykorvamiehen painajaisia. Tämän luin kirjasta Onnenpekka metsällä, minkä siis lainasin viime viikolla.

(Saako suoraa tekstiä lainata? Onko se laillista? Eräällä keskustelupalstalla hyökkäsi nettipoliisi kimppuun kun ihmiset olivat lainanneet laulujen sanoja ja heittäneet ne keskusteluun?)
Jos lyhyesti kerron: Pystykorva on kaiken riistan koira, ja aikoinaan kun oravannahka oli arvokas, käytettiin pystykorvaa runsaasti apuna etsinnöissä. Perimä ei ole karissut vuosien saatossa. Kun pystykorvamies hiipii haukulle, odottaen että siellä haukussa on ukkometso. Pettymys on suuri, jos piinallisen ja pitkällisen haukulle lähestymisen jälkeen löytääkin metson sijaan oksien seasta ruskean pitkähäntäisen möykyn, "joka iloisesti irvistelee hyvää päivää."

Inkkari. Hyvää päivää.