keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Hyvää työpäivää

Myrsky sai aamulla herkkuruokaa. Palkitsin kissan siitä hyvästä että sain rauhassa nukkua. En herännyt kuin muutaman kerran. Illalla nukahdin siihä uskossa että kissa oli ulkona. Yhden hujakoilla heräsin, nousin ylös ja painelin ulko-ovelle kissaa huutelemaan. Aikani siinä pihalle huutelin ja ihmettelin miksei kissa jo tule sisälle, täällähän on jo jonkin verran pakkastakin! Ja ulkovalokin palaa, minnehän se on mennyt?
Huutelin vielä muutaman kerran kunnes minulle tultiin huomauttamaan:
"Mitä sä siellä huutelet?"
"Etkö huomannut että kissa nukkuu siinä sinun jalkopäässäsi?"

No niin, juurikin näin! Eli yö tuli melkoisen hyvin nukuttua. En herännyt kun se hyppäsi takaisin sänkyyn tai kun se vaihtoi paikkaa. (Tai vaihtoehtoisesti olin niin väsynyt että nukuin kuin tukki.) Ja siksi aamulla herkistyinkin palkitsemaan Myrskyn esimerkillisestä ja rauhallisesti vietetystä yöstä. Kissa olikin aamupalaansa tyytyväinen ja se kömpi takaisin sänkyyn. Ilmiselvästi hyvillä mielin.


Mä lämmitän petiä sillä aikaa kun sä käyt tienaamassa.

Kolli jäi siis kotiin lämmittämään sänkyä, maha pullollaan, ei se edes korvaansa lotkauttanut kun kolistelin keittiössä. Olisi nyt edes toivottanut minulle hyvää työpäivää, että nähdään sitten illalla!

10 kommenttia:

  1. Varsinkin pimeinä ja kylminä talviaamuina on todella vaikea nousta sängystä ja lähteä töihin, kun sängyssä nautiskelee tuollainen lämmin halimussukka.

    VastaaPoista
  2. :-) Se varmaan kuitenkin MIETTI hyvää työpäivää! Kissat ovat sellaisia ajatuksen voimalla viestittäviä, ehkä? Ainakin sellaisilta vaikuttavat.
    Ihana kolli! Minun kollit nukkuvat tiiviisti mamman sängyssä talvisin, Ransu kesäisinkin. Katson illalla lukiessani jaloissa ja kyljessä makaavia pötkylöitä tai karvakieppejä, asennoista riippuen, ja mietin miten ihania ne ovat ♥
    Mutta tänä aamuna Musti halusi kahdeksalta ulos vaikka siellä satoi räntää kovalla ropinalla.

    VastaaPoista
  3. On niin tyytyväisen näköinen kissa että! Kelpaa sitä tuossa sänkyä lämmitellä ja pötkötellä koko päivä hyvin nukutun yön jälkeen. Sitten illan suussa pienet pirskeet ja taas nukkumaan.

    VastaaPoista
  4. Tyytyväisenä vieressä nukkuvasta kissasta tulee aina itsellekin onnellinen olo :) On ne niin ihania. Myrskyllä on erinomaisen tyylipuhdas masutuuletus meneillään tuossa kuvassa :D

    VastaaPoista
  5. Jep, tyylipuhdas masutuuletus kierteellä ja pihtiotteella! Myrsky ei suinkaan ollut välinpitämätön, kun ei toivottanut hyvää työpäivää. Myrsky tietää, että tehokkain vaikutus henkilöstön työtyytyväisyyteen ja työssä jaksamiseen on nimenomaan taitavasti tehdyllä masutuuletuksella heti aamutuimaan. Jo pelkästään Myrskyn tuuletuskuvaa katsoessa stressihormonitasot optimoituvat, ihmisen valtaa kevyen euforinen tunne ja ajatukset kirkastuvat. Tässähän on motivaation, jaksamisen ja tuottavuuden avaimet tassuissa. Voitaisiin luopua kalliista ja toimimattomista pilipali työssäjaksamisohjelmista, jos meillä olisi lakisääteinen masutuuletuskuvien katselutauko työpaikoilla.

    Tähän sopii linkiksi mahtavan Cat vs Human -blogin viimeisin postaus maanantailta otsikolla Cat Lady at Work. http://catversushuman.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Mindy: Täällä ollaan samaa mieltä. Mutta kyllä se on kiva tulla takaisin kotiin töiden jälkeen, sillä kotona odottaa se pikkuinen kissi minkä luokse tulla♥

    Saila: Uskotaan. Kissa siis lähetti minulle ajatuksen välityksellä hyvät työpäivän toivotukset. Ja kyllä, minäkin iloiten katson kissaa ja ihailen sitä kun se nukkuu vieressä tai jalkopäässä. Aamulla herätyskellon soitua useasti jään pieneksi hetkeksi vielä fiilistelemään sänkyyn kissan kanssa. Ja kuuntelen sitä kehräystä... Pieni hetki ennenkuin karu todellisuus iskee!

    Paula: Näinhän siinä tuppaa käymään:) Onnistuisikohan ihmiseltä moinen? Ja kuinkahan kauan sitä makoilua oikein jaksaisi?

    ella: Onnellinen on se ihminen kenen kotona on kissa!

    Otto Kulta: Osuit taas naulan kantaan: "Stressihormonitasot optimoituvat, ihmisen valtaa kevyen euforinen tunne ja ajatukset kirkastuvat." Kyllä vain, näinhän se on:)
    Kiitos vinkistä, aivan valloittavan ihana tuo blogi:)

    VastaaPoista
  7. Jep, puhdasta iloa ja onnellisuutta:D "Kissa kotona on enemmän kuin X miljoonaa euroa pankissa."

    Cat vs human on oivaltavasti kissoista ja kissaihmisistä kertova blogi. Ja Yasmine on todella sympaattinen tyyppi. Tilasin sivun kautta postikortteja, printtejä ja crazy cat lady T-paidan. Pakettiin osoitekohtaan oli Yasmine kirjoittanut Helsinski, mikä ei estänyt paketin nopeaa perilletuloa:D

    VastaaPoista
  8. Otto Kulta: Helsinski:D Täytyy minunkin perehtyä tarjontaan, sivut olivat huollon alla hetki sitten. Mutta palanevat pian takaisin.

    VastaaPoista
  9. Mitäköhän Myrsky mietti kun sitä yöllä ulko-ovella huutelit? :D

    VastaaPoista
  10. Mamma: Kissa varmaan ajatteli että nyt se mennyt lopullisesti sekaisin! :D

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!