keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Löytökissa moottoritien levähdysalueella

Moi.
Mä olen Mikko, bloginpitäjän pikkuveli. Eilen tapahtui eräs juttu, ja tuo iso paha siskoni halusi että kertoisin siitä teillekin. No, kyllähän mä sitten sen lupasin tehdä.

Asun toisella paikkakunnalla kuin työpaikkani. Työmatkat taitan henkilöautolla moottoritietä pitkin. Puolivälissä matkaa on eräs kahvila ja joskus pysähdyn siinä ja otan sieltä aamukahvin mukaani. Eilen pysähdyin siellä. Nousin autosta ja pihalla värjötteli kissa! Kahvilan työntekijäkin oli havainnut sen. Otin kissasta kuvan. Töihin päästyäni laitoin sähköpostia Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistykselle:

"Heippa
Koukkasin aamulla Stop ´N Go kahvilassa ja myyjätär mainitsi kissasta joka oli jo viettänyt tovin aikaa kioskin ympäristössä. Kuulemma syksyllä olikin Etsitään! -lappu kioskilla, mutta nyt sitä ei enää ole. Kissa oli kovin kylmissään ja varmasti nälkäinen. Maukui ja mourui kovasti, eikä pelännyt yhtään. Pantaa en sillä havainnut. Kiinni en yrittänyt ottaa, mutta varmasti antaa, kun ei yhtään tuntunut pelkäävän. 
Ohessa kuva kissasta:



Toivottavasti kisuli löytää taas kotiin."

Pian sain Eläinsuojeluyhdistykseltä vastauksen:
"Hei, meiltä löytyi omistajan yhteystiedot. Soitin heille, tulevat tänään katsomaan jos saisivat kissansa kiinni (asuvat itse Helsingissä). Kiitos paljon ilmoituksestasi!"

Vastasin:
"Toivottavasti kisu pääse turvallisesti kotiin. Kannattaisko teidän ottaa yhteyttä kiskalle, jos vaikka saisivat sen lämpöiseen ja turvaan odottelemaan?"

Ennen puoltapäivää sain sähköpostia:
"Kissa on saatu kiinni ja tuotu tänne löytöeläintalolle odottelemaan omistajaa.
Kiitos avustasi!"

Mun päivä oli pelastettu! Tulin iloiseksi siitä että kisu pääsee takaisin omaan kotiin, ties miten kauan on ollut kateissa. Huoli omistajalla kissan kohtalosta on varmasti ollut suunnaton.

Kirjoittanut: Mikko

10 kommenttia:

  1. Mikko! Olet ihana ihminen.
    Kyynelsilmin,
    fanisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Hieno homma ja ihanaa, että kissa pääsee kotiin! :)

    ps. sori, sekoilen täällä kommenttieni kanssa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina, onnellista, että kissa pääsi kotiinsa ja omistajat löytyivät.

    VastaaPoista
  4. Jep, silmiä kuivataan täälläkin! Ihana lukea tiukan päivän päätteeksi positiivinen uutinen. Kaunis kiitos sinulle Mikko! Hoidit homman fiksusti ja aktiivisesti. Täytyy nostaa hattua aina, kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja auttaa on sitten kyse eläimistä tai ihmisistä.

    VastaaPoista
  5. :D Ei se iso paha sisko olekaan yhtään paha. Eikä kyllä kovin isokaan. On vaan sattunut syntymään mua ennen. ;) Kiitokset kauniista sanoistanne, meidät vaan on kasvatettu huolehtimaan ja pitämään huolta. Ja niin että kohtelee muita kuin toivoo itseään tai omiaan kohdeltavan. Oho, olipas se pehmeää, mutta olkoot. Niin se vaan menee. :)
    Mikko, se pikkuveli.

    VastaaPoista
  6. Sijaiskodissa ollaan vahvasti sitä mieltä että jokaisella ihmisellä ja eläimellä pitäisi olla oma Mikko. Oli kyseessä sitten klassinen damsel in distress, sairas lapsi, kadonnut eläin tai vanhemmat tai isovanhemmat ketkä kaipaavat jelppiä, niin se on Mikko kuka tulee aina apuun. Eläköön -huuto kaikille maailman Mikoille!
    Erityiselle pikkuveljelleni♥

    Ei myöskään pidä unohtaa eläinsuojeluyhdistysten toimintaa!

    VastaaPoista
  7. Hienoa toimintaa, Mikko! Ties kuinka moni olisi vain ohittanut kissan piittamattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään. Sinä toimit. Eläinsuojeluun ilmoittamalla pelastit oman päiväsi, omistajan päivän ja todennäköisesti myös kissan hengen :)

    VastaaPoista
  8. Sisko ja sen veli :D Ikuisena pikkusiskona komppaan ajatusta, että isosisko(j)a kannattaa aina kuunnella ♥ Mikko, kissa- ja siskoasioissa saa ihan turvallisesti pehmoilla:D

    Tällainen aktiivinen, toimeen tarttuva välittäminen on just sitä mitä me tarvitaan. Yksi vakkariväite, jota olen kuullut kissa/koira/eläinsuojeluasioita ymmärtämättömiltä tutuilta tai tuntemattomilta, on että eläinten ”hyysääminen” menee överiksi, ja sekin huomio pitäisi kohdistaa ihmisten suojeluun. Tämä logiikkahan ontuu, sillä monasti esim elänsuojeluyhdistykset pääsevät eläinasioita hoitaessaan tekemään myös sosiaalityötä ja auttavat ihmisiä monella tapaa. Eivätkä tuttavapiirissäni olevat lemmikkieläinnihkeät tyypit näytä itse kantavan ihmislähimmäisistäkään sen suurempaa huolta. Eläimet opettavat meille sellaista empatiaa, joka kantaa myös ihmisiin. Toisaalta en ihmettele yhtään, että jotkut eläinsuojelutyössä mukana olevat ovat jollain tasolla menettäneet uskoaan ihmiseen. Niin rankkoja juttuja siellä tulee vastaan.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!