maanantai 4. maaliskuuta 2013

Toipilaana

Elo on verkkaista. Sisätiloissa ihmetellään sijaismamman puuhia. Sijaismamma kuopsuttaa multaa, kissa hiekkalaatikkoa. Myrsky käyttää hiekkalaatikkoa erittäin harvoin, joten sijaiskodissa jännitettiin kuinka hiekkalaatikolla käyminen lähtisi sujumaan. Ja lähtihän se, luojan kiitos. Siitä kissa ansaitsi kehut.



Toipilaana on myös aikaa harmitella menetettyä komeutta. Kissan kauluriin tehtiin melkoinen aukko. Koska tassusta ei onnistunut verinäytteen ottaminen, verta imettiin kaulasta. Tuo kalju kohta on kuitenkin vain kosmeettinen haitta ja onneksi turkki kasvaa pian takaisin. Tärkeintä on terve kissa.


Sijaiskodista lähetämme parantavia tuulia Myrskyn ja Tuiskun pihapiiriin. Halauksia, silityksiä ja tsemppiä koko porukalle

Lämpimästi tervetuloa mukaan Puumuli. Toivottavasti tämä viikko olisi meille kaikille oikein aurinkoinen.

Translation: It´s a New Dawn, Its´s a New Day.                                                                          

44 kommenttia:

  1. Nyt kuulostaa jo siltä, että pahin on ohi. Pieni laikku ei komeutta haittaa, siihen kasvaa karva nopeasti. Paljon rapsutuksia ja helliä silityksiä toipilaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri rapsutuksista ja silityksistä, melkoisen pirteinä täällä jo ollaankin:)

      Poista
  2. Ihanaa, että Myrsky on taas terve! Iloitsemme kanssanne!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan vielä uskalla hyppiä yläpystyä, lääkekuuria on vielä kuusi päivää. Mieli on kuitenkin jo iloisempi.

      Poista
  3. On se kissa viel kipee, ku antaa multapussin olla noin rauhas. Meil vaik kuin varovasti ottaa multasäkin esii, ni heti on kaikki kissat sinne säkkii menos kieriskeleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokahalu ainakin viittaa siihen että melkein terveen kirjoissa ollaan. Täytyy nyt vain syödä ne antibiootit kiltisti loppuun.

      Poista
  4. Turkki kasvaa nopeasti takaisin. Sujuvaa toipumista Myrskylle! Kollo osallistui peffakuvahaasteeseen.

    VastaaPoista
  5. Pieni epätäydellisyys on vain komeeta!
    Hyvä jos voidaan jo huokasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengitämme ja hieman kevyemmin, mutta varpaisillamme vielä kävelemme.

      Poista
  6. Tuisku: Sydämelliset kiitokset tsemppaamisestani!

    Me kaikki puolestamme toivotamme Myrskylle terveitä päiviä ja kyllä se karva kaulaan kasvaa nopsaan. Sitäpaitti, sä oot Myrsky niin komee kolli, että pari karvaa sinne tai tänne, ei kupissa paljon paina. Kyä näin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä kamua tsempata, hyvänen aika♥

      Toivottavasti toivut nopeasti, oli sun äipällä ja iskällä ihan varmasti gaumea hätä. Ja isoveljelläkin. Onneksi pääsit jo kotio. Pidä häntä korkealla.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Nyt Myrsky näyttää todelliselta koviskatilta, kun kaulurissakin on karvaton kohta (nopeesti se kasvaa) ;) Mukava kuulla, että Myrsky voi jo paremmin!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa siltä, että saamme huokaista. Nyt vaan Myrskylle aikaa toipua kokonaan, ja sijaismammalle kans <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli on meillä molemmilla jo parempi. Yritämme ottaa vielä levon kannalta.

      Poista
  10. Huii, vämppyyrin uhri! Rapsutuksia originellille komistukselle!

    VastaaPoista
  11. Nyt näyttää jo herra raitapaita kuvassa erittäin terhakkaan oloiselta! Uskomme ja luotamme siihen, että pahin on jo takanapäin. :) Ylätassut sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluamme uskoa siihen. Tomerasti kissa jo henkilökuntaa osaa komentaakin:D
      Ylätassut!

      Poista
  12. Oi, eikös ne sano että arvet vaan komistaa miehiä naisten silmissä, tämä on ihan siihen verrattavaa ;)

    Ihanaa jos voidaan huokaista! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä täytyy ajatella, arvet komistavat miestä kuin miestä;)

      Poista
  13. Ihania uutisia! <3
    Nyt vaan kiltisti lääkekuuri nassuun loppuun saakka, niin hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin:) Suhteellisen kivuttomasti lääkkeet ovat alas menneetkin.

      Poista
  14. Kiva kuulla että teillä on parempi vointi. Nyt vaan Myrsky otat ihan kaiken irti henkilökunnan passaus- ja hellittelyinnosta ;) Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sointu. Ihan varmasti kissa hyppyyttää ja palveluttaa henkilökunta minkä ehtii:D

      Poista
  15. Hyvä kuulla, että siellä ollaan jo voiton puolella. Toivottavasti nyt pysytään terveinä. ♥

    VastaaPoista
  16. Kyllä Myrsky on vaan niin komea, että ei siinä pienet laikut haittaa yhtään mitään! Ja kylläpä on kiva lueskella, että paremmin voidaan. Ja itseasiassa saattaa se lääkekuurikin hieman väsyttää - niinhän se tekee ihmiselläkin. Ne on rajuja rohtoja. Monen monta rapsutusta täältä ja Viirulta tietenkin puskuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipilaana täytyy huilata, eikä töihin ole mitään asiaa. Ikkunasta saa toki pihapiiriä tarkkailla, mutta pihalle ei vielä mennä.
      Kiitos puskuista ja rapsutuksista♥

      Poista
  17. Ihanaa että siellä jo voidaan paremmin :)

    VastaaPoista
  18. Hienoa että Myrsky on jo jaksanut ikkunan ääreen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän täytyy kujakytän päivystää, vaikka sairaslomalla onkin.

      Poista
  19. No onpa mahtava että on hyviä uutisia. Joo kissa on siitä erikoinen eläin, että verikokeen otto ei ole yhtä helppoa kuin koiralla. Vaikka suonet löytyiskin hyvin, voi pisaroiden valuttaminen olla tuskastuttavan hidasta. Mutta kaikkea hyvää toipilaalle!!!
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  20. Toivu pian ennallesi Myrsky-kulta <3 Toivottavasti muona maistuu edes keskellä yötä ja hiekkalaatikointikin jatkuisi sujuvana.

    VastaaPoista
  21. Hyvähyvä, parempi kunto , paras uutinen :)

    Toi sheiveus kissanpojilla onkin näköjään joku uusi muodikas trendi : meillähän Nilssonin kainalo sheivattiin viime lekurireissulla ;) Niin että laikku on vaan muodikasta. Word.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täti-ihminen sen tietää! Laikut ovat tämän kevään se juttu kissapojilla.

      Poista
  22. Jo näyttää Myrsky reippaammalta kissulilta, kun jaksaa seurailla pihamaan tapahtumiakin; paranemisterkut täältä meidän kissa Mutikaiselta!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  23. Tulin tänne katsomaan, kuinka sijaiskodissa voidaan. Ja peremminhan Myrsky nyt näyttää voivan. Hienoa, mukava uutinen.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!