lauantai 23. maaliskuuta 2013

Sijaiskodin huimapää

Ja kakkossija

Vahvasti alkaa vaikuttamaan siltä että talvi hellittää kuristusotettaan ja kevät tulee. Ainakin ensi viikolla näyttää päivälämpötila nousevan plussan puolelle. Ennenkuin lumet katoavat on julkaistava eräs kuvasarja sijaiskodin huimapään touhuista. Noin vuosi sitten Myrsky haaveili nokipojan hommista. Silloin kohteena oli piharakennus. Tammikuussa tavoiteltiin sijaiskodin katolle.


Niin. Rakennustelineet ovat edelleen paikoillaan.


Siis nehän ovat nykyään kissan kiipeilytelineitä.


Ja mitä parhaimpia sellaisia.


Mutta ne aiheuttavat ylimääräistä sydämentykytystä henkilökunnalle.


Tammikuussa telineillä kiipeillessään kissa saavutti räystäskorkeuden. Katonharja jäi vielä valloittamatta, ja hyvä niin. 

Vuosi sitten bloginpitäjä saavutti ykkössijan hirviporukan järjestämissä pilkkikilpailuissa. Siis siinä naistensarjassa. Tänään jouduin pokaalista luopumaan ja tyytymään kakkossijaan kolmella kalalla. Ei harmita. Mieluummin sitä kuitenkin hirviä ammun kuin kaloja avannosta ylös kiskon. Kun kerran kala-allerginenkin olen. 

Aurinkoista viikonloppua, muistakaa varautua huomenna virpojiin!

Translation: Climbing & Fishing

25 kommenttia:

  1. Hui. Hui, hui, hui. Kyllä huippaa täälläkin, mutta Raitapaitaa näköjään ei lainkaan! Vau.

    VastaaPoista
  2. Voi sinua Myrsky! Täällä ruudun tälläkin puolella ollaan sydän syrjällään sinun kiipeilystäsi! Ole varovainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näky on kieltämättä hieman pelottava. Henkilökunta kyllä luottaa Myrskyn tassutaitoihin. Mutta varovainen on syytä olla.

      Poista
  3. Meil kissat aina kiipeilee pitkin runkotolppii, ku raksa on siin vaihees. Talon katolle vievät tikkaat piti poistaa, kun kissat kiipeili katonharjalle bileitä pitään.

    VastaaPoista
  4. Vai sellaista touhua! Kyllä meilläkin oltaisiin sydän syrjällään... Vaikka kissoihin onkin koodattu tieto, että korkealle pitää tavoittaa aina. Eikä siinä mitään, kunhan sitten osataan tulla alaskin hyvässä järjestyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky on moniosaaja, ja harjoitus tekee mestarin. Henkilökunnasta on aina erittäin mielenkiintoista seurata kissan kiipeilyä. Aina välillä on kuitenkin haukottava henkeä, näkyyn ei osaa varautua.

      Poista
  5. Loppu hyvin, kaikki hyvin....mutta aika makee kuvasarja :D

    VastaaPoista
  6. Voi mikä akrobaatti! Tuo on kyllä niin totta. Tein Ransulle suuren vääryyden purkaessani rakennustelineen, jolla hän niin antaumuksella alle vuoden ikäisenä kiipeili. Sehän kissan kiipeilyteline! (Musti ei siinä kiipeillyt)
    Onnea kakkossijasta! Vai voiko niin sanoa. No kumminkin!
    Ja hyvää palmuilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tehnyt vääryyttä! Teit palveluksen itsellesi ja naapurustolle. Keskeneräistä ei ole kiva katsella.
      Ja kiitos onnitteluista. Kakkossija oli oiken hyvä saavutus. Toiveissani (ei tavoitteissani, koska en osaa pilkkiä) oli yksi kala, mutta sainkin kolme!

      Poista
  7. Täytyyhän kissalla kiipeilyteline olla. Sieltä voi tähyillä tähtitaivasta ja pitää silmällä reviiriä (sekä henkilökuntaa).

    Mukavaa Palmusunnuntaita ja Myrsky, varo ettei mininoidat vie sua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköalat ovat mitä mahtavimmat. Useasti kissa tarkkaileekin pihaa ja kotiintulijoita telineiltä käsin.

      Me pidämme varamme noitien suhteen!

      Poista
  8. Huimapää ottaa rennosti, mutta henkilökuntaa taisi huimata :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman huimaa tämä kissan touhu välillä, se täytyy myöntää. Ääntäkin tulee korotettua kun kissa komentaa. Tai siis hädissään huutaa: Älä mene sinne!

      Poista
  9. On pikkasen haastava kiipeilyteline Myrskylla!
    -pirkko lontoosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on. Tiikerit ovat taitavia kiipeilemään. Pienet kotitiikeritkin.

      Poista
  10. Onneksi sentään kissan päätä ei huimaa!

    VastaaPoista
  11. No tuota me kutsutaan täydelliseksi kiipeilytelineeksi, loving it! t. Täplä&Roope

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!