lauantai 9. maaliskuuta 2013

Isoäidin lihapullat

Eräs nimeltä mainitsematon einesfirma mainostaa tuotteitaan äitien tekemäksi ruoaksi. Eineksistä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta äitien tekemä ruoka on hyvää, puhumattakaan sitten isoäitien tekemästä ruoasta! Kävin tällä viikolla isovanhemmillani, mummini oli juuri paistamassa lihapullia. Sain kotiin viemiseksi muutaman lihapullan. Varsin herkullisia olivat, kissakin haistoi heti että nyt oli jotain extra special-herkkua tarjolla.


Se nimeltä mainitsematon ruokatalo kertoo aloittaneensa ruoan valmistuksen kuluttajille vuonna 1957. Minun mummini on aloittanut ruoan valmistuksen jo paljon aiemmin. Karjalasta lähtöisin oleva rakas isoäitini täyttää huomenna vuosia, joten sunnuntaina kahvitellaan. Koska naisesta on kysymys, ei pidä mainita numeroita. Kerron vain että mittarissa on kiitettävät lukemat ja niitä lukemia ei kovin moni saavutakaan.
Paljon onnea mummille♥


Myrskykin sai maistaa pari palaa lihapullista. Kuten kuvasta näemme, ne olivat myös kissan suun mukaisia. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Translation: Deliciously Home Made.


35 kommenttia:

  1. Mummit ja mummot on ihan parhaita! Ja yleensä ruokansa myös. Raitapaitakin sen tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on:) Vuosien saatossa sitä ehtii tekemään monen monta ateriaa, joten kokemusta ja osaamista ruoanlaitosta riittää!

      Poista
  2. Mummujen ruoka ja leivonnaiset ovat aivan omaa luokkaansa ♥. Ensimmäisessä kuvassa on selvä Saapasjalkakissa, paitsi hattu ja saappaat puuttuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Sokerin ja voin kanssa ei säästellä mikä on aivan ihana juttu nykyaikana...
      Osuit aivan oikeaan tuon Saapasjalka vertauksen kanssa:)

      Poista
  3. Myrsky ymmärtää hyvän päälle!

    VastaaPoista
  4. Isoäidit ja heidän valmistamansa ruoat ovat ihania! :)

    Minäkin tykkäsin mummoni lihapullista - lihapullat olivat isoja ja niiden kanssa oli paistettuja sipulirenkaita.:)

    VastaaPoista
  5. Mullekin tuli saapasjalkakissa mieleen....tai siis melkein heti, katsoin ensin että mitä tuttua tuossa oikein on :)
    Herkku on herkkua raitapaidankin suussa....ja maistuis varmaan mullekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, pitäisiköhän sitä nakittaa velipoika hommiin, photoshoppailemaan Myrskystä saapasjalkakissa:D
      Veikkaan että lihapullat maistuisivat sinullekin. Ihan varmasti.

      Poista
  6. Kyllä ne äidin paistamat lihapulla maisuu.
    Onnittelut täältäkin mummollesi!♥

    VastaaPoista
  7. Kyllä mummojen ruoka maistuu hyvälle Hauska kuva myrskystä :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä Myrsky tietää, mikä on hyvää - ja sen näkee ilmeestäkin;) - ja selvästi on Myrsky jo kunnossa, jos lihapullatkin maistuvat♥
    Voi, mummon lihapullat! Vaikka kuinka yritin samalla ohjeella tehdä, en ole koskaan päässyt lähellekään. Äitini pääsee aika lähelle, mutta eivät hänekään lihapullansa niin hyviä ole, kuin mummon olivat. Mutta niin hyviä minunkin tekemäni ovat, että kelpaavat Viirullekin. Hyviä siis ovat, sillä Viiru on aika ronkeli.
    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummoilla on ilmeisesti joku salainen mauste mitä he laittavat ruokiinsa joka tekee ruuasta niin hyvää ja maistuvaa. Ja tuohan on kunnianosoitus Viirulta kun sinun tekemäsi maistuvat, varmasti kissan kehut lämmittävät mieltäsi, ihanaa:)

      Poista
  9. Slurps, mun alkoi heti tehdä mieli oman äitini lihapullia :P Kiva nähdä Myrsky noin pirteänä lihapullien perään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihapullat ovat herkkua, niin lastenlasten kuin kissojen mielestäkin:)

      Poista
  10. Kyä Myrsky tiätää! Mut kaikista eniten meitä ilostuttaa, että sä, Raitapaita, oot tervehtynny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvävointisia aletaan olemaan. Ja huomenna pääsen jo pihallekin!

      Poista
  11. Hyvin ja huolella olet Myrskyn hoitanut.♥

    Kerran kotona käydessäni vaadin äitiäni neuvomaan vieressä miten ne herkulliset lihapullat oikein tehdään. Mutta eipä vaan silloinkaan tullut yhtä hyviä.

    Onnea mummillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minni.
      Mystisiä juttuja nämä lihapullien valmistamiset:D
      Kovasti kehuin tänään synttäreillä lihapullia ja sitä että ne maistuivat kissallekin. Mummini oli oikein otettu. Hän lupasi tehdä niitä lisää:)

      Poista
  12. Ollapa joskus mummi jonka tykönä lapsenlapset käy syömässä hyvää ruokaa, se vasta olisi jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä täytyy hartaasi sinun toivoa. Voin vain kuvitella minkälaisia herkkuja lapsenlapsillesi sitten loihtisitkaan, nam!

      Poista
  13. Ihanaa, kun Myrsky näyttää jo noin pirteältä. Ja ilmeisesti tänään on jo päässyt ulkoilemaankin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisin sanoa että terveen kirjoissa ollaan. (Ja ulos piti päästä vasta huomenna, mutta henkilökunta heltyi...)

      Poista
  14. Näyttää ruoka jo poijalle maistuvan ja onneksi on vielä herkkuja tarjolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka maistuu vanhaan malliin! Tänään saatiin maistaa isoäidin lihapasteijaa, pienenpieni palanen.

      Poista
  15. Kynsilaukkaajien Onni oli järkyttynyt kuultuaan siitä, että Myrsky sai VAIN PARI VAIVAISTA PALAA LIHAPULLISTA! Meidän muiden mielestä se oli ihan OK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se Onni tietää: Ihmisten ruokaa saa vain maistella, siinä kun on sitä suolaa mitä kissoille ei tarvitse syöttää.

      Poista
  16. Näyttää siltä, että Myrsky on jättänyt avokätisesti tippiäkin makoisista lihapullista. ;)

    VastaaPoista
  17. No kyllähän hyvästä ruoasta ja palvelusta voi tippiä antaa, puskujen lisäksi:D

    VastaaPoista
  18. Kyllä maistuisivat takuulla ,kieltä pitää lipoa kerta :P

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!