Aamulla kello herätti ajoissa, jotta ehtisin lenkille ennen kuin menen töihin. Taivas oli vielä pilvessä (onneksi ei ollut läkähdyttävän kuuma). Avasin ulko-oven hiljaa ja varovasti, ja jätin sen auki. Kissa viettää kaiket ajat ulkona näin helteillä, tai sitten jemmapiilossaan. Jos se kuulee oven aukaisun, se hyppää esiin ja rientää häntä pystyssä sisälle. Jos vaikka ruokaa olisi tarjolla. Keittelin puurot ja yritin olla hissukseen ettei se kuulisi. Tarkoituksena oli tarjota sille jääkaapin viileydestä loput kalan palaset. Mutta voi. Kissa ehti livahtamaan sisälle, ja tyhjentämään ruokakuppinsa kuivamuonasta. Kun olisi tuorettakin ollut tarjolla. Kyllä harmitti.
Lenkin aikana aurinko murtautui pilvien takaa esiin, ja hiki virtasi. Kotipihalle päästyäni kissa hiipi perässäni. Kävi ilmi että kala oli käynyt kaupaksi, kuivamuonasta huolimatta. Ja lisää oli tullut tarjolle.
Jopa ylenpalttisesti. Lahna meni pakkaseen, ravunsyötiksi, kaksi särkeä Vilma-neidille ja neljä ahventa Myrskylle viikonlopun ruoaksi. Minun puolestani särjet olisivat voineet uida alavirtaan Kaukosaareen asti. Isä laittoi ne pakkaseen. Onpahan Vilmalle sitten pakasteessa kalaa mitä syödä kun neiti palaa takaisin kaupunkiin.
Aamun harmistus vaihtui ilostukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sijaiskoti kiittää kommentistasi!