perjantai 30. marraskuuta 2012

Sijaiskodin vilkas hiirisyksy

Metsähiiri pyrkii ilman kylmetessä sisätiloihin

Näin otsikoi paikallislehti (IH 29.12.2012). Jutussa mainittiin että viime aikoina hiiret ovat liikkuneet ja käyneet hyvin pyydyksiin. "Eniten havaintoja on pitkähäntäisistä ja valkovatsaisista metsähiiristä. Muutama vuosikymmen sitten hiirenloukun yleisin saalis oli harmaaturkkinen kotihiiri. Vähitellen metsähiiri on syrjäyttänyt sen lähes täydellisesti."


Myös vesimyyrät ovat käyneet hyvin sijaiskodin pyydykseen. Saalisjakauma on sijaismamman mielestä 50-60 (fifty-sixty). Henkilökunta päättikin palkita ahkeran hiirenpyytäjän ja kävi ostamassa kissalle tänä aamuna matokuurin.

Translation: Mousetrap.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Lisää mustavalkoista ja tunnustuspalkinto

Täällä niin rakastetaan mustavalkoisia kuvia. Niissä on paljon enemmän tunnelmaa kuin värikuvissa. Tosin, kauneushan on katsojan silmässä. Valitettavasti omassa kamerassani ei ole kunnon mustavalko-asetuksia, joten olen käyttänyt kuvankäsittelyohjelmia luodakseni sitä tunnelmaa. Netistä löytyy ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia, joko omalle koneelle ladattavia tai netissä (on-line) käytettäviä.

Joten kerta kiellon päälle. Vielä pari mustavalkoista kuvaa, väritykseltään oikeasti mustavalkeista eläinystävistä. Kuvassa kuningatar Vilma, vanhempieni kissa.


Kissablogiin mahtuu aina välillä koirakin vierailemaan, sillä onhan meillä tuommoinen Eläinystävän blogi -merkki tuossa sivupalkissa. Sen teki Myrskyn ja Tuiskun, noiden mainioiden mäyräkoirien äippä. 


Kuvassa on bloginpitäjä jahtikaverinsa kanssa. Karjalankarhukoira Jalolla on ikää kolme ja puoli vuotta. Minulla on läheiset välit koiran kanssa, olen tuntenut sen pentuajoista lähtien. Ei tulisi mieleenkään pelätä tuota karhukoiraa. Yleisesti ottaen on vallalla käsitys että karhukoirat ovat äreitä, mutta Jalo on jotain aivan muuta. Jalo on iloinen poika. (Ja vähän kovapäinenkin.) Ja tietysti hirvien kauhu. Pitkillä raajoillaan se juoksee hirvet kiinni ja haukkuu niitä komeasti. Ja muuten, tuosta kuvasta ei sitten sanaakaan Myrskylle!


Elina muisti meitä kauniilla tunnustuksella:

 Paljon kiitoksia Elina ja kissalapset ♥

Liebster-palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustus eteenpäin alle 200 lukijan blogeille, joiden toivoisi saavan lisää lukijoita. Me lähetämme palkinnon seuraaville blogeille:

Mandy ja Eki (Psst! Se on muuten Mindyn sisko tuo Mandy!)

Oikein paljon tervetuloa AnnaS. Sinut on tunnustettu!

Translation: This and That.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Perinneruokaa

Naukulan perheessä on Helmille alkanut maito maistumaan, maitotytöksi johtajatarta jo nimitetään. Sijaiskodissa ei kissalle tarjota maitoa. Kerran ostin kokeeksi kissanmaitoa, ja yllätys yllätys, se ei kelvannut herralle.

Maanantaina kissa tutustui perinneruokaan, leipäjuustoon. Tarkemmin sanottuna se oli bloginpitäjä kuka herkutteli leipäjuustolla. Lämmitin palan leipäjuustoa mikrossa, se pehmeni siellä ihanasti ja siitä irtosi nestettä.


Minä narskuttelin ja maiskuttelin leipäjuustoani ruokapöydän ääressä. No ei suinkaan. Syön siististi suu kiinni. Kissa kuuli aterioimiseni haistoi lämpimän leipäjuuston tuoksun ja hyppäsi pöydälle. Myrsky tunki itsensä apajille. Pelastin juustonpalaseni ja annoin kissan nuolla lautasta. Ei se varmaan suuri synti ole jos kissa joskus nuolee lautasen puhtaaksi, eihän? Pitäähän sitä kissankin jotain lohtua pimeään marraskuiseen maanantaihin saada.

Tervetuloa mukaan ihmettelemään sijaiskodin löyhää kuria Lahna Kissa!

Translation: Traditional Food.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Värillinen tunnustus ja mustavalkoinen haaste

Kissanpäiviä sijaiskodissa sai tunnustuksen täti-ihmiseltä, TrioMiuMaulta ja Herra Nilssonilta. Tai se oli oikeasti Oscar minkä me saimme, ja se näyttää tältä:



Tunnus tupsahti tänne jo neljättä tai viidettä kertaa! Viikko sitten olleessa postauksessa oli hieman epätarkkaa tietoa. Kissiminni todellakin lähetti meille tunnustuksen reilu vuosi sitten, ja  Saaripalstan Saila elokuussa. Sailalta saatuun tunnustukseen vastasimme tähän tapaan. Sijaiskoti kiittää tunnustuksen antajia ja kuittaa: Over and out. Tunnustuksen saa poimia mukaansa jos tuntee tarvetta tunnustaa jotakin!

Mustavalkoinen kaunotar Unna Tuutusen basaarista lähetti meille herkullisen Mustavalkohaasteen. Tuhannet kiitokset tästä blogitähtöselle! Mekin jatkamme elokuvahengessä. Innokkaana henkilökunta tarttui toimeen ja kaivoi puhelimen arkistoista seuraavan otoksen.

Sijaiskoti Noir -esittää:
"In the Shadows"


Tämän mieltä kutkuttavan haasteen lähetämme Narulle ja Sakulle sekä Kissiminnille.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Translation: Techicolor & Film Noir.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Eväsleipää tarjoo kunnon väki

Henkilökunta voiteli evässämpylöitään eräänä aamuna. Kissa tarkkaili toimia. Keittiöstä poistuttiin hetkeksi. Kuului mätkähdys. Mitä ihmettä tapahtui?


Kissa oli hypännyt pöydälle. Kiusaus oli käynyt ylivoimaiseksi. Sämpylöiden välissä oleva levite, juusto ja kinkku tuoksuivat houkuttelevasti. Kissa päätti että yksi sämpylöistä oli ilmiselvästi voideltu ja täytetty häntä varten.


Tarvittiin hieman tassutyöskentelyä, ja niin oli sämpylä lattialla. 


Suureksi harmiksi se putosi väärinpäin lattialle.


Kissa kierteli sämpylää "kuin kissa kuumaa puuroa"(!) mutta nyt kyseessä oli sämpylä. Henkilökunnan naureskellessa vieressä kissan yritteliäisyydelle, alkoi Myrskyä nolottamaan.


Kaikkien periaatteiden vastaisesti päätti henkilökunta avittaa pientä eväsvoroa, 
ja kissa pääsi herkuttelemaan.


Kinkku ja juusto menivät kissan suihin, sämpylä roskiin. 
Henkilökunnan oli tyytyminen sämpylän sijasta näkkileipään.

Translation: Ham & Cheese.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kuukauden asennot

Pieni o ja iso O

O (pieni: o) on latinalaisten aakkosten 15. kirjain. O-kirjaimella merkitään useimmin kielten äänteitä. Suomen kielessä tämän kirjaimen nimi lausutaan [o:], ja kirjaimella merkitään (lähes aina) lyhyttä puolisuppeaa labiaalista takavokaalia [o]; sama äänne pitkänä [o:] kirjoitetaan oo. (Lähde: Wikipedia)

Alkuasetelma, täältä se lähtee:


Pieni o


Iso O


Translation: "Histoire d´O"

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kahvinkorviketta ja uroteko

Viime kuun alussa raportoin Myrskyn oma-aloitteisuudesta. Hetken aikaa säilytimme Myrskyn ruoka-annosta jääkaapissa, mutta pian emme enää viitsineet vaivautua laittamaan niitä jääkaappiin. Olisikohan se kannattanut? Viime viikonloppuna kissan oma-aloitteisuus nosti taas päätään. Kissa oli avannut kahvinkeittimen yläpuolella olevan kaapin ja jollain tapaa tiputtanut annospurkin keittiön tasoille ja lattialle. Vielä maanantai-iltana muutama raksu löytyi kahvinkeittimen alta kun siivosin huushollia.


Maanantaiaamuna keittelin tapani mukaisesti aamukahvin ja söin puuroni. Kahvini kumosi kurkkuuni sen kummemin asiaa miettimättä. Illalla kun tulin kotiin minulta kysyttiin:
"Maistuiko kahvi aamulla jotenkin oudolta?"
"Ai jaa, miten niin?"
"Olit keittänyt kahvia kissanraksuista, yksi raksu oli keittimessä suodatinpaperin alla, ja se oli ihan pehmeäksi muhjuksi mennyt."
Tämäpä oli hyvä juttu tietää. Kissanraksuja voi siis käyttää kahvinkorvikkeena. Ja makukin on ihan ok. En kuitenkaan suosittele kokeilemaan. Tämä oli vahinko. Aamuhämärässä en varmistanut että suodatinsysteemi on puhdas kissanraksuista. Ei tuosta varmaan haittaakaan minulle koitunut. Olen kuitenkin hengissä eikä minulle tullut vatsanväänteitä.


Ja sitten se uroteko. Se tapahtui jo kesällä. Eilen toin kotiin kissalle lisää raksuja, painoa pakkauksella oli kolme ja puoli kiloa. Se kuljetettiin autolla, sain kyydin. Kesällä sain kuljetettua kuuden kilon ruokasäkin polkupyöräni tangolla kotiin. Ilman haavereita. Siitä on jopa todistekuvakin, sillä törmäsin erääseen ystävääni kotimatkani alkutaipaleella ja pyysin häntä ottamaan kuvan minusta.


Ajoin yhdellä kädellä, toisellä kädellä pidin säkistä kiinni. Polkupyöräni jarrut kaipasivat säätöä (ja kaipaavat yhä edelleen) ja alamäessä hieman arvelutti. Kesäkelillä tämä onnistui, talvikelillä en siihen ryhtyisi. Tosin tätäkään en suosittele kokeilemaan. Kannattaa mieluummin kilauttaa kaverille ja pyytää kyytiä. Mutta mitäpä sitä ei kissan vuoksi...

Tervetuloa mukaan Katjusha, lupaan keittää kunnon kahvit, eikä mitään korviketta joukkoon!

Translation: Don´t Try This at Home.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kujakytän yövuoro

Puoli neljä aamulla

Kesällä se oli kissan elämäkin helpompaa. Ei ollut näin kylmää eikä pimeää. Myrskyhän ei pimeää pelkää eikä se arkaile ulkoilla viileillä keleillä, mutta onhan se paljon mukavampaa kun valoa riittää melkein ympäri vuorokauden. Muistelin vain tätä postausta turkoosista kesäyöstä. Vielä näin marraskuussa Myrsky ulkoilee öisin. Koko yötä ei ulkona riekuta, vaan pihalla ollaan tunti, pari kerrallaan. Toisinaan tyydytään päivystämään kujan tapahtumia olohuoneen ikkunalta käsin jos ei huvita ulos lähteä.


Nojatuolin selkänojalla on mukava istuskella ja katsella kujalle.
Ja jos väsyttää, voi silmiä lepuuttaa hetken aikaa.


Lapsuudenkodissani oli raidallinen kissa nimeltä Vilppu. Tuo patsas mikä sijaitsee ikkunalla olen saanut äidiltäni. Sain sen mukaani kun muutin pois kotoa. Äitini sanoi minulle näin: "Siinä on sinulle oma Vilppu." Patsas onkin ollut sijoitettuna kaikissa asuinpaikoissani ikkunalaudalla. Vilpulla oli myös tapana istuskella ikkunalaudalla.


Kissan yöpäivystyksen kyllä ymmärtää, mutta miksi ihmeessä henkilökunta oli valveilla puoli neljän aikaan aamulla? Sitä sopii vain ihmetellä...

Translation: At 3.30 am

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tunnustuksia tuplaten

Elämää ja elämyksiä sekä Punatukka muistivat sijaiskotia tunnustuksella. 


Lämmin kiitos molemmille!

Tunnustuksen saajan pitää:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Sijaiskotiin samainen tunnustus tuli reilu vuosi sitten. Silloin saimme sen Kissiminniltä. Tunnustuksen voi käydä lukemassa täällä. Ja kannattaakin, sillä pohdin seuraavaksi että onko jotain muuttunut noista päivistä? Mietitäänpäs.

Sijaismamman sydän sykkii edelleen Myrskylle. Myrskykin saattaa tykätä sijaismammasta, sillä on se jo kaksi kertaa tullut syliin torkuille. Lämpimiä tunteita karhukoiria kohtaan ei ole unohdettu. Jahtikaverina hirvimetsällä sijaismammalla on karhukoira.

Molempien kellot ovat edelleen ajassa. Myrskyn sisäinen kello on jollain tapaa riippuvainen valon määrästä, se on huomattu. Joskus se tosin heittää häränpyllyä, mutta aika säännölliset elintavat kissalla on. Ja univelkansa kissa nukkuu tarpeen vaatiessa pois. Puolentoista tunnin päikkärit eivät ole teko eikä mikään kissalle, mutta sijaismammalle ne ovat hieman liikaa.

Lukeminen pitää pintansa edelleen. Myrsky ei tosin vieläkään osaa lukea, mutta ei sen tarvitsekaan. Sijaismamma lukee kissankin edestä, jos suinkin aika riittää.

Myrskyn metsästysmuistokokoelma on siirtynyt sireenipuskasta vintille, mikä ei ole niin kiva juttu.

Sijaiskodissa asiat ovat siis aikalailla samalla mallilla kuin vuosi sitten. Tosin tunnemme toisemme entistä paremmin, ja Myrsky hallitsee sijaiskotia entistä vahvemmin ja vankemmalla otteella. Jos rehellisiä ollaan, on kissasta tullut melko vaativa. Se tietää missä tilanteessa maukaista ja kenen säärtä nyhjäistä.

Kesäkeikistelyä. Koska on marraskuu ja pimeä.

Sijaismamma on yhä edelleen haltioissaan kissasta. Aina välillä pysähdytään miettimään sitä asiaa, kuinka ihanaa onkaan että kotona on kissa.

Tunnustuksen annamme eteenpäin uusille tuttavuuksille:
Kahden naisen loukussa
Salmiakkivarvas ja vadelmanenä
Miirun poppoo
Viirusilmin
Kynsilaukkaajat
Kattien kanssa
Häivähdys purppuraa (Aina välillä blogissa vilahtaa kaksi ihanaa kattilaa! Ai mitä ne ovat? Käykää kurkkaamassa!)
Tassuveljet ja niiden sisko 

Olkaa hyvä!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Iltapesulla

Sekä tuli hännän alla


Pysy siistinä:

"Harjaa hampaat aamuin illoin,
pese kädet sä myös silloin.
Kampaa hiukset useammin,
leikkaa kynnet ahkerammin."
(Lastenloru)

Sijaiskodissahan ei kissaa eikä kissan hampaita pestä, mutta turkkia harjataan senkin edestä. Henkilökunta kyllä pitää huolta legoistaan joten hampaita harjataan vähintään aamuin illoin. Eräänä iltana kissa tuli valvomaan henkilökunnan hampaidenpesun tehokkuutta.


Wc:n peilikaappisysteemin yläpuolelta löytyi oiva tarkkailupaikka.


Pahus vain, nuo peilin yläpuolella olevat halogeenivalot ovat polttavan kuumia. Kerran kaapin ovi jäi raolleen juuri tuohon lampun alapuolelle. Onneksi se huomattiin. Lamppu oli jo alkanut tummentamaan kaapin yläreunaa... Vaaratilanne oli silloin lähellä. Sen jälkeen opittiin sulkemaan kaapit.


Pian alkoi lamppu lämmittämään kissan turkkiakin, ja Myrskylle tuli lähtö.

Jos oltaisiin metsällä, niin puhuttaisiin perslähdöstä. Tänään metsällä tuli yksi perslähtö. Karhukoira tapasi hirvet, otti lähtöhaukut ja hirvet rytistelivät karkuun. Olin siinä lähistöllä koiranohjaajan kanssa, ja voin kertoa että oma sydämensyke oli kävi enemmän kuin korkealla. Hirviä emme siis päässeet näkemään. Vain kuulemaan ryskeen. Ja tovin kuluttua koira paineli hirven perässä keskellä metsää 31 km/h.

Mutta olemme sijaiskodissa, joten puhukaamme vain erittäin nopeasta lähdöstä. Näin siinä sitten loppupelissä kävi:


Kissa ei tapauksessa vahingoittunut, ja lamppukin saatiin aseteltua takaisin paikalleen. Niin, ja hampaat harjattiin ja käytiin läpi hammaslangalla.

Translation: Home Renovation and Improvement by Moggy.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kätevät apuvälineet

"Hän ei saanut solmua auki, joten Sarah tuli apuun. Sarahin raavittua jonkin aikaa pitkillä, hoikilla kynsillään kuin leikkivä kissa narun ote laatikosta heltisi."
(Moore, Graham. Kuolema Sherlock-seurassa. 2012)


Käteviltä apuvälineiltähän nuo näyttävät, ei voi vastaan väittää. Bloginpitäjä taasen kissasta poiketen pitää kyntensä lyhyinä, koska harvemmin puukiipeilyä tulee harrastaneeksi.

Translation: Looking For a Luxury Manicure? Ask Moggy.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kissa ja nokikolari

Vilma ja nuohooja tervehtivät

Uusille lukijoille on syytä kertoa että Vilma on blogissa aina silloin tällöin vieraileva tähti. Vilma on vanhempieni kissa. Ja todellinen kuningatar Vilma onkin, niin kotona kuin kesämökillä. Rohkeasti Vilma ottaa vieraat vastaan, yhtään ei kissa arastele. Maanantaina vanhemmillani kävi nuohooja. Mamma N. muuten vinkkasi blogissaan uudesta kirjasta: Tavernier, Rosalie; Kerran elämässä, kokemisen arvoisia hetkiä. Tässä Mamman valikoima lainaus kirjasta:

"Kerran elämässä
tulisi tervehtiä nokikolaria.
Se tuottaa onnea!"

Oliko Vilma kuullut tämän kehotuksen, sitä en tiedä. Kissa kuitenkin tervehti nuohooja. Vilma meni ovelle nokisutaria vastaan. Tapansa mukaisesti reippaasti ja tuuhea häntä kauniisti pystyssä. Nuohooja oli innoissaan: "Ai katos, kissa!" Vilma haistoi nuohoojan kättä uteliaana. 


Orastava ystävyys loppui siihen kun nuohooja haki työkalunsa, sen pelottavan h-vetinkoneen eli imurin. Kissa syöksyi piiloon, näin kertoi minulle isäni. Perään hän aprikoi: "Toivottavasti kissa ei joutunut imuriin, sillä johonkin se hävisi eikä sitä näkynyt nuohoojan poistuttua paikalta..."

Voin kertoa että Vilma ei joutunut imurin sisuksiin,. Kissa löytyi illalla kodin seinien sisäpuolelta. Vilman mielenrauha vain järkkyi hetkeksi. 

Ainakaan kissalle nuohoojan tervehtiminen ei luultavasti tuo onnea. Muistan lapsuudenkodista kuinka järkyttävä tapahtuma kissalle nuohoojan käynti aina oli. Silloinen nuohooja oli suurikokoinen mustiin pukeutunut mies. Ja hän saapasteli tulipesältä toiselle raskain askelin. Matot oli siirrettävä hänen kulkureiteiltään jo valmiiksi syrjään. Ja lapsuudenkodin kissa, Vilppu oli aivan peloissaan. Vilppukin otti jalat, eikun tassut alleen kun nuohooja tuli tekemään työtään.

Tervetuloa mukaan Lady of the Mess!

Translation: Chimney Sweep, Meet and Greet!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hyvä passipaikka

Kotikissan passipaikka ruoka-ajan lähestyessä

Passipaikan valinnassa on tärkeä ottaa huomioon muutamia seikkoja. Yksi niistä on hyvä näkyvyys kohteeseen. Myrskyn tapauksessa siis ruokakupille. Keittiön tuoli on erittäin hyvä paikka. Se on lattiatasoa korkeammalla ja sieltä on esteetön näkyvyys kriittisille paikoille.



Passissa ollessa kannattaa olla liikkumatta ja hiljaa. Kärsivällisyys palkitaan. 
Oman olemisen voi tehdä viihtyisäksi, mutta ei niin mukavaksi että on vaara vaipua uneen.


Tarkkana täytyy olla koko ajan, sillä muuten voi saalis 
(siis henkilökunnan tarjoilema ilta-ateria) mennä sivu suun.


Hyväksi havaittua passipaikkaa ei kannata vaihtaa. 
Jos paikka kuitenkin täytyy vaihtaa, uusi paikka kannattaa valita harkiten.

Sama passipaikka soveltuu myös kotikissan imuria paossa- passitukseen.

Translation: Hunting High and Low.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaunis tunnustus

Tansku ja Junnu lähettivät meille kauniin tunnustuksen:


Paljon kiitoksia tästä!

Tähän tunnustukseen liittyy tehtävä: Pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja lähettää se eteenpäin. Siis seitsemän asiaa. Ja tässäpä niitä:

Koti on kissan ja henkilökunnan mielestä paras paikka maailmassa. 
Oli se sitten ihka oma tai sijaiskoti.

Vettä ei sijaiskodissa pelkää kukaan.
Sijaismamma tosin välttelee tiskiharjaan tarttumista.
Ja ihan siitä syystä että astianpesukone on olemassa!
Kissaa ei kylvetetä. Sillä siihen ei riitä kenenkään rohkeus.

Päiväunet maistuvat kissalle aina. 
Tai unet aamulla. Tai illalla.
Tarkemmin sanottuna silloin kun tuntuu siltä.
Henkilökuntakin ottaa mielellään torkut, jos suinkin mahdollista.


Yhden asian on sijaismamma huomannut:
Joskus Myrsky maiskuttaa suutaan kun se nukkuu.
Se on aika hupaisaa katsottavaa. 
Kissa varmaan uneksii jostain maukkaasta paistista.

Siinä tuli sen seitsemän asiaa kerrottua, ja ehkä pari vielä päälle. Myrskyn sijaiskoti lähettää tunnustuksen toiseen sijaiskotiin, Sijaiskotielämää opettelemassa -blogiin, Viirulle ja Viirun sakille. Olkaa hyvä!

Tervetuloa mukaan sijaiskodin maailmaan mama!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Sijaiskoti onnellisena esittää: Sylikissa

Osa 2

Ensimmäisen kerran tämä tapahtui elokuussa. Kävi ilmi että Myrskyssä on piileviä sylikissan piirteitä. Sairaslomaviikollani tämä toistui. Sinä perjantaina kun ensilumi peitti sijaiskodin pihan. Silloin minä ryhdistäydyin ja päätin lähteä käymään kirjastossa. Ensin keitin kuitenkin itselleni kahvit.


Mokan tippuessa menin etsimään kissaa, tarkoituksenani oli tehdä tilannearvio: Haluaako herra mennä ulos vai jäädä sisälle? Kissa löytyikin kuistilta missä hetkeä aiemmin se oli nuuhkutellut kissanmintun vartta minkä olin pelastanut lumen alta.
Silittelin kissaa kaikessa rauhassa ja istuuduin lattialle kameran kanssa. Ja kissa kiipesi syliini.


Olin aivan ällistynyt. Mistähän syystä se oli juuri tämä hetki kun kissa päätti tulla syliini? Ja kahvinikin oli tippunut. Minä olen varsinainen nirppanokka mitä tulee kahvin juomiseen. Haluan juoda tuoretta, en pannussa puolta tuntia seisonutta ja muljunutta. (Metsällä termoskahvit ovat sitten aivan toinen asia.) Tämä oli kuitenkin niin harvinaista, että tuolla hetkellä viis veisasin tuoreesta kahvista.


Myrsky tuli ihan itse syliini. Se oli ihana hetki. Toivoin että se kestäisi mahdollisimman pitkään. Onneksi lattialämmitys oli päällä, joten kylmä minulle ei tullut. Risti-istunta kovalla lattialla alkoi kyllä jonkin ajan kuluttua puuduttamaan jalkojani. Mutta mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisi...

Translation: Lovefool.

Vielä pieni lisäys loppuun: Nämä herkistelyhetket ovat erittäin poikkeuksellisia. (Oikeasti olemme tosi kovia kavereita.)


perjantai 9. marraskuuta 2012

Täällä määrään minä!

Tiedättehän te kaikki ne TÄÄLLÄ VARTIOIN MINÄ -varoituskyltit? Ne sellaiset valkoiset mihin saa liimata oman lemmikkinsä tarrakuvan. Niissähän on vaikka mitä tekstejä, kuten "Älä välitä koirasta, VARO EMÄNTÄÄ" jne. Minusta ne ovat oikein hauskoja ja tarpeellisia. Tosin ne sopivat enemmän koira- kuin kissakotiin.

ESS 8.11.2012

Sijaiskotiin sopisi tuonkaltainen varoituskyltti tekstillä TÄÄLLÄ MÄÄRÄÄN MINÄ! Ja siihen tietysti Myrskyn kuva. Tosin vaikuttaa vahvasti siltä Myrsky määrää muuallakin kuin sijaiskodissa. Myrskyn vaikutusvalta ulottuu jopa Atlantin tuolle puolen. Torstain Etelä-Suomen Sanomista saimme lukea Myrskyn peruneen lentoja USA:ssa.



Oh my. Kuinka vaikutusvaltainen tuo pieni kissa onkaan! 
Valtakuntaansa se kuitenkin hallitsee pehmein ottein.

Translation: Royal Moggylines. Welcome Aboard.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lisää virtaa

Mitä tehdään kun matkapuhelin ilmoittaa virran olevan vähissä? Puhelin isketään kiinni laturin piuhaan ja hetken kuluttua virtaa riittää. Onneksi on olemassa myös varavirtalähteitä, kannettavia USB-latureita jotka tulevat tarpeeseen silloin kun puhelimesta loppuu virta keskellä metsää. Ei todellakaan mikään huono keksintö, sen olen todennut. Metsällä puhelimin akku alkaa useasti piiputtamaan, syynä on paljon virtaa kuluttava Koira-GPS pannan seuraaminen.


Kotosalla puhelin ladataan ihan perinteisin menetelmin. Laturi laitetaan pistorasiaan kiinni ja puhelin siihen jatkoksi. Niin hienoja latureita ei ole keksitty, että niillä väsynyt ihminen tai eläin saisi lisävirtaa kiinnittämällä pistokkeen itseensä. Lisäenergian hankkimiseksi täytyy keksi joitain muita keinoja. Kuvassa Myrsky ei siis ladannut itseään verkkovirralla, vaan se kävi tyynesti torkuille piuhan päälle. Ja jostain syystä kissaa alkoi piuha kiinnostamaan kun vedin sitä pois kissan alta... Se leikki lopetettiin lyhyeen.


Siis ei noin! Sähkölaitteet eivät ole leluja!

Translation: Warning! This Is Not a Toy!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kissanpäivät


Arvonta suoritettu!

Kuva: Polkka Jam

Arvonta päättyi eilen. Tuhannesti kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille ja sitä eteenpäin linkittäneille. Kommentteja arvontapostaukseen tuli yli kuusikymmentä ja arpoja kertyi yli sata kappaletta. Tämä tuntuu ihan mielettömän hienolta, näin moni on käynyt blogia lukemassa. Ja oikein paljon kiitoksia Polkka Jamille. He mahdollistivat arvonnan järjestämisen. Te kaikki teitte osallistumisellanne Myrskyn ja sijaiskodin henkilökunnan onnellisiksi.

Ja sitten itse asiaan. Arvonnan tarkkavaisena ja erittäin virallisena valvojana toimi, kukas muukaan kuin blogin pääpersoona, Myrsky Hoo.

Kuva ei liity arvontahetkeen. Se vain demonstroi kissan tarkkaavaisuutta.

Arpa osui seuraavan kommentin lähettäneelle:

"Kyllä viiden kissan perheessä olisi hyvä olla myös kissakalenteri :) 
Kaikilla kolmella siis mukana." 

Voittaja on Sude! Onnea! Lähetäthän yhteystietosi minulle viikon kuluessa, osoitteeseen MyrskyHoo@gmail.com niin saamme kalenterin sinulle.

Vaikka arpa ei tällä kertaa suosinut,
niin oikein paljon tervetuloa mukaan lukijaksi Kissatyttö!

Translation: And the Winner Is...

maanantai 5. marraskuuta 2012

Muistutus ja tunnustus

Junnuherra maaseudulta antoi kissakamulleen, Myrskylle tunnustuksen.


Paljon kiitoksia tästä. Tunnustus edellyttää vastaamista seuraaviin kysymyksiin:
1. Lempinumero
2. Alkoholiton suosikkijuoma
3. Lempieläin
4. Facebook vai Twitter?
5. Intohimo
6. Suosikkiviikonpäivä
7. Suosikkikukka

Me vastasimme kysymyksiin pari viikkoa sitten, vastaukset löytyvät täältä. Tunnustuksia on mukava saada ja vielä mukavampaa on antaa niitä eteenpäin. Tämän tunnustuksen annamme Trio MiuMaulle ja Herra Nilssonille, täti-ihmistä unohtamatta. Olkaa hyvä! Saatte itse päättää/tapella/neuvotella siitä kuka/ketkä vastaavat kysymyksiin.


 Myrsky vielä muistuttaa: Vielä on aikaa hetki aikaa osallistua Kissanpäivät arvontaan!
Arvonta päättyy maanantai-iltana klo 21.00.
Voittaja paljastetaan huomisessa postauksessa.

Tervetuloa mukaan sijaiskodin maailmaan Mandariini!

Translation: And the Oscar Goes To...

lauantai 3. marraskuuta 2012

Lempeä herätys

Henkilökunta kohtelee Myrskyä silkkihansikkain. Kissa saa mennä ja tulla mielensä mukaan. Ainakin toistaiseksi sen kulkureitti ulos ja sisään on avoinna. Kissalla ei myöskään ole nukkumaanmenoaikoja. Ja se saa itse valita milloin on aika nousta ylös. Jos kissaa jostain syystä täytyy herätellä, se tehdään lempein ottein.


Videossa kissa on päiväunilla. Henkilökunta varoen kutsuu Myrskyä lempinimeltä: Myyskyy, Myyskyy! Myrsky ojentelee hieman tassujaan. Jaksaakohan herra herätä päikkäreiltä?


Hyvää pyhää kaikille sekä tervetuloa mukaan herättelemään kissaa 
Raija ja Julia sekä Matkatar ja mustakissa!

Translation: Wakey-Wakey, Rise and Shine!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kissamuki

Kaikki kissoihin liittyvät maininnat kirjallisuudessa mitkä ovat silmääni osuneet eivät suinkaan ole hauskoja, mukavia tai herttaisia. Joukkoon on mahtunut myös muutama ei-niin-mukava juttu. Tässä eräs vastaantullut. Ei anneta sen lannistaa meitä kissaihmisiä. Käännetään se voitoksi ja nauretaan itsellemme.

"Peg oli niitä vaivojaan valittavia konttorirouvia. Hänellä oli jalkatuki, rannetuki, kissamuki, ja useimpiin keskusteluihin hänen kanssaan sisältyi lääketieteellinen yhteenveto hänen voinnistaan (huono) ja valituksia siitä kuinka pitkä aika perjantaihin vielä oli." (Quirk, Matthew. Viidensadan lista. 2012)


Säästän teidät lääketieteelliseltä yhteenvedolta terveydentilastani. En ole vaivojani valittava konttorirouva eikä minulla ole rannetukea, mutta polvisiteitä käytän suurilla painoilla kyykätessä. Ja tänään on jo perjantai. Ja minä omistan kissamukin. Oikeasti niitä on useampi. Kotona on yksi muki. Siitä juodaan aamukahvit. Kyseessä on tuo kuvassa oleva muki mitä Myrsky tutkii. Octopuss-muki on saatu lahjaksi jo vuosia sitten, ja vielä se sinnittelee ehjänä.

Työpaikalleni on siunaantunut kolme kissamukia. Yhtä työpaikalla olevaa mukia käytän teen juomiseen. Se on siihen riittävän suuri. Toinen muki on työpöydälläni, se toimittaa kynätelineen virkaa. Se on rikkinäinen. Kolmas muki piilottelee astiakaapissa, siinä säilytetään aterimia. Ja sekin on juomakelvottomassa kunnossa. Vähintään kerta vuoteen rikon työpaikallani yhden mukin. Ne menevät helposti rikki kaakelialtaassa astioita tiskatessa. Tämän vuoden rikkimenneiden mukieni saldo on (vielä) nolla, joten toistaiseksi ei joululahjatoiveisiini sisälly mukia.

Lämpimästi tervetuloa mukaan ViliMarika, sylvi ja Irma!

Translation: "Everything Tastes Better With Cat Hair In It!"